Warning: Declaration of TarskiCommentWalker::start_lvl(&$output, $depth, $args) should be compatible with Walker_Comment::start_lvl(&$output, $depth = 0, $args = Array) in /var/www/fs2/27/suomensu/public_html/wp-content/themes/tarski/library/classes/comment_walker.php on line 0

Warning: Declaration of TarskiCommentWalker::start_el(&$output, $comment, $depth, $args) should be compatible with Walker_Comment::start_el(&$output, $comment, $depth = 0, $args = Array, $id = 0) in /var/www/fs2/27/suomensu/public_html/wp-content/themes/tarski/library/classes/comment_walker.php on line 0
Suomensuojelija · Blogi kielen pelastamiseen

Sata faktaa suomen kielestä

11.1.2017 | 2 comments

Kuten jokunen teistä ehkä on huomannut, julkaisin syksyllä kirjan ”Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen” (Siltala), joka on eräänlainen suomen kielen elämäkerta. Kirjan innoittamana pidin Twitterissä myös tiliä 100 faktaa suomen kielestä (@100xsuomenkieli). Siinä kävin suomen kielen historian pikantteja yksityiskohtia läpi hieman lyhyemmässä muodossa kuin kirjassa. Twitter-projekti on nyt saavuttanut ainakin joksikin aikaa loppunsa, joten ajattelin julkaista faktat vielä listana. Olkaa hyvät. Suomen kielen historia sadalla (tai hieman yli) tviitillä.

  1. Suomi ei ole eksoottinen. Kieliopillisia sukuja ei edes puolessa maailman kielistä. #eksoottisuus #kielenelämäkirja
  2. Suomi ei ole outo. Englannin the-artikkelia vastaava sana löytyy vain 60 prosentista maailman kielistä. #eksoottisuus #kielenelämäkirja
  3. Suomi ei ole erikoinen kieli. Kahdessa kolmasosassa maailman kielistä on sukupuolineutraali hän. #eksoottisuus #kielenelämäkirja
  4. Suomi on suuri kieli. Suurempi kuin 98 prosenttia maailman kielistä. #suurikieli #pienikieli #kielenelämäkirja
  5. Alussa oli kantaurali. Suurin osa tutkijoista olettaa sen syntyneen Volgan mutkassa. #alkukieli #kielenelämäkirja
  6. Kantauralista tunnetaan 200-400 sanaa. Perussanastoa: icja, ema ja pola. Sanojen isä, emä ja puolukka esimuodot.#vanhojasanoja
  7. Suomi = pakastinkieli. Jo tuhansia vuosia sitten sanottiin kala, muna ja pesä. Unkarissa sanat muuttuneet: hal, mony ja fészek.#kantaurali
  8. Koukkaus kielitieteen ulkopuolelle: Kantauralin puhujat eivät esi-isiämme. Nykysuomalaisen geenit pääosin muualta.#geenit#kantaurali
  9. Suomen alueella puhuttiin muita kieliä ennen kuin suomen kielen esimuodot saapuivat tänne. Jälkiä sanat niemi, oja, mäki.#kadonneetkielet
  10. Suomessa puhuttiin esihistoriallisina aikoina useita kieliä. Miksi suomi voitti? Emme tiedä #kadonneetkielet #kielenelämäkirja
  11. Suomen kielen synty sijoitetaan yleensä noin vuoteen 0.#suomensynty#jeesuksenaikalainen (—> @100xsuomenkieliTässä vaiheessa erkanimme siis esimerkiksi virosta.)
  12. Alussa suomen kieliä oli kaksi: läntinen ja itäinen. Itäisestä muinaiskarjala ja sitten karjalan kieli ja suomen itämurteet.#kaksisuomea
  13. Ennen suomen syntyä taakse jäivät sukukielet. Jotkut kauas. Sanotaan: suomi ja unkari yhtä erilaisia kuin ruotsi ja sanskrit. #sukuonparas
  14. Läheisimpiä sukukieliä esimerkiksi karjala ja viro. Suomenkielinen ymmärtää vähän ja pikku opettelulla paljon. Enemmän irti Tallinnasta!
  15. Olemme sukua myös kaikille yhdeksälle saamelaiskielelle. Vain tovi sitten näitä sukulaisia oli 10. #kieltenkuolema #sukuonparas #kielenelämä
  16. Mistä sanat tulleet suomeen? Pääosin muista kielistä: ruotsista, venäjästä, englannista, latviasta, liettuasta. Tai näiden esimuodoista.
  17. Esihistoriallisia lainoja germaaneilta: sanat kangas, kello, kaura, ruis, verkko. Jopa aivan perussanoja kuten suuri ja ”ja”#kaikkionlainaa (—> @100xsuomenkieliArviolta neljäsosa suomen kielen sanavartaloista on germaaneilta!)
  18. Etelästä saimme sanat meri, lahti, lohi. Idästä pakana, risti, piirakka. Lännestä kangas, taikina. Baltit, slaavit, germaanit#sanatkertovat
  19. Lainasana on jopa ”äiti”. Vastaava veto olisi ryhtyä kutsumaan omaa äitiä motheriksi.#kaikkionlainaa#lainaäiti
  20. Sana kuningas lainattiin muodossa kuningaz. Lainaajat ovat itse kohdelleet sanaansa kovakouraisemmin: kung, könig ja king. #pakastinkieli
  21. Ulkopaikallissijat eli muodot kadulla, kadulta ja kadulle ovat sijasarjamme nuorimmat. Eivät silti ihan teini-iässä: ikää yli 2000 vuotta.
  22. Äänteiden juniorikaartia ö ja äng. Ikää silti pari tuhatta vuotta. Paljon uudempi on d, joka livahti puheeseen vasta 1800-luvulla. #äänteet
  23. Vanhin kirjoitettu lause suomea: ”Mÿnna thachton gernast spuho so??en gelen Emÿna daÿda.” Merkitty Turun piispan nimiin noin vuonna 1450. (—> @100xsuomenkieli Nykysuomeksi kai suunnilleen: ”Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen, en minä taida.”)
  24. Kiven päivän kunniaksi pari faktaa: Aleksi Kivi eli muutaman vuoden vanhemmaksi kuin miesten keski-ikä 1800-luvulla. #nuorenakuollut? #Kivi
  25. Kivi oluesta: ”Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas.” #sä-passiivi
  26. Kiven kieltä sievisteltiin. ”Vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä” Kootuissa teoksissa 1878 ”toimittelee milloin mitäkin ammattia”
  27. Kiven kielen sensurointi jatkui lähes koko 1900-luvun. Luultavasti olet koulussa lukenut siistittyä Kiveä. #sievistely #tasapäistäminen
  28. Takaisin perusasioihin: Agricola. Loi kirjakielen 1.0. Lopputulos ei täydellinen, mutta korvasi surkeat betaversiot. #Agricola #kirjakieli
  29. Tiedämme Agricolasta: Pernajalta, opiskeli Viipurissa, Turussa ja Wittenbergissä, käänsi kirjoja, loi kirjakielen, kuoli matkalla Moskovasta
  30. Emme tiedä Agricolasta: miltä näytti, mitä puuhaili esiteininä Viipurin kaduilla, missä vietti iltansa Wittenbergissä.#arvoitustenagricola
  31. Agricolan äidinkieltä ei tiedetä. Mutta onko sillä väliä? Jos se oli ruotsi, voimme surutta todeta A:n osanneen myös suomea. #monikielisyys
  32. Abckiria 1543 ensimmäinen suomenkielinen kirja. Ei oikeastaan aapinen. Pari sivua kielestä, parikymmentä uskonasioista. #kielenelämä
  33. Agricolan päätyö oli UT: kääntämiseen ja painattamiseen tarvittavien rahojen keräämiseen meni toistakymmentä vuotta #agricola #elämäntyö
  34. Agricolan teoksissa 8 500 eri sanaa. Noin 60 % yhä käytössä. Unohdetut mm. näitä: alaskatsoa, alasastua, alaskukistaa, alassotkea#agricola
  35. Agricola kirjoitti ”olcon sinun tactos nijn maasa quin on taiuassa”. Luki kai ”olkoon sinun tahtos niin maasa kuin on taivaassa”. Ymmärrämme
  36. Agricolan sanoja esim. karkausvuosi, perikato ja isänmaa. Myös luutarha hautausmaasta ja lustitarha paratiisista. #agricola #uudissanat
  37. Agricola harhauttaa. Kirjoittaessaan ”irrallinen” tarkoittaa samaa kuin nykysuomen irstas. Kirjoittaessaan ”irstas” tarkoittaa turvallista. (—> @100xsuomenkieli samaa sarjaa: Agricolan harras on meidän luja, noutaa meidän seurata, huone tarkoitti taloa, turku toria ja rieska maitoa.)
  38. Agricola ”unohtui” lähes 250 vuodeksi. Ei patsaita, ei juuri korupuheita, ei kiitoksen sanaa seuraavissa raamatunkäännöksissä. Miksi?
  39. Agricolan unohdus. Syynä ainakin ajan henki. Tekijyys ei pop. Ei kirjoittanut nimeään kaikkiin käännöksiinsä. Elämäkerturi kateellinen.
  40. 1500-luku toi suomen kirjallisen kulttuurin ovenpieleen. Sitten jumituttiin ovenpieleen 200 vuodeksi. Edistys pientä. Osin takapakkia.
  41. 1600-luvun valonpilkku: Biblia. Raamattu suomeksi. Agricola: ”meiden iocapeiuenen leipen”, Biblia: ”meidän jocapäiwäinen leipäm” #edistys
  42. Biblia oli iso! 1500 sivua. Avattuna levisi pöydälle puolen metrin levyiseksi. Iso oli kääntäjien palkkiokin: elinikäisiä läänityksiä ja huomattavat rahat. (—> @100xsuomenkieli lisättäköön, että kirja ei myynyt kummoisesti. Liian kallis. 1200 kpl painos kesti vuosikymmeniä. Hyvä ei aina myy. #talous)
  43. Opaskirjoja 1700-l.: Yxikertaiset Kysymyxet Juopumisesta / Lyhy Tutkistelemus Palowijnan Poltto-Aseista ja – Walmistamisesta #raittiustyö (—> Opaskirjoja 1700-l. (osa 2): Neuwo, kuinga terwellinen ja hywän maullinen ruoka taitaan walmistaa Nummi- (Nurmi-) eli Kangas-jäkälästä) (—> Opaskirjoja 1700-l. (osa 3): Neuwo, Kuinga yhteinen Kansa taitaa istutta Rupulia #maamiehenystävä #mitämitä)
  44. 1. sanomalehti suomeksi: Suomenkieliset Tieto-Sanomat 1775-. Vuoden päästä päätti ”seisahtaa joksikuksi ajaksi”. Vähän tilaajia. Ei jatkanut
  45. Sanoja 1. sanomalehdestä: maahedelmä, maanpäärynä, juuriska. Eli tietenkin juures, peruna ja lanttu. #uudissanat #kielenelämä #1700-luku
  46. 1. sanomalehti opettaa lukijakunnalleen uuden sanan: ”Porkanat, jotka Ruotzinkielen kutzutan Morot, owat ruskiat ja pitulaiset.” #uudissanat
  47. Sanojen 1. kerta kirjakielessä usein vieraan näköinen: mittailla  ja ohjailla 1. kerran mittaeldu ja ohjaelis. Eräs tuttu vihannes: augurcka
  48. Sanaehdotuksia 16-1700-luvuilta: pehmitös tyynystä, hahdenhammas ankkurista, tiekirja passista ja ruovonpäristäjä pelikaanista #hutisanat
  49. Ruotsinvallan aikana myös sanat ruotsista: rusina, sakset, kenraali, pistooli, tupakka ja ehkä tärkein: kahvi. #lainasanat
  50. Varhaisten lainojen esittelyyn yksi lisäkieli: viro. Esimerkkeinä jänis ja varis, jotka kieleen lounaisten murteiden kautta (jänes, vares)
  51. Koukkaus murteisiin. Länsimurteissa alkuun kaksi haaraa: lounais- ja hämäläis-. Pohjalaismurteet syntyneet v. 1000 jälkeen. #murteidensynty
  52. Idässä: Muinaiskarjan hajoitti lopullisesti Pähkinäsaaren rauha 1323. Savolais- ja kaakkoismurteet erosivat karjalan kielestä #suomiyhdistyy
  53. Puhuttu suomi oli monenlaista. Esimerkkinä nykysuomen d-äänne: meirän, meilän, meiän tai mei?än. Vasta kirjakieli opetti yksipuolisuuteen. (—>@100xsuomenkieli Vasta kirjakieli myös opetti d-äänteen. Ja senkin vasta myöhään 1800-luvulla.)
  54. Ajatus suomen kielen erinomaisuudesta 1700-luvulla. Aluksi lennokasta: suomi sukua heprealle, yksi Baabelin tornin hajoittamisesta syntynyt.
  55. Fennofiilit haaveilivat suomelle komean historian. Malli Ruotsista: Ruotsi kadonnut Atlantis, ruotsalaiset maailman alkukansa #hurujutut
  56. Fennofiilien vauhdikkaat kuvitelmat rakensivat pohjaa realistisemmalle suomalaisuusaatteelle. Tuo aate mullisti suomen kielen 1800-luvulla.
  57. Saavumme 1800-luvulle. Suomen kielelle se oli uusi alkuräjähdys. Sen maailma avautui. Pääsyynä kansallisuusaate. #suomalaisuus #kielenelämä
  58. 1800-luvulla kehittyi niin kieli kuin sen käyttömahdollisuudet. Uusia sanoja tuhansia ja taas tuhansia. #uudissanat #sanatulva
  59. Esimakua 1800-luvun sanoista: kirjasto, kirjallisuus, kirjain, kirje, kirjakieli, kirjoitustaito ja tietenkin kirjoitusvihe! #eiku
  60. Suomen kieli 1800-luvun alussa: ”Kansan ollessa lasna, Kielikin on lapsellinen, ja sillä käy ainoastaan lapsellisia Mielteitä lausuminen.” (—> Näin kirjoitti Wolmari Kilpinen 1844 Suomi-lehdessä.)
  61. 1800-luvulla tehtiin kansasta kunnon suomalaisia ja kielestä kunnon kansalliskieli. Luotiin ”suomalaisuus” #projekti #tavoitteetkohdallaan
  62. Vaihdettiin mm. sana fabriikki uuteen. Ehkä tekimö, valmisto, työstö, pajasto, tejinpaja tai vaikka tekohuone? Ehdotuksia riitti. #1800
  63. 1800-l. alku: murteiden taistelu. Ei verinen, vaikka sanan säilä heilui. Seurauksena kirjakieli monipuolistui. Muuten olisi edelleen turkua!
  64. Murteiden taiston tuloksena ehtoon tilalle tuli idästä ilta, suven tilalle kesä, valkean tilalle tuli. #1800 #kirjakieli
  65. Kansanrunoudesta runollisia (huotra, kutri, tuohus ja vilu) ja tavanomaisempia (eräs, kuten, järjestää, joten) #murteidentaistelu #1800
  66. Ennen kirjoitettiin ”he tapasit hänen kaupasa”. Murteiden taiston jälkeen: ”he tapasivat hänet kaupassa” #kohtinykysuomea #1800
  67. Ja tämäkin vielä: ”alkaa tehdä” tuli idästä, ”alkaa tekemään” kirjakielen alkuperäinen muoto. #kielirikastuu #murteidentaistelu
  68. 1800-l. alku innovointia. Ehdotettiin mm. kaikkien murteiden kirjoittamista, kahta kirjakieltä (uskonto vs. muut) ja vokáleja tähän tapán.
  69. Kieli oli tunteita. Toisten suomea haukuttiin lapsen leperrykseksi, sekasoperrokseksi, surkeasti rääkätyksi, Baabelin kieltensekoitukseksi
  70. Metaforajuhlaa: kielen taimet kasvavat kauniisti ja vioitta mitä ihanimmaksi yrttitarhaksi. Kieli on ”vastakylvetty uudispelto” #1800
  71. 1800-luvun sanankeksijät pääosin innokkaita amatöörejä: kirkonmiehiä, lääkäreitä, sanomalehtimiehiä, lääketieteen tutkijoita. #uudissanat
  72. 1800-luvun sanankeksijät miehiä. Suomen kieli oli koulutettujen miesten puuhastelua. #tasaarvoaodotellessa #miestenkieli
  73. 1800-luvun sanankeksijät koulutettuja miehiä. Sana ”tasa-arvo” keksittiin, mutta toteutumista vielä odotetaan #uudissanat #tasaarvo
  74. Suomen kieli rakastaa omakielisiä sanoja. Esim. ruotsissa enemmän lainoja. Alternativ ja kapital vs. vaihtoehto ja pääoma. #lainasanat
  75. 1800-luvun sanoja: kirjasto, laivasto, toimisto. Ehdotettiin myös lukisto ja onnisto. Lukio ja paratiisi kuitenkin käytössä. #uudissanat
  76. 1800-luvun sanaehdotuksia: esine, tunne, älykäs, taide, tiede. Onnistuisiko elämä ilman näitä? #1800 #uudissanat
  77. Lisää sanoja 1800-luvulta: tunnelma, viini, intohimo, kuumaverinen. Kuinka paljon vaatimattomampi olisi syntyvyys ilman 1800-lukulaisia?
  78. Sana ”kone” nykymerkitykseensä 1800-luvulla. Murresanana monissa merkityksissä: keino, konsti, kummastusta herättävä, outo. #murteet #1800
  79. 1. suomenkielistä dosentinväitöskirjaa (1859) ei nimetty Twitter-ystävällisesti: Suomalaisten Nimukka- ja Lausukka (eli Tehdikkö-)sanojen… (2. tviitti:) jakauntumisesta, taivutuksen suhteen, ynnä täydellinen Käytelmä – elikkä ”ijestys” – kaava monin esimerkin, sekä selityksineen… (3. tviitti:) ruotsiksi kieliopin säännöistä kirjasin – eli puustavi-muutoksia varten. (Kirjoittaja Henrik Corander)
  80. 1800-luvun sanaehdotuksia. Mikä on kolmekulma, kolmisivukas, kolmikanta, kolmilaita, kolmisivuinen kuvake, kolmisoppi ja kolmikolkka?
  81. Epäonniset sanaehdotukset usein viehättävän kuuloisia. Esim. ”viehekki”. Paremmin houkuttimena tunnettu. Entä nelju neliöstä? #hutisanat
  82. Vielä pari hutisanaa: mainioisuus (auktoriteetti), uskomus-rauhallisuus (suvaitsevaisuus), tiiustamustoimitus (tutkimuskomitea)#Kielenelämä (—> Näiden isä Kaarle Aksel Gottlund = 1800-luvun kenties huonoiten maaliin osunut sanaseppo. Keksi tosin kirjaston!)
  83. Vielä yksi epäonninen sanaehdotus: Sanaa ”elin” ehdotettiin merkityksessä ’se, millä eletään’. Ei tainnut mennä läpi.#hutisanat#1800-luku
  84. 1800-luvun ykköstähti: Elias Lönnrot. Satoja sanoja, Kalevala, suomen kirjakielen toinen isä.#kalevala#tähdettähdet#kielenelämä
  85. Kielentutkija kiittää Lönnrotia mm. näistä sanoista: lause, yksikkö, monikko, yhdyssana, alkukirjain – ja kielentutkija.
  86. Lönnrot kehitti kasvitieteen kielen: emi ja kehrä saivat nykymerkityksensä. Uusia sanoja esim. huiskilo, kärhi, silposuoninen ja äimämäinen.
  87. Lönnrot rakasti systematiikkaa. Jos kerran sana aih, tarvitaan myös aihkaa, aihkaella, aihkailla, aihkata, aihkaista, aihkia, aihkaama… (—> … aihkaaminen, aihkailema, aihkaileminen, aihkailija, aihkaisema, aihkaamaton, aihkailematon, aihkelematon, aihkelevainen jne. jne.)
  88. Kuinka pitkälle omakielistämisen voi viedä? Raja löytyi 1800-l., kun ehdotettiin näitä: Niu-Jorkki New Yorkista, Kyöttipori Göteborgista.
  89. Miksipä ei suomennettaisi paikannimiäkin? 1800-l. ehdotuksia: Luorita Floridasta, Pahdatti Bagdadista, Pyörnäpori Björneborgista, Tukkiholma
  90. Lönnrot rakasti systematiikkaa. Jos kerran sana aih, tarvitaan myös aihkaa, aihkaella, aihkailla, aihkata, aihkaista, aihkia, aihkaama…(—> aihkaaminen, aihkailema, aihkaileminen, aihkailija, aihkaisema, aihkaamaton, aihkailematon, aihkelematon, aihkelevainen jne. jne.
  91. Kuinka pitkälle omakielistämisen voi viedä? Raja löytyi 1800-l., kun ehdotettiin näitä: Niu-Jorkki New Yorkista, Kyöttipori Göteborgista.
  92. Miksipä ei suomennettaisi paikannimiäkin? 1800-l. ehdotuksia: Luorita Floridasta, Pahdatti Bagdadista, Pyörnäpori Björneborgista, Tukkiholma
  93. Isänpäivää! Sana isä on ollut meillä alusta eli kantauralista saakka. Alkuun icja, jossa cj hieman kuin ch englannin sanassa check. ”It?a”
  94. Kirjakieleen sanoja Kalevalasta. Esim. runolliset häilähdellä, lehahtaa, mutta myös kuivakkaampia: järjestää, kuten, joten, muuten #kalevala
  95. Eräs kiinnostava sana on eräs. Kirjakieleen Kalevalasta, suosituksi Kiven kielestä ”tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta”
  96. Kalevala toi sanoja karjalan kielestä: huotra, kutrit, tuohus. Myös venäjästä: Kalevalan tenka ja neteli rahasta ja viikosta. ??????, ??????
  97. Kalevalan kielen vaikeus myytti. Mielikuva syntynyt lapsena. Tuskin vaikeampaa kuin nykyaikainen viranomaiskieli. Toki nautittavampaa.
  98. Kalevala on kova juttu. Monet vieraskieliset opiskelleet suomea Kalevalan takia. Mm. eräs herra Tolkien. #kalevala #kalevalarocks
  99. Kielipolitiikkaa: 1850 suomen kohtalo vaakalaudalla. Kielisäädös kielsi suomenkielisen julkaisemisen. Vain uskonto ja talous sallittuja.
  100. Vuoden 1850 sensuuri onneksi lyhytaikainen: lievennettiin melkein heti, kumottiin 10 vuotta myöhemmin. Suomen kielellä sai taas julkaista!
  101. Kielemme kohtalon käänsi Aleksanteri II. 1863 uusi kielilaki. Viranomaiset velvotettiin palvelemaan suomeksi. Tosin vasta 1883…
  102. 1880 suomi nykysuomen aikaan ja sopivasti 100 faktaa esitetty. Koska suomi ei valmis 1880, taidan jatkaa vielä 50 faktan verran. Sallinette?
  103. Kirjakieli hienon puheen malliksi 1800-luvun lopulla. Kun sivistyneistö vaihtoi ruotsista suomeen, malliksi ei haluttu maalaisten puhetta
  104. Kirjakieli tuli hienon puheen malliksi myös siksi, että 1800-luvun sivistyneistö opetteli suomea oppikirjoista. Ei suomenkieliseltä kansalta
  105. D-äänne saapui suomeen! 1800-luvulla alettiin ääntää d ruotsin mallin mukaan. Sitä ennen kirjoituksen d lausuttiin kunkin murteen mukaan. #d
  106. Puhuttu kirjakieli ei jäänyt vain sivistyneistön suuhun. Uusi kansakoulu ei pitänyt murteen puhumisesta. Kirjakielestä tuli myös kahle.
  107. Demokratia edistyi 1800-luvun lopulla. Suomen kielen uudet käyttömahdollisuudet avasivat ovia suomea puhuvalle kansalle #tasaarvo #koulutus
  108. Sivuhuomautus: ensimmäinen suomen kielen professuuri vuonna 1851. Ennen kuin esim. 1. ruotsin kielen professuuria Ruotsissa. #edelläkävijät
  109. Jätämme 1800 luvun! Suosikkivuosisatani suomen historiassa. Ensi viikolla käsittelyyn 1900-luku: normi-intoilun ja vapautumisen vuosisata.
  110. Aloitetaan 1900-luku muutamalla sanakilpailuehdokkaalla: automobiilille etsittiin parempaa sanaa. Ei saatu vielä autoa, mutta hyrysysy.
  111. Kilpailuehdotuksia nämäkin: sinko, sätiö, aaltio, linko. Ai mille asialle? No radiolle tietenkin. #uudissanat #sanakilpailu
  112. Sanakilpailujen sanat eivät nykyään oikein vakiinnu. Ennen on onnistuttukin: esim. veikkaus, pakaste sekä mainos, mainostaa ja mainonta.
  113. Käytössä sanat virtaviivaistuvat. 1800-l. ensin ”hengen ylöspidännöksi tarpeellinen kappale”, sitten elatustarve. Kunnes 1920-l. elintarvike
  114. Vielä 1972 pohdittiin, että eettinen ja psyykkinen ovat paraikaa syrjäyttämässä muodot eetillinen ja psyykillinen #virtaviivaistuminen
  115. Englanti on muotia, se ”myy”, todettiin jo vuonna 1963 Virittäjä-lehdessä. Nykyään ei ehkä edes muotia, vaan neutraali tapa. #englantisuomi
  116. 1900-luvun alkupuoli oli kielenhuollon kulta-aikaa. Sääntöjä, sääntöjä. Kohteena niin puhe kuin vaikkapa asuntoilmoitusten kieli. #normit
  117. 1900-luvun alulla säännösteltiin mm.: kehottaa vai kehoittaa, barbari vai barbaari, filosofi vai filosoofi, haltija vai haltia. #viilausta
  118. Kielenhuolto herätti intohimoja ennenkin. 1940-l. kielitoimiston johtaja erosi, kun kehottaa ja kehoittaa -tapauksissa suosittiin i:llisiä.
  119. Volter Kilpi tuskaantui 1930-luvulla kielenhuoltoon: ”Hyvät henget varjelkoot suomen kieltä Kotikielen Seuralta ja Virittäjältä!”
  120. Itsenäisyys loi puitteet suomen kielen kukoistaa. Suurta mullistusta se ei kuitenkaan aiheuttanut. Suuntaviivat jo 1800-l. #itsenäisyyspäivä
  121. Suomen kielen on hyvä elää itsenäisessä Suomessa. Muiden Suomen kielten rinnalla. Hyvää itsenäisyyspäivää! #suomi99
  122. ”Älkää olko levoton. En minä aio yrittää saada häntä takaisin. Hyvästi” Puhuttinko 1900-luvun alulla todella kuin Suomi-Filmissä? Osin kyllä
  123. Koulutettu väki puhui 1900-luvun alkupuolella hyvin kirjakielisesti. Suomi-Filmien dialogi ei aivan niin liioiteltua kuin luulisi.
  124. Kirjakielistä puhetta pidettiin hienona puheena jo 1800-luvulta. Ruotsinkieliset opettelivat sitä ja kansakoulussa vaadittiin sen puhumista.
  125. Kirjakielisen puheen valtakausi pitkä. Vielä 1970-luvulla Ylen ohjelmatoiminnan sääntöihin oli kirjattu määräys käyttää ”hyvää yleiskieltä”
  126. Puhekieli strikes bäk. Noin 1970-luvulta kirjakielinen puhe alkoi menettää asemiaan. Se alkoi kuulostaa pompöösiltä.#puhenousuun
  127. Puhekielen vastaisku, osa 2. On jopa arveltu, että omistusliitteiden kato nykypuhekielestä on vastareaktio kirjakielisen puheen sääntöihin.
  128. Ansio puhekielen kunnianpalautuksesta on annettu usein paikallisradioille. Niiden kautta levisi virallisiin tilanteisiin vapaa puhe.
  129. Ottaako maisteri kahvia, otattteko te kahvia, haluaako joku kahvia vai otatko sä kahvia? Näistä#sinutteluon lisääntynyt viimeiset 40 v.
  130. Sinuttelun yleistyminen ei ole kaikkien mieleen. Kun Kela siirtyi sinutteluun kirjeissä, seurauksena valitus apulaisoikeusasiamiehelle
  131. Sinuttelun lisääntyminen teitittelyn kustannuksella on eurooppalainen megatrendi. Ruotsi, suomi, unkari, italia, saksa.#rentousonpop
  132. Näkkileivän korvaajaksi on tarjottu karskua, murakkaa ja nakerretta. Deodorantista yritettiin tehdä kuive, hietönne ja kieppo#sanakilpailut
  133. Tuoreempia sanaehdotuksia: huiskuri ja innokki sanan cheerleader tilalle, vapuri, luuriton ja tassuapu handsfreen tilalle#sanakilpailut
  134. Tablettia korvaamaan HS ehdotti sormitietokonetta. Hauskempiakin ehdotettu: räpylästin, sormikka, näpletti, tökkimistoosa, nyplaattori…
  135. Et ole varmasti unohtanut sanoja jytky, vihapuhe ja maahanmuuttokriittisyys vuodelta 2011. Entä arabikevät, karppaaminen ja ilmaveivi?
  136. Satoa sanavuodelta 2012: sote-alueet, kansalaisaloite, joukkorahoitus, maksumuuri, pilvipalvelu ja appsi. Sekä aihetunniste eli hashtagi.
  137. Keksittiin sanoja myös 2013: somepöhinä, nyhtöpossu, natsitorttu, tietovuotaja, selfie – ja sen sivuosaan jäänyt hassu suomennos meitsie.
  138. Vuosi 2014 sanoina. Hybridisota, Putin-juusto aka putlermanni. Viskigate, lörtsygate ja nakkigate sekä monet ”raivot”. Tärkein? Selfiekeppi?
  139. Vuoden sanat 2015. Sipilän yhdyssanat! Yhteiskuntasopimus, kilpailukykyhyppy, tuottavuusloikka. Muuta? Iskävartalo, halpuuttaa (ja kuha).
  140. Kiitoksia suomen kielen faktojen seuraamisesta! Ohessa keveämpää argumentointia. Joulua! #joulupukki #joulu

Edit. Pari korjausta oikeinkirjoitukseen.

Kielen elämä – lue uuden kirjan johdanto

29.9.2016 | 5 comments

Tänä syksynä Siltala-kustantamo julkaisee uuden kirjani Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen. Kyseessä on kompakti elämäkerta suomen kielen koko muutaman tuhannen vuoden mittaisesta historiasta. Liikkeelle lähdetään Volgan mutkasta ja lopuksi päädytään tiirailemaan kristallipalloon. Kirjan pitäisi olla kaupoissa lokakuun puolivälissä, mutta sitä ennen täällä tarjolla kirjan johdanto. Olkaa hyvät:


”Kauan eläköön suomi!

Suomen kieli herättää mielikuvia. Se on vaikea. Se on eksoottinen. Se on pieni. Me suomalaiset tunnemme nämä mielikuvat, uskomme niihin ja toistelemme niitä. Ne ovat osa suomalaista identiteettiä, omakuvamme rakennuspalikoita. Parhaimmillaan mielikuvat jopa pönkittävät itsetuntoamme: meidän kielemme se sentään on todella outo! Toisaalta mielikuvat saattavat myös nakertaa arvostusta suomen kieleen. Oma kieli näyttäytyy poikkeamana, pienenä ja hyödyttömänä maailman suurten, ikään kuin oikeiden kielten rinnalla. Onpa joku jopa kuvitellut, että vaihtaminen johonkin toiseen kieleen – siis käytännössä englantiin – voisi parantaa elämäämme. Tässä mielessä väärät mielikuvat voivat olla jopa uhka suomen kielelle. Sillä vääriähän mielikuvat vaikeudesta, eksoottisuudesta ja pienuudesta eittämättä ovat. Antakaahan kun selitän.

Vaikeus, se on suhteellista. Tutkimusten mukaan suomi ei ole aikuisena sitä oppineiden mielestä kovinkaan vaikea kieli. Ne jotka selviävät alkujärkytyksestä, eivät erityisesti korosta opintien kivikkoisuutta. Totta on, että mannereurooppalainen joutuu suomea opiskellessaan koville, sillä hänen oma äidinkielensä poikkeaa niin paljon suomesta. Toisaalta virolaiselle suomi on samasta syystä helppo ja esimerkiksi monet somalit ovat sanoneet, että suomen ja somalin samankaltainen ääntämys on auttanut heitä suomen kielen oppimisessa. Ja ennen kaikkea: vieraan kielen oppiminen aikuisiällä on aina työlästä! Suomi ei ole poikkeus.

Eksoottisuus taas on näkökulmakysymys. Tietenkin suomi on outo ja erilainen, jos sitä tarkastelee englannin tai ruotsin kielen silmälasien läpi. Esimerkkejä riittää. J. R. R. Tolkien kehitti haltijakielensä suomen kielen pohjalta. Kansainväliset vaatejätit käyttivät jokin aika sitten suomalaisia sanoja kuoseissaan. Perkele tai Äkäslompolo näyttävät tietenkin vitsikkäiltä paidan rintamuksessa. Charlien enkelit taas käyttivät suomea salakielenä vuosituhannen vaihteen Hollywood-elokuvassa. »Ei tietenkään», lausuu Drew Barrymore korrektisti mutta ah niin ihanan kankeasti. Suomi on ilmeinen valinta, kun maailmalla halutaan leikitellä kielen outoudella.

Maailman kieliä vertailevat tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet suomen kielen erilaisuuden. Mitä enemmän kieliä on saatu tutkimuksen piiriin, sitä tavallisemmiksi suomen kielen eksoottisuudet ovat paljastuneet. Suomen kielestä esimerkiksi puuttuvat kieliopilliset suvut eli sanojen jakaminen luokkiin ruotsin en ja ett tai saksan die, das ja der -sukujen tapaan. Kieliopillisia sukuja ei kuitenkaan ole edes puolissa maailman kielistä. Meillä ei ole englannin the-sanaa vastaavaa määräistä artikkelia, mutta ei ole 40 prosentilla muistakaan maailman kielistä. Edes sukupuolineutraali hän-sana ei tee meistä erikoisia, sillä jopa kaksi kolmasosaa maailman kielistä on kanssamme samoilla linjoilla. Se siitä eksoottisuudesta siis. Olemme valtavirtakielen puhujia.

Entä pienuus? Se kai nyt sentään on fakta? Suomen kieli on reilun viiden miljoonan ihmisen äidinkieli. Paljon pienempi kuin ne vieraat kielet, jotka ovat meille tuttuja koulun penkiltä. Maailman kielitietoja tilastoivan Ethnologuen mukaan englantia puhuu äidinkielenään 335 miljoonaa, espanjaa 399, saksaa 79, ranskaa 76 ja jopa ruotsia yli 9 miljoonaa. Maailmassa on kuitenkin yhteensä noin seitsemäntuhatta kieltä. Suurin osa niistä on huomattavasti suomea pienempiä. Suomen valtion alueellakin puhutaan esimerkiksi noin 10 000 puhujan romanikieltä ja viitotaan arviolta 5 000 äidinkielisen suomalaisella viittomakielellä. Inarinsaamea taas puhuu vain muutama sata ihmistä. Itse asiassa neljällä viidesosalla maailman kielistä on alle satatuhatta puhujaa. Kooltaan suomi ei ole aivan sadan suurimman joukossa, mutta suurempi kuin hulppeat 98 prosenttia maailman kielistä.

Mitäs siihen sanotte! Suomen kieli ei olekaan erityisen vaikea, ei oikeastaan erilainen eikä missään nimessä pieni. Herää kysymys, mitä se sitten on? Vastaus ei löydy pelkästään nykypuhujan suusta tai parhaitten nykykirjailijoiden lauseista. Jotta ymmärtäisimme kielemme todellista ominaislaatua, täytyy tarkastella sen koko elämäntaivalta, historiaa ja nykyisyyttä. Juuri näin teen tässä kirjassa. Katson sinne, mistä kielemme tarina alkoi, ja matkaan suomen kielen ja sen puhujien matkassa kirjakielen synnyn ja 1800-luvun myllerrysten läpi aina nykyhetkeen, ja nykyhetken ylikin. Suomen kielen pitkä ja vaiherikas taival tuo mukanaan kommelluksia ja sanasukkeluuksia, iloa ja kyyneleisiin ajavan kankeita rakenteita. Runsaasti yllätyksiäkin, sen lupaan. Samalla saamme uusia mielikuvia hylättyjen tilalle. Niistä annan teille heti yhden, aika lailla positiivisemman maistiaisen:

Kokonaisuus, jota nimitämme suomen kieleksi, syntyi karkeasti arvioiden kaksituhatta vuotta sitten. Muutama vuosituhat sitä ennen puhuttiin kyllä suomen kielen esimuotoja, mutta ajanlaskumme alun tienoilla taipaleemme erosi lopullisesti esimerkiksi viron kielestä.

Alkupisteessä ei soitettu fanfaareja eikä pidetty juhlakulkueita. Suomen kieli ei syntynyt esihistorian suurten kansojen viestintävälineeksi, vaan se oli melko laajalle alueelle levittyneen keräilyllä ja metsästyksellä itsensä elättäneen ihmisryhmän kielimuoto. Kielellä pystyi hoitamaan mallikkaasti luonnon parissa elävien ihmisten tavallisia, arkeen ja juhlaan liittyviä asioita. Suuria sanoja siitä ei juurikaan sanottu, eikä kukaan ulkopuolinen siitä muutenkaan ollut kiinnostunut. Sitä ei opeteltu, eikä sen olemassaolosta edes tiedetty siellä, missä maailman tulevaisuutta muovattiin.

Näistä vaatimattomista lähtökohdista suomen kieli alkoi kompastella eteenpäin. Se kituutti vuosisadat. Puhujamäärät kasvoivat hitaasti. Suomalaiset oppivat uusia taitoja ja tutustuivat uusiin kansoihin ja ilmiöihin. Kielen sanasto laajeni, kieli kehittyi.

Lopulta metsäläisten kieli herätti myös suuren maailman tärkeiden ihmisten huomion. Keskeinen käännekohta oli reformaatio, uskonpuhdistus. Lutherin ajatusten mukaan kirkkokansan haluttiin ymmärtävän, mitä papit heille saarnasivat. Latinankieliset jumalanpalvelukset piti siis muuttaa suomenkielisiksi. Tähän mennessä suomea oli vain puhuttu. Nyt tarvittiin kirjoitusta, ja mieluiten aika pirun nopeasti. Historian tunneilta muistamme, että ohjat otti eräs Mikael Agricola. Luotiin kirjakieli, ja suomen kielelle avattiin uusi ovi. Ovi oli vain raollaan, mutta sieltä kuulsi tie sivistyskieleksi.

Vuosisadat kuluivat, mutta suomen kielen tilanteessa ei tapahtunut suurta muutosta. Raollaan olevan oven saranat ruostuivat. Suomalaisen rahvaan enemmistöpuhui toki suomea, ja suomeksi myös julkaistiin tekstejä. Nousu rahvaasta esimerkiksi kouluttautumalla vaati kuitenkin kielen vaihtamista latinaan tai vähintään ruotsiin. Suomenkieliset tekstitkin rajoittuivat lähinnä uskonnollisiin teksteihin. Raamattu on toki kiinnostava kirja, mutta ei sen avulla koko yhteiskuntaa voi pyörittää. Ei voinut edes 1700-luvulla.

Tarvittiin uusi ideologia – tällä kertaa kansallisuusaate – ja alkoi hurjan kehityksen vaihe. Lönnrot antoi suomen kielelle näyttävän historian, kielelle käännettiin ulkomaisia merkkiteoksia, siihen keksittiin ja lisättiin lukemattomia sanoja. Aleksis Kivi muokkasi suomen kielen kaunokirjallisuuden käyttöön. Suomen käyttöviranomaisten parissa tuli mahdolliseksi ja lopulta pakolliseksi. Kielen puhujamäärät moninkertaistuivat ja käyttötavat laajenivat, kunnes siitä tuli Suomi-nimisen valtion virallinen kieli. Reilussa sadassa vuodessa suomen kieli nousi länsimaisten sivistyskielten rinnalle.

Tällä kertaa kehitys ei enää pysähtynyt. Me 2000-luvun suomen kielen puhujat voimme käyttää suomen kieltä kaikissa modernin maailman tilanteissa, valtionvirastoista internetin digitaaliavaruuksiin. Miljoonat puhujat varmistavat, että kieli elää ja kehittyy maailman mukana. Suomen kieltä opiskellaan jopa rajojemme ulkopuolella – tällä hetkellä yli sadassa yliopistossa noin 30 maassa ympäri maailman. Kielestämme on kasvanut hyvin lyhyessä ajassa – ainakin kielten elämän mittakaavassa – yksi modernin maailman suurkielistä.

Suomen kieli ei siis ole vaikea, eksoottinen ja pieni. Ei, suomen kieli on menestystarina. Jos kielen menestyksen kriteerinä on kielen käytön monipuolisuus ja kielen tulevaisuuden näkymät, suomi on yksi maailman menestyneimpiä kieliä. Ei hassummin pieneltä, raukoilla rajoilla elävien metsästäjä-keräilijöiden kieleltä.

Miten ja miksi tämä hatunnoston arvoinen muutos on tapahtunut? Lue eteenpäin, niin tiedät. Lähdemme seuraavilla vajaalla kolmellasadalla sivulla katsomaan, miten ja mitä reittiä kulkemalla suomi on päätynyt nykyasemaansa. Ketä saamme kiittää kehityksestä, kenelle on satanut kiitosta liiankin paljon? Ihmettelemme muutoksia, mutta myös niiden syitä. Miksi juuri suomen kieli on sattunut menestymään? Olivatko kielemme puhujat vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan vai onko itse kielessä jotain menestykseen johtaneita ominaisuuksia? Tai mikä tietenkin vielä imartelevampaa, meissä suomen kielen puhujissa?

Historian matkassa kulkiessa avautuu näkökulmia suomen kielen historiaa muokanneisiin ihmisiin. Onko Agricola todella sellainen yksin kielen kohtaloa muokannut sankari, jona hänet olemme oppineet tuntemaan? Olisiko nykysuomea olemassa ilman Elias Lönnrotia? Oliko Aleksis Kivi mielipuoli ja hänen tuotantonsa maanrakoon haukkunut vaikutusvaltainen August Ahlqvist pelkkä roisto? Kuka on keksinyt kieleemme eniten sanoja? Miksei kielemme kohtalontarinoissa kerrota ennen 1900-lukua laisinkaan naisista?

Pääosassa eivät kuitenkaan ole ihmiset, vaan kieli itse. Kirjakielen syntymän tapaisten suurtapausten lisäksi tarkastelemme eri aikojen sanoja ja rakenteita. Opimme, mikä on duaali ja mihin se katosi. Saamme kuulla, mistä ovat peräisin sanat risti ja pappi. Pohdimme, miksi sana näytelmä voitti 1800-luvulla kilpakumppaninsa julkileikin, jätkytyksen ja teeskelmän. Opimme, mille ruokatuotteelle on 1920-luvulla ehdotettu nimiä karsku, murakka ja nakerre. Ilahdumme tuoreemmista tabletti-tietokoneen nimiehdotuksista, kuten näpletti, näppiläppäri, näppitaulu, näppäri ja näpötin. Ihmettelemme, mistä tulevat kieleemme uudet sanonnat kuten tyyppi »ei ole kaikki muumit laaksossa». Pohdimme, pitäisiköhuolestua, kun vanha mies kysyy Joensuulaisessa ruokakaupassa: »Missäs täällä on niitä sikspäkkilöitä?»

Menestys ei ole tullut helposti. Kielen matkalla on ollut vaikeita ja vaarallisia hetkiä, katteetonta luottamusta ja väärien kuninkaitten seuraamista. Historialliset onnistumiset eivät myöskään takaa, että matka jatkuisi ilman kommelluksia. Osakesäästäjääkin varoitellaan, etteivät menneet kurssien nousut ole tae tulevasta. Menestystä voi siis seurata myös menetys. Voiko suomen kokoiselle piirimestarille olla tilaa suurten kielten suuressa maailmassa, jossa englanti vie ja muut kielet vikisevät? Kun tarkastellaan suomen kielen elämää, ei ole syytä pysähtyä vuoteen 2016. Kielellämme on myös tulevaisuus. Haluamme nähdä myös sen, ja siksi tähyämme kirjan lopussa myös kristallipalloon.

Kädessäsi on siis suomen kielen elämäkerta, keveä kokonaistulkinta suomen kielestä eilen, tänään ja huomenna. Matka on ollut pitkä, mutta sen kertaaminen ei tule olemaan pitkäveteistä. Matka vahvistaa uuden mielikuvan: suomen kieli on menestystarina. Kauan eläköön suomi!”

(Katkelma kirjasta: Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen. Siltala 2016.)

Miksi alkaa tekemään?

10.2.2014 | 4 comments

Suomen kielen lautakunta yllätti meidät kaikki hyväksymällä (vihdoin) alkaa tekemään –muodon yleiskieleen sopivaksi. Päätös on aiheuttanut hurjan määrän keskustelua, mikä on hienoa! Kieli kiinnostaa.

Niin kuin tällaisessa keskustelussa usein tuppaa käymään, faktat jäävät tunteen palon alle. Olen itsekin osallistunut keskusteluun sosiaalisessa ja vanhanaikaisessa mediassa aika lyhkäisillä ja osin provosoivilla kannanotoilla. Siksi tämä blogiteksti. Otsikon olen lainannut Ilona Herlinin artikkelista kirjasta Verbit ja konstruktiot (SKS 2012). Samasta lähteestä olen ottanut tekstiin pari esimerkkiä.

Väite 1: Alkaa tekemään on kielen rappiota.
Kyseessä on suomen kieleen satoja vuosia kuulunut rakenne, joka on ennen 1800-lukua jopa kuulunut kirjakieleen. Vuoden 1642 Bibliassa sanotaan ”[Jumala oli] jälleens alcanut hänen armons heille osottaman.”

1800-luvulla suomen kirjakieltä rikastettiin itämurteiden sanoilla ja muodoilla. Tuossa mullistuksessa alkaa tehdä vei alkaa tekemään muodon paikan. Kyse oli kieliasiantuntijoiden päätöksestä, jonka meidän aikamme kieliasiantuntijat nyt kumosivat.

Koska alkaa tekemään on kuulunut kieleemme jo iät ja ajat, sen kutsuminen edes kielen muutokseksi, on kyseenalaista.

Väite 2: Kahden vaihtoehdon yhtäaikainen hyväksyminen on mahdotonta.
Ehtiä tehdä, ehtiä tekemään. Saada tehtyä, saada tehdyksi. Vihta, vasta. Kieli on täynnä esimerkkejä kahdesta melko tai aivan samanmerkityksisestä parista. Useimmat olisivat sitä mieltä, että kielen synonyymien määrä kertoo kielen rikkaudesta. Miksi sama ei pätisi rakenteiden tapauksessa?

Väite 3: Alkaa tekemään on pelkkää puhekieltä.
Tämä on nykyaikana helppo kumota, sillä esimerkiksi sanomalehtitekstejä on koottu isoihin korpuksiin eli tekstikokoelmiin. Niistä voi yksinkertaisesti tarkistaa, käytetäänkö lehtitekstissä jotakin sanaa tai rakennetta. ”Kun tehtiin oikein myöhään, alkoi pikku hiljaa väsymään”, kirjoittaa Turun Sanomat. ”Keravalainen Jari Eklund alkoi rokkaamaan 1970-luvulla ja rokkaa edelleen”, toteaa Aamulehti. Ja niin edelleen. Eikö ole tavallaan kohtuutonta vaatia koululaisilta normeja, joita edes ammattitoimittajat eivät käytä? Hyvän kirjakielen oppiminen on osin mallioppimista. Mielestäni Turkkari ja Aamulehti ovat edelleen ihan kelpo malleja.

Väite 4: Alkaa tekemään on kielitajun vastainen, ruma ja niin edelleen.
Hyvin mahdollista. Koska alkaa tekemään on alkuaan länsimurteinen, on odotettavissa, että moni itämurteiden alueelta tullut vierastaa sitä. Sama pätee toisinkin päin.  Voi myös pohtia, miksi juuri tämä murrepiirre meitä niin ärsyttää, kun siedämme normaalisti ihan hyvin toisten murteita. Harva ottaa kierroksia, jos toinen sanoo mää tai mie.

Itse epäilen, että inho on koulussa opittua. Muotoon ja sen kitkemiseen on kiinnitetty vuosikymmenet erittäin paljon huomiota. Se on niin sanotusti opittu inhokki.

Väite 5: Alkaa tekemään -muodolla on aivan sama merkitys kuin alkaa tehdä -muodolla.
Otsikossa lainattu Ilona Herlinin artikkeli on toista mieltä. Lyhyesti tiivistettynä alkaa tekemään liittyy usein sellaisiin yhteyksiin, joissa jotakin jotakin aletaan tehdä  hiljalleen. Esimerkiksi ”olemme päättäneet alkaa lähiaikoina harjoittelemaan laulua”. Alkaa tehdä taas sopii paremmin kontekstiin, jossa aloittaminen tapahtuu kertaheitolla: ”heti kun uutiset loppuvat, alan haastatella sinua”. Sivumennen sanoen kehitteillä oleva merkitysero sopii A-infinitiivin ja MA-infinitiivin merkityseroihin laajemminkin. Mutta siitä voitte lukea enemmän Herlinin artikkelista.

Väite 6: Nyt saa kirjoitella mitä vaan ja pian se hyväksytään normiksi.
Moni on keksinyt verrata uutta normia milloin yhdyssanasääntöjen vapauttamiseen milloin pilkkujen unohtamiseen. Edellä sanotusta varmaankin käy jo ilmi, että alkaa tekemään on ollut jo erittäin pitkään osa suomen kieltä. Kyse ei siis ole mielivaltaisesta ”mikä tahansa kelpaa”-päätöksestä. Yhdyssanojen ja pilkkusääntöjen muuttamiselle ei ole vastaavaa kielen systeemistä tulevaa painetta. Yhdyssanoissa oikeastaan päin vastoin. Maksa laatikko ja maksalaatikko ovat edelleen aivan eri asia. Pilkkusäännöt ovat kyllä omasta mielestäni turhan monimutkaiset, mutta olen varma, ettei suomen kielen lautakunta yhdy tähän mielipiteeseeni.

Väite 7: Kaikkien on vastedes pakko käyttää muotoa, jonka kokee huonoksi.
Suomen kielen lautakunta ei päättänyt mitään alkaa tehdä -muodosta. Jokainen joka kokee sen paremmaksi kuin rakennesisarensa, saa sitä jatkossakin käyttää. Kyse oli pikemminkin elä ja anna toistenkin elää -tyyppisestä ratkaisusta.

Voidaan myös kysyä, minkälainen valta suomen kielen lautakunnalla tällaisessa asiassa on. Olisitko itse valmis kirjoittamaan tästedes esimerkiksi “minun talo”, jos lautakunta niin päättäisi? Nyt tehty päätös sopii kuitenkin lautakunnan päätösvallan piiriin. Esimerkiksi äidinkielen opettajien ja vastaavien virkamiesten tulisi päätöstä noudattaa. Tavallinen kadunmies taas tekee niin kuin parhaaksi näkee. Niin kuin on kaiketi aina tehnyt.

– – – –

Tässä oli siis muutama keskusteluissa esiintynyt väite ja omat kommenttini. Vastustakaa vapaasti. Alla on tilaa.

Vielä englannittamisesta

28.3.2013 | 12 comments

Olen yhdeltä ammatiltani suomen kielen opettaja. Opetan vieraskielisille aikuisille suomea esimerkiksi Helsingin yliopistossa. Kirjoitin viime viikolla Suomen Kuvalehteen opiskelijoitteni ongelmista saada suomalaiset puhumaan heidän kanssaan suomea. Tässä vielä lyhyt jatko aiheeseen.

Maassamme asuvan kielenoppijan tilannetta voi verrata liikunnan harrastamiseen. Sekä suomen opiskeleminen että liikunnan harrastaminen ovat periaatteessa aina mahdollisia.  Kuntosalikortin maksanut voi treenata milloin vain. Samaan tapaan suomen kielen taitoisia on Suomessa tarjolla keskustelukumppaneiksi kaikkialla.

Minulla on ollut kuntosalikortti kohta kolme vuotta. En silti käy salilla päivittäin, en itse asiassa edes viikoittain. On olevinaan kaikkea muuta: kiireisiä työtehtäviä, lasten kuljettamista, flunssainen olo, väsymystä. Samat syyt käyvät esteiksi myös kieltä oppivalle. Aina hyödyllisetkään asiat eivät huvita. Sen tietää jokainen.

Suomessa suomen kieltä opiskelevan on kuitenkin ylitettävä vielä yksi erityinen este. Kuntosalin henkilökunta ei millään haluaisi, että hän kuntoilee. Lainaan itseäni Yliopisto-lehdestä parin vuoden takaa:

Ajattelepa, jos salille mennessäsi innokas kuntosalin työntekijä pysäyttäisikin sinut jo ovella ja ehdottaisi, että tekisit sittenkin jotain muuta: menisit vaikka oluelle tai katsoisit televisiota. Hän tarjoisi ehkä kaljarahat tai suosittelisi uutta komediasarjaa. Juuri näin nimittäin käy usein vieraskieliselle, kun hän yrittää puhua suomalaisen kanssa suomea. Suomalainen tarjoaa saman tien muita vaihtoehtoja – yleensä englannin kieltä.

Ilmiölle on nyt siis keksitty nimikin: englannittaminen. Olen kuullut sanan tuttavaltani Kendra Willsonilta, ja mielestäni sana osuu ja uppoaa poikkeuksellisen hyvin. Juuri tästä on kyse. Jonkinlaisesta kevyestä pakottamisesta.

Mistä on mielestänne kyse? Yritämmekö olla kohteliaita, emmekö halua ulkomaalaisten oppivan suomea vai olemmeko – kuten joku lukijapalautteessa ehdotti – niin rakastuneita kaikkeen englanninkieliseen, että haluamme käyttää sitä tilanteessa kuin tilanteessa?

P.s. Vitsikkäänä anekdoottina vielä linkki unkarinkieliselle sivulle, jossa englannittamiskolumnia on referoitu ja kommentoitu! Unkarilaiset ovat kaiketi hieman kateellisia siitä, että meillä niin moni osaa englantia. Heillä ei juuri englanniteta, kun niin harva osaa englantia.

Onko mikään pilkkuja tärkeämpää?

10.9.2012 | 5 comments

Kirjoitin viime viikon Suomen Kuvalehteen (35/2012) kolumnin oikeinkirjoituksen merkityksestä. Sain ärsykkeen kuultuani, että Kuvalehden oikeinkirjoitustesti

on Suomen Kuvalehden verkkohistorian suosituin juttu. Vuoden alussa ilmestynyttä oikeinkirjoitustestiä on kokeillut yli 200 000 surffailijaa. Aikamoinen määrä mielestäni!

Kolumnissani pohdiskelin asiaa hieman kieli poskessa. Onko oikeinkirjoitus todella isompi asia kuin esimerkiksi jytky, Euroopan talouskriisi tai arabikevät, joista kaikista on myös kirjoitettu Suomen Kuvalehden verkkosivuilla? Miten pilkut ja yhdyssanat ovat voineet ylittää suosiossa olympialaiset ja kesän potkupallokisat? Keksin kolumnissani joitain syitä, ja koska teksti nyt kuitenkin on omani, lainaan tähän hieman pidemmän pätkän:

Nippelit ovat ihania, mutta eivät ne sentään ole kielen keskiössä. Puhumattakaan siitä, että ne vaikuttaisivat suomen kielen tulevaisuuteen.

Ajatelkaapa. Oikeinkirjoitussäännöt on laatinut muutama kärttyinen ukko viimeisen 150 vuoden aikana. Suomen kieltä kokonaisuudessaan taas ovat hioneet nykykuntoonsa miljoonat ihmiset jo parin tuhannen vuoden ajan.  Todellista talkoistamista ja vapaata lähdekoodia jo paljon ennen linuxeja ja wikipedioita!

Mitä väliä pilkkujen sijoittelulla siis on? Olen tavannut tarjota selitykseksi sitä, että ihmisten on itsensä kannalta tärkeää osata kirjoittaa kunnolla esimerkiksi työhakemus tai viranomaiskirje.

Verkkotestin kommentit antavat toisenkin selityksen. Samalla selviää syy oikeinkirjoitustestin valtavaan suosioon.

Korrektien kirjoitusmuotojen vahtaamisesta on nimittäin muodostunut kansanurheilua. Unohtakaa hiihto ja sauvakävely, nyt korjataan toisten tekemiä oikeinkirjoitusvirheitä. (SK 35/2012)

Olen saanut kirjoituksesta poikkeuksellisen paljon palautetta. Siksi halusin siirtää keskustelun tänne blogin puolelle, jotta kommentteja voi jakaa hieman suuremmalle yleisölle. Ajatukseni siis oli lyhyesti:

  1. Kieli- ja kirjoitustaito on muutakin kuin oikeinkirjoitusta. Testi (jota siis itsekin olen ollut tekemässä) antaa kirjoittamisesta aika yksipuolisen kuvan.
  2. Oikeinkirjoituksen osaamisesta on tullut lyömäase. Ikään kuin kortti, jonka voi aina nostaa esiin ja jolla voi nollata toisen kirjoittaman tekstin. Sama se, mikä oli kirjoituksen varsinainen aihe.
  3. Minusta on hieman kummallista, että  olemme valmiita nielemään äidinkielen opettajalta vuosikymmeniä sitten opitut ohjeet ikuisena totuutena. Jos henkilö A ei opi monimutkaiselta tuntuvaa sääntöä, onko vika aina henkilössä A?

Mitä tuumaatte? Olenko aivan väärässä? Kuinka monta svetisismiä ja oikeinkirjoitusvirhettä löydätte tästä tekstistä? Heh.

P.s. Pahoittelen tämän blogin pitkää hiljaiseloa. En ole ollut aivan toimettomana, mutta palaan siihen tuonnempana.

Jos suomen kieli olisi ruokaa

29.11.2011 | 19 comments

Flickr, by TamakiViime kuussa tein yhdessä kääntäjä Anna Sidorovan, lastenkirjailija Reetta Niemelän ja muusikko Sami ”Jytäjyrsijä” Iivosen kanssa matkan Jekaterinburgiin, Tsheljabinskiin ja pieneen Ust-Katavin kaupunkiin Uralilla. Matkalla pidimme kirjastoissa ja kouluissa suomen kielen työpajoja. Opetimme siis Uralin lapsille suomea. Tavoitteena ei oikeastaan ollut varsinainen kielenopetus vaan jonkinlainen kulttuurikasvatus: maailmassa on erilaisia kieliä ja erilaisia ihmisiä. Puhuimme siis eri kielistä, soitimme vähän suomenkielistä lastenrokkia a la Jytäjyrsijät ja opetimme esimerkiksi, miten eläimet puhuvat suomeksi.

Yhtenä osana työpajoja Reetta Niemelä luki runojaan suomeksi ja lapset saivat arvioida, miltä heille täysin tuntematon kieli kuulosti, maistui ja tuntui. Vastaukset ylittivät ainakin omat odotukseni. Lapset kuuntelivat kiinnostuneina ja todella miettivät, minkälaisia tuntemuksia kieli herättää. Vastauksena saamistamme luonnehdinnoista olen kirjoittanut jo kertaalleen Suomensuojelijan Facebook-sivulle ja kolumnin Suomen Kuvalehden numeroon 45/2011. Nyt ajattelin kuitenkin jakaa kanssanne hieman enemmän makuelämyksiä. Muut aistit jätän vielä varastoon.

Ajatelkaapa itse, miltä kielenne maistuu. Uralin lasten mielestä monipuoliselta. Ja ennen kaikkea makealta! Tässä melkein kaikki kuvailut. Monet luonnehdinnoista (kuten makea) toistuivat.

  • aromikas
  • hellän maitoinen
  • hunaja
  • ihan kuin keksejä
  • iso makea tomaatti
  • jäätelön makuinen
  • jotain pientä kirpeää
  • karhea maku
  • keitetty ja pehmeä peruna
  • kiinnostavan makea
  • kiinnostavan makuinen
  • kiisseli
  • kinkun makuinen
  • kirpeä ketsuppi
  • kondensoitu maito
  • korkealta pudonnut, lässähtänyt tomaatti
  • kurkku
  • kuuma ja sula suklaa
  • kuuma suklaa
  • makean kermainen
  • mango
  • marenki
  • mehevä
  • pakastettu
  • persikka
  • pienireikäinen juusto
  • raikas
  • salaattimainen
  • sinappi
  • sitruunaa sokerin kanssa
  • sulaa suklaata
  • suolainen meri
  • tikkari
  • toffee
  • vadelma
  • vesimelooni
  • vihreää teetä ilman sokeria
  • viikuna

Miettikääpä puhuessanne, että jonkun korvaan kielenne maistuu sokeroidulta sitruunalta!

Mitkä sanat määrittelevät vuotta 2011?

17.11.2011 | 15 comments

Kieli muuttuu siksi, että maailma muuttuu. Syntyy kokonaan uusia sanoja ja vanhat sanat alkavat elää uutta elämää. Kaikkien huulilla kuluvat sanat liittyvät usein vuoden koho- tai käännekohtiin.

Tänä vuonna sellainen sana on esimerkiki jytky. Sana oli toki olemassa jo ennnen Soinin ja kumppaneiden vaalivoittoa, mutta vaaliyö toi sen ryminällä nykysuomalaisen tietoisuuteen. Nopeasti sana levisi myös kotimaan politiikan ulkopuolelle. Niin Osama bin Ladenin kuolemaa, nikkeliesiintymää kuin uutta arpajaislakia on nimitetty jytkyksi. Hesari on käyttänyt sanaa jopa tanssiarvostelun otsikossa: Postmoderni tanssijytky.

Toinen vastaava sana on ilmaveivi. Granlundin jääkiekkotemppu ja sitä seurannut Mertarannan selostus nostivat ilmaveivin urheilufanaatikkojen kuriositeetista valtakunnan puheeseen. Sanaa on sittemmin käytetty esimerkiksi poliittisessa puheessa muilta piilossa tekemisen merkityksessä.

Muitakin tänä vuonna esillä olleita sanoja tietenkin on. Esillä on ollut esimerkiksi vihapuhe. Sana neekeriukkokin on saanut aivan uusia mielleyhtymiä. Mistä muusta me olemme puhuneet tänä vuonna? Jakakaa uudet ja uuden elämän saaneet sanat!

Muutos 18.11.2011: Keräsin tässä alla ja Facebookin puolella ehdotetuista sanoista vähän listaa. Olen vähän karsinut sanoja, jotka ovat jo aiempina vuosina olleet paljon esillä eivätkä tänä vuonna ole erityisesti yleistyneet. Makuasioita siis! Jatkakaa ihmeessä kommentointia!

  • arabikevät
  • homotanssi
  • ilmaveivi, ilmaveiviveljekset
  • jytky
  • karppaaminen, karppileipä
  • neekeriukko
  • persu
  • pikarakas
  • rahoituksenvakautusmekanismi
  • risupaketti
  • salavarakas
  • -neutraali (sukupuolineutraali, lajineutraali, lukumääräneutraali)
  • taivasvarjele
  • valekitaristi
  • valelääkäri
  • valetyöväenpuolue
  • vihapuhe
  • VMP

Aksentilla Idoliksi

27.2.2011 | 23 comments

Meitä suomalaisia on moneksi. Siksi onkin aika odotuksenmukaista, että myös suomenpuhujia on moneksi: on ikänsä suomea puhuneita, hiekkalaatikolla kielen oppineita ja sitten niitä, jotka ovat oppineet kielen vasta Suomeen aikuisena muutettuaan.

Viimeinen ryhmä jää helposti silmätikuksi. Aksentin epäsuomalaisuus aiheuttaa heille monenlaista vaivaa. Tyypillisintä ainakin pääkaupunkiseudulla lienee se, että ”huonoa suomea” puhuvalle vastataan englanniksi.

Toimittaja Antti Tiainen nosti lauantain Hesarissa 26.2. esille aika kuvaavan esimerkin aksentin nostattamista muureista: murtaen suomea puhuvia ei päästetä jatkoon Idolsissa. Lainaan suoraan Tiaisen mainiosta kolumnista:

Tuomari Jone Nikulan mukaan Idols-karsinnoissa ”on nakeltu leppäkeihään lailla pihalle” ei-täydellistä suomea puhuvia – –.
Mutta kuten Nikula asian tiivistää: Suomen Idols on ohjelma suomalaiselle yleisölle.

Tiainen ei ymmärrä, miksi tuotantoyhtiö haluaa ”suomettaa Idolsin”. Tässä hän osuu mielestäni asian ytimeen. Miksi Idols-tuomareiden tai tuotantoyhtiön pitää toimia suomen kielen ylituomareina? Voisihan olla, että puhelimillaan äänestävä yleisö olisi jo valmis hyväksymään pienen aksentin. Eikö aksentti voisi olla jopa pikantti lisä artistin persoonaan? Liiasta persoonallisuudesta Idols-artisteja ei kai tähän mennessä ole syytetty.

Ehdottaisin siis nykyaikaisempaa lähestymistapaa, jossa kielitaitoa ei määritellä yhden ominaisuuden – Idolsin tapauksessa lausumisen – perusteella. Kukin voi miettiä, osaako itsekään mielestään suomea ”täydellisesti”. Siis osaako kaikkien alojen erikoissanaston ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa vaadittavat sanontatavat? Kielitaito on matka, jolla ei ole loppupistettä. Kaikki voivat oppia lisää.

Idols-formaatti tuskin häviäisi mitään, jos Nikula ja kumppanit löysentäisivät vähän täydellisyyden kriteerejään. Kriteerien muuttamisesta seuraava voitto olisi sen sijaan näkyvä: kansansuosikiksi nouseva aksentilla suomea puhuva artisti voisi laajentaa käsityksiämme siitä, mitä kaikkea suomen kieli voi olla. Ei-äidinkielisten puhuma ja laulamakin suomi on suomea.

Sisu, sauna ja muut suomalaisuuden sanat

14.1.2011 | 53 comments

Rakkaassa suomen kielessämme on satoja tuhansia sanoja. Kaikilla niillä ei kuitenkaan ole sydämessämme yhtäläistä sijaa. Jotkin sanat tuntuvat kuvaavan suomalaisuutta puhtaammin ja ytimekkäämmin kuin muut.

Klassikkoesimerkki lienee sisu. Sisukkuutta pidetään erityisen positiivisena ja jotenkin myös erityisen suomalaisena ominaisuutena. Sen merkitystä on myös vaikea selittää ulkomaisille. Siinäpä sana, joka määrittelee suomalaisuutta.

Hieman samanlaista henkeä uhkuu sana perkele. Jo ääneen lausuttuna se kuulostaa jotenkin suomalais-ugrilaiselta. Kuvaava esimerkki sanan voimasta löytyy M. A. Nummisen eräältä taannoiselta livelevyltä, jossa hän esittää kappaleensa Perkele ruotsalaiselle yleisölle. Kappale alkaa pitkällä pianointrolla ja loppuu heti intron jälkeen Mauri Anteron painokkaasti lausumaan sanaan perkele. Ja ruotsalaiset nauravat: ”Hoho, hassuja nuo finskit.”

Muitakin suomalaisuutta uhkuvia suomen kielen sanoja on itse asiassa käytetty huumorimielessä ulkomailla. Esimerkiksi MTV-televisiokanavan äijähuumoriurpoilija Bam Marguera on esiintynyt ohjelmassaan ISÄNTÄ-paita päällä. Trendikkäillä kansainvälisillä vaatemerkeillä aina Dieselistä lähtien on ollut vaatteita, joihin on printattu eksoottisen kuuloisia suomalaisia sanoja kuokasta kossuun.

Se pohjustuksesta eli asiaan. Kerään pientä kokoelmaa ”suomalaisuuden sanoja” opetus- ja mahdolliseen muuhun käyttöön. Pyydän siksi apuanne. Kommentoikaa seuraavaa listaa. Keksikää ja perustelkaa uusia sanoja.

(Huom! Olen päivittänyt listan ehdotustenne perusteella perjantai-iltana.)

  • askartelu
  • avanto
  • avanto
  • häjy
  • hankiainen, hankikanto
  • huopatossut
  • isäntä
  • järvi
  • joulupukki
  • kaamos
  • kännykkä
  • karvahattu
  • kinos
  • koivu ja tähti
  • kossu
  • kylmä
  • lenkkimakkara
  • lumi
  • luonto
  • maito
  • mämmi
  • Matti ja Maija
  • meri
  • mökki
  • pannuhuone
  • perkele
  • pilkki
  • pimeys
  • pitkäripainen
  • poro
  • puukkojunkkari
  • räiskäle
  • raitapaita
  • rakkaus
  • ralli
  • räntä
  • räppänä
  • rökäletappio
  • ruis
  • ruokamulta
  • ruotsi
  • salmiakki
  • salmiakki
  • sauna
  • saunakalja
  • sauvakävely
  • sininen ja valkoinen
  • sisu
  • sonta
  • talvi
  • valo
  • vihta ja vasta
  • äijä
  • äiti

Kiinalaiset lainasanoja vastaan

7.1.2011 | 23 comments

Englannin kieltä ei pääse pakoon. Eikä ilmeisesti ole olemassa niin suurta kieltä, etteikö tästä oltaisi huolissaan. BBC uutisoi joulun alla jopa kiinalaisten ryhtyneen asiassa toimeen. He ovat kieltäneet vieraskielisten eli käytännössä englanninkielisten sanojen käytön mediassa. Lainaan Ylen suomennosta BBC:n uutisesta:

Kiinan lehdistöä ja kustantajia valvovan elimen mukaan vieraskielisiä sanoja käytetään yhä useammin erityyppisissä kiinalaisissa julkaisuissa. Viranomaisten mukaan vieraskieliset sanat tahraavat kiinan kielen puhtauden ja johtavat haitallisiin vaikutuksiin yhteiskunnassa, kertoo BBC.

Tähän mennessäkin vieraskielisten sanojen käyttö on ollut kiellettyä televisiossa ja radiossa. Uusi kielto laajentaa käytönnön koskemaan lehtiä, muita kustanteita ja verkkosivuja.

Kiinalaisten keino ei toki ole uusi. Esimerkiksi ranskalaiset ovat kunnostautuneet englannin kielen invaasion vastustamisessa. Ranskassa on jopa sakotettu British Airwaysia siitä, että heidän Ranskassa myydyissä lentolipuissaan ei ollut ranskankielisiä tekstejä.

Ranskalaisten projektin vaiheista ei viime aikoina ole kuitenkaan uutisoitu. Liekö syynä se, että lainasanojen hyöyn vastustaminen on huomatu mahdottomaksi? Vai jatkuuko taistelu edelleen? Ehkä joku teistä tietää. Kiinan kieltoa koskeva uutinenkaan ei kerro, kuinka tiukasti vanhaa kieltoa on televisiossa ja radiossa pystytty toteuttamaan.

Tässä blogissa käytiin viime vuoden puolella tiukka keskustelu lainasanoista. Kysymys kuului suunnilleen, tuhoavatko googlettamiset, brändit ja eniveit suomen kielen kielen vai eivät? Oma kantani lainasanoihin oli ja on edelleen suvaitseva. Uusia sanoja tarvitaan ja jos ne mukautuvat suomen kieleen, niin siitä vaan. Yksikään kieli ei ole kuollut lainasanoihin.

Keskustelussa esitettiin monia hyviä mielipiteitä, myös lainasanoja vastaan. Itsekään en ole ihastunut sellaisiin mukautumattomiin ”lainoihin” kuin hands free tai bluetooth. Eli mitä luulette: toimisiko kiinan malli myös Suomessa? Uhkasakko verkkokeskustelijalle, joka kirjoittaa btw, öbaut tai tuunata?

”Viiden sormen alennus” ja muuta urbaania suomea

22.9.2010 | 31 comments

Yksi suomen kieltä koskevista intohimoistani on uusi kieli. Olen aiheesta kirjoittanut täälläkin vajaa vuosi sitten otsikolla Äidittää ja muuta uutta suomea. Kyseisessä jutussa mainitsin Urbaani sanakirja -nimisen nettisanakirjan yhtenä kiinnostavana lähteenä. Nyt verkkosivusta on julkaistu kirjaversio ja aika hyvältä näyttää.

Urbaani sanakirja on nimensä mukaisesti sanakirja, johon on kerätty nykypuhekielen sanastoa ja fraaseja. Verkkoversioon saa kuka tahansa lisätä sanoja, mistä on tietenkin sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Hyvä puoli on se, että sanoja on todella paljon. Huono puoli on se, ettei kaikkia sanoja ja varsinkaan niiden määritelmiä voi hyvällä tahdollakaan pitää luotettavina.

Mats Söderlundin ja Niklas Wahrmanin kokoama kirjaversio Urbaani sanakirja (Tammi 2010) korjaa ihan mukavasti verkkoversion luotettavuusongelmaa. Kirjaan on poimittu noin kymmenesosa verkkoversion sanoista. Periaatteena on esipuheen mukaan ollut kerätä mukaan ”hauskimmat, ajankohtaisimmat ja hyödyllisimmät”, mutta kyllä yhtenä valintaperusteena on selvästi ollut myös uskottavuus.

Kokonaisuudessa on toki huomautettavaakin, mutta eipä harmitella nyt sitä. Kirja on joka tapauksessa aikamoinen tutkimusretki nykykielen vitsikkäämpään puoleen. Joukossa on paljon ainakin minulle tuoreita ilmaisuja. Tässä pari esimerkkiä:

  • Omien mahdollisuuksien yliarvioija lähtee mopolla moottoritielle.
  • Taskualennus ja viiden sormen alennus tarkoittavat varastamista.
  • Flindaflunssa on krapula.
  • Einespitsa on vanhan roiskeläpän lisäksi myös pölykapseli, pöläri ja ghettolätty. Kärpäsen kiitorata tarkoittaa kaljua.
  • Bilistäminen on päämäärätöntä autoilua.
  • Ninjaileminen on väkijoukossa puikkelehtimista.
  • Munkittaminen on tuurilla tekemistä.
  • Porkkanalinja on Helsingin metro.
  • Humaloidi on erittäin juopunut henkilö.
  • Dressmann-kävely on kyseisen vaateliikkeen mainoksista tuttua pullistelevan hidasta kävelyä.
  • Kyöpelöiminen on yöaikaista puuhastelua.

Laittakaapa paremmaksi! Mitä uutta olette viime aikoina kuulleet?

Muotisana aidosti

1.9.2010 | 12 comments

Muutama viikko sitten kirjoitin Suomen Kuvalehdessä (32/2010) kolumnin aidosti-sanan laajenneesta elämästä poliitikkojen kielessä. Olen saanut kolumnista muutaman kommentin, ja ajattelin jatkaa keskustelua täällä. Kysymys on, mistä aidosti-sanan uusi, laajentunut käyttö on peräisin.

Tässäpä alkuun lyhyt lainaus kolumnistani:

”Otetaan nyt vaikka valtiovarainministeri Katainen. Hänen puheissaan talouden tila ei ole vain hyvä, vaan aidosti hyvä. Arvot eivät ole vain vahvoja, vaan aidosti vahvoja. Asioista ei vain kerrota, vaan niistä kerrotaan aidosti.”

Pointtini oli se, että aidosti tuntuu olevan laajemminkin poliitikkojen suosiossa. Vanhanen luottaa Kreikan aidosti lyhentävän velkaansa. Kiviniemi sanoo pääomamarkkinoiden olevan aidosti globaaleja.

Aidosti on siis ”muotisana”. Tällä tarkoitetaan – yleensä negatiiviseen sävyyn – sanaa, jota käytetään toistuvasti mutta usein melko tyhjässä merkityksessä. Poliitikko-aidosti täyttää kriteerit, sillä se on sekä monien hokema että irtautunut alkuperäisestä aitouden tai puhtauden merkityksestä yleiseksi korostussanaksi. Kataisen mainostamat ”aidosti vahvat arvot” ovat toisin sanoen ”ihan oikeesti vahvoja arvoja” tai ”niinku törkeen vahvoja arvoja”.

Esitin kolumnissa, että aidosti on livahtanut poliitikkojen kieleen mainoksista. Meille tarjotaan niin aidosti suomalaista elintarviketta kuin aidosti korotonta osamaksua. (Mainosten aidosti-sanasta on kirjoittanut lyhyen jutun Taru Kolehmainen.). Poliitikkojen puheet ovat tavoitteiltaan usein lähellä mainospuhetta eli mainoskielen leviäminen politiikan kieleen ei olisi kovinkaan yllättävää.

Sanan uuden käytön alkuperän arvioiminen on tietenkin aina enemmän tai vähemmän arvailua. Siksi jaan tässä kaksi minulle esitettyä arviota kyseisen sanan alkuperästä (en nyt kerro ajatusten esittäjien nimiä, sillä olen saanut ehdotukset s-postissa).

  • Sana tuleekin matematiikan kirjoista. Vanhastaan sitä on käytetty matematiikassa. Eli funktio voi olla joko kasvava (jos x> y, niin f(x)>= f(y)) tai aidosti kasvava (jos x>y, niin f(x)>f(y)). Arkikielessä olisi tämän ajattelun mukaan tapahtunut merkityskehitys, jota motivoivat matematiikan tuntien opit. Uskottavaa?
  • Sana onkin alkujaan Suvi-Anne Siimeksen suusta. Hän käytti sanaa kuuleman mukaan jo vasemmistoliiton puheenjohtaja-aikoinaan. Saattaa jopa olla, että Suvi-Anne Siimes olisi käyttänyt sanaa ennen sen yleistymistä mainoskielessä.

Herättävätkö esitetyt ehdotukset kannatusta tai vastustusta? Tai olisiko jollakin tarjota vielä vastaehdotus?

Soinin sotilaat ja sanamaakareiden markkinat

19.8.2010 | 9 comments

(c) trustmeiamnotageekUutisia seuraavilta ei varmaankaan jäänyt viime viikolla huomaamatta, että SDP menetti yhden jäsenensä Perussuomalaisille. Tuossa nyt ei varmaankaan olisi kummoista uutista ollut, ellei kyseessä olisi sattunut olemaan pitkän linjan ammattiyhdistysmies ja poliittinen vaikuttaja nimeltään… ööö… mikäs sen nimi nyt olikaan? No en nyt sitä muista, mutta se oli se Soinin sotilas.

Totta kai Matti Putkosen leirinvaihto oli kovan luokan poliittinen pelaajasiirto, mutta uutisoinnin laajuutta edesauttoi myös kovan luokan retoriikka. Ainakin lehtien otsikoista päätellen sanapari ”Soinin sotilas” osui toimittajiin. Esimerkiksi Hesari yhtenä monista otsikoi: ”Putkonen Soinin sotilaaksi”.

Näinhän maailma toimii. Uusia sanoja ja tuoreita sanontoja keksimällä on jo pitkään pyritty niin tuotteiden kuin aatteiden myyntiin. Esimerkkeinä tulevat mieleen Himanen kohtaamisyhteiskuntineen ja Sarasvuo huomiotalouksineen. Perussuomalaiset ovat ”maisterisjätkä” Soinin johdolla osanneet ennenkin käyttää retorisia kuvioita hyödykseen.

Itseäni silti vähän epäilyttää. Soturi-metaforan mukana ujutetaan meille myös tietynlaista maailmankuvaa. Sellaista, jossa politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitamista, vaan sodankäyntiä. Huomattiinko se toimituksissa otsikoita sorvatessa?

Mitä mieltä olette tapaus Soinin sotureista? Kuka vei ja ketä? Mokasiko media, kun se lähti täysillä mukaan Perussuomalaisten retoriikkaan, vai rikastetaanko tässä nyt vain suomen kieltä uusilla termeillä? Tuleeko mieleen muita vastaavia esimerkkejä – joko onnistuneesta mediavaltauksesta tai oman maailmankuvan levittämisestä?

Stroke unit ja metelöinnin voima

2.6.2010 | 4 comments

Suomensuojelija-kirjan viimeinen ohje kehottaa pitämään meteliä sellaisten kieliasioiden puolesta, jotka kokee itselleen tärkeiksi. Tänään saimme aika herkullisen esimerkin metelöinnin voimasta. Tampereen yliopistollinen keskussairaala on päättänyt muuttaa Stroke unit -osastonsa nimen. Ilmoitus asiasta löytyy täältä.

Kyseessä on erityisesti viime vuoden loppupuolella julkisuutta saanut tapaus: julkisen sairaalan osastolla oli pelkästään englanninkielinen nimi. Englanninkielisyys herätti närkästystä, ja ottipa siihen kantaa myös oma yliopistolaitokseni. Lainaan suoraan vuosittaisen kielisammakko-palkintomme tiedotetta:

”Tämänvuotinen kielisammakko on vieraskielisten nimitysten ja termien harhauttava tai sumentava käyttö. Huipentumana voi pitää  Tampereen yliopistollisen sairaalan osastoa Stroke unit, jonka nimestä on ilman hyvää englannin kielen taitoa hankalaa päätellä, että ”yksikössä hoidetaan ja tutkitaan akuuttiin aivoverenkiertohäiriöön sairastuneita potilaita”.”

Nyt nimeä ollaan siis vihdoin muuttamassa. Näkyvänä syynä ovat eduskunnan oikeusasiamiehen moitteet. Oikeusasiamies toteaa varsin osuvasti, että ”vain englanninkielinen viranomaisen toimintayksikön nimi ei ole kielilain ja hyvän hallinnon mukainen” (ratkaisu löytyy oikeusasiamiehen sivuilta).

Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, että viranomaiset taipuvat toisten viranomaisten edessä. Oikeusasiamies oli nimittäin ottanut asian pohdittavakseen kantelun perusteella. Kantelun aikanaan tehnyt kansalainen voi taputtaa itselleen. Metelöinti kannattaa!

Lisäys asian sivusta: Tämän blogin päivitystahti on hiipunut pahasti kevään edetessä. Siirryn siksi nyt kesätauolle lataamaan akkuja. Elokuussa uusin voimin!

Humala rikastaa suomen kieltä

29.4.2010 | 12 comments

Kuva: Antti Tassberg (flickr)Aurinko paistaa, kevään ensimmäiset perhoset on jo nähty – ja mikä parasta – vappu tulee. Vapun kunniaksi ja pienenä vappukevennyksenä tarjoan teille osoituksen suomen kielen rikkaudesta: humalaa kuvaavat ilmaukset.

Useimmat ovat varmasti kuulleet eskimoiden kymmenistä, joidenkin lähteiden mukaan jopa sadoista, lunta kuvaavista sanoista. Lukuisten lumisanojen on katsottu ilmentävän lumen merkitystä kyseisissä kulttuureissa. Ajatellaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Mille meillä suomalaisilla sitten on monta nimeä? No, ainakin humalassaololle. Tiina Onikki-Rantajääskö luettelee niitä kirjassaan Sarjoja karkeasti arvioiden viisisataa. Ja mukana on pelkästään sellaisia ilmaisuja, jotka noudattavat rakennetta olla jossakin (ovat siis paikallissijaisia olotilanilmaisuja). Tällaisia ovat esimerkiksi tutut olla kännissä, olla juovuksissa, olla pienessä sievässä, olla hiprakassa tai olla räkä poskella.

Kaikkia viittäsataa ette varmasti ole ikinä kuulleetkaan, enkä niitä kyllä tähän jaksa kopiodakaan. Olen kuitenkin valinnut listan omia suosikkejani. Näitä voitte käyttää, kun ensi viikolla tulee puhe vapunvietosta:

  • olla mäkäräisissään
  • olla vaalityössä
  • olla kellonvetotuulella
  • olla tynnyrityössä
  • olla kemuissaan
  • olla ilmakuopassa
  • olla virtapäällä
  • olla tippa päässä
  • olla kallellaan
  • olla täystuhossa
  • olla lanttarat vinossa
  • olla aivohöyryssä
  • olla mykkyrässä
  • olla järkivapaassa tilassa
  • olla vörkaakelissa
  • olla löntökässä
  • olla takapää epäkunnossa
  • olla tupenkoettelemistuulella
  • olla naurutuulella
  • olla villissä
  • olla kirpilässä
  • olla hotelli Sorbuksessa
  • olla rähmäkäpäläisillään
  • olla puolikupposissaan
  • olla törönlörössä
  • olla komiteassa
  • olla iltakoulussa
  • olla onnelassa
  • olla lämmikkeessä
  • olla lasiruusussa
  • olla tappuroissaan
  • olla naula päässä
  • olla omenissaan
  • olla trällissä
  • olla hellureituulella
  • olla luteenmyrkyssä

(Lähteenä Tiina Onikki-Rantajääskö: Sarjoja. Nykysuomen paikallissijaiset olotilanilmaukset kielen analogisuuden ilmentäjinä, SKS 2001)

Ja eikun sitten vapunviettoon keksimään lisää humalasanoja!

Mitä hyvää yliopisto on tehnyt?

23.4.2010 | 7 comments

Yliopistoilla tuntuu olevan vaikea suhde suomen kieleen. Olen jo Suomensuojelija-kirjassa arvostellut muun muassa englantiuskovaisuutta, jonka nimeen ainakin kotiyliopistoni on kevään aikana vannonut yhä lasittuneemmin silmin. Esimerkkejä on antanut Auli Hakulinen mainiossa blogissaan (esimerkiksi tekstit Pakkoenglantia ja Samaan aikaan toisaalla).

Ongelmana ei ole pelkästään suomen kielen unohtaminen, sillä yliopistot ovat myös yksi käsittämättömän  hallintojargonin lähteistä: asiakasrajapinnat, laatutyöt ja muut kohtaamisyhteiskuntahöpöhöpöt ovat täällä tuttuja. Suomensuojelijan Facebook-sivulla innokkaimmat ovat olleet jopa sitä mieltä, että suomen kieli ”pilaantuu” yliopistolla. Hyi hyi yliopistot!

Tällainen yhden tahon mollaaminen alkaa helposti kyllästyttää. Katsotaan asiaa välillä toisesta suunnasta: keksisimmekö mitään hyvää yliopistojen toiminnasta? Voisiko ajatella, että nyky-yliopistoilla olisi jokin positiivinenkin vaikutus suomen kieleen? Yritän kaivaa pari esimerkkiä. Ehkä te keksitte lisää.

Esimerkki 1: Uusille asioille keksitään nimiä.

Koska yliopistojen tehtävään kuuluu uuden tiedon etsiminen ja jäsentäminen, yliopistolla törmätään jatkuvasti uusiin ilmiöihin. Näille ilmiöille on annettava nimiä, ja kun niille annetaan nimiä, kieli tietenkin rikastuu.

Tämä esimerkki riittäisi jo yksinään pelastamaan yliopistojen maineen, jos tästä työstä pidettäisiin kiinni. Monet tieteenalat ovat kuitenkin alkaneet lipsua tästä työstä. Siinä vaiheessa kun opintotöitäkään ei enää kirjoiteta suomeksi, termityö yliopistolla on tietenkin loppunut (ks. aiempi linkki Hakulisen blogiin).

Esimerkki 2: Suomen kieltä tutkitaan ja kielen ammattilaisia koulutetaan.

Kukas kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Kielen tutkiminen on sen tulevaisuuteen satsaamista. Tutkimuksen avulla säilytetään vanhaa kieltä, selvitetään kielen ja kieliolojen tulevaisuutta ja yritetään muuten vain ymmärtää paremmin kielten toimintaa. Kaikki nämä ovat tärkeitä sekä identiteettimme kannalta että kielikoulutuksen ja kielipolitiikan suunnittelussa.

Kieliammattilaisten koulutuksen merkitystä taas ei paljon tarvitse perustella. Esimerkiksi ilman äidinkielen opettaja-armadaamme kielitaito ja samalla suomen kielen mahdollisuudet romahtaisivat hetkessä. Mukana menisi kyllä yhtä ja toista muutakin.

Esimerkki 3. – –

Öh. Ei tullut kovin kummoinen lista, sillä luovuus tyrehtyi jo kolmanteen kohtaan. Mielelläni olisin kirjoittanut tähän yliopistojen pitäneen esimerkillisesti esillä meikäläisten äidinkielten merkitystä englannin rinnalla tai panostaneen opiskelijoiden kielikoulutukseen. Mutta en nyt nyt kirjoita, sillä koko yliopistojen tasolla molemmat olisivat täyttä puppua.

Argumentoikaa kumoon esimerkkini tai keksikää ihmeessä lisää.

Lisäys: Edellä kirjoittamani koskee oikeastaan pääosin Helsingin yliopistoa. Uskallan epäillä, että tilanne ei ole sen parempi muuallakaan, mutta korjatkaa toki, jos katsotte tarpeelliseksi.

Hei, me opetetaan suomea ulkomailla – mutta miksi?

13.4.2010 | 7 comments

Olen tässä blogissa ehdottanut aiemmin suomen kieltä maabrändityön ”kärkituotteeksi”. Yksi tärkeä osa tätä toimintaa on suomen kielen opettaminen ulkomaisissa yliopistoissa. Kävin toissa viikolla taas hieman ihailemassa tätä työtä käytännön tasolla. Olin Venäjällä Arkangelissa muun muassa tutustumassa paikallisiin suomen opiskelijoihin Pomorin valtionyliopistossa. (Terveiset vaan Arkangeliin, jos satutte lukemaan!)

Venäjällä kuten monessa muussakin ”alemman palkkatason” maassa työskentelee paljon suomalaisia suomen kielen opettajia, joiden palkkaa maksavat myös suomalaiset veronmaksajat (muun muassa CIMOn eli kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen kautta). Näinä aikoina rahan käyttäminen opettamiseen ulkomailla voi tuntua liioittelulta. Miksi suomen kielen opettamiseen ulkomailla siis kannattaa panostaa? Tässä muutamia ajatuksia:

1. Suomen kielen opiskelija on Suomen ystävä. Ei huonoinakaan aikoina kannata käpertyä tuijottamaan pelkästään tätä päivää ja omaa napaa. Joukosta ulkomaalaisia Suomen ja suomen kielen ystäviä ei varmasti ole haittaa. En ole vielä tavannut yhtään suomen kielen opiskelijaa, joka ei suhtautuisi vähintäänkin ymmärtäväisesti Suomeen.

2. Kuva Suomesta monipuolistuu. Me ehkä tiedämme, että Suomessa on muutakin kuin saunoja ja kaunis luonto (ja Nokia), mutta tietääkö sitä kukaan muu. Karu tosiasia on, että tällaisia stereotypioita saatetaan toistella jopa suomen kielen opetuksessa, jos opettaja ei ole Suomesta tai hänellä ei ole ollut mahdollisuutta viettää aikaa Suomessa (esimerkiksi stipendeillä, jotka maksaa tietenkin…).

3. Myytti hiljaisista suomalaisista murtuu. Mikään ei pura ennakkoluuloja paremmin kuin tutustuminen ihmisiin. Oman havaintoni mukaan ulkomaille lähtevät suomen opettajat eivät todellakaan ole pahimpia tuppisuujörriköitä. Suomen kielen opettaja tekee paikallisella tasolla sitä, mitä Ville Valo ja kumppanit tekevät globaalilla tasolla.

4. Opiskelijat oppivat oikeasti puhumaan. Hyödyt voi nähdä tietenkin myös kielenoppimisessa. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi opiskelijoiden kyvyssä puhua suomea. Ei pitäisi yleistää, mutta mieli tekee kuitenkin: puhumisen oppimisessa on oleellista puhua äidinkielisten tai lähes-äidinkielisten kanssa. (Puhuminen on muuten mielestäni aika tärkeä osa kielitaitoa!)

Lisääkin hyötyjä voisi keksiä. Esimerkiksi Venäjällä ei kannata antaa turhaa etumatkaa ruotsalaisille ja norjalaisille, jotka myös tukevat siellä vastaavaa toimintaa. Heh.

Jatkakaa omilla ajatuksillanne tai kumotkaa!

Tulevaisuuden suomi, osa 1

24.3.2010 | 7 comments

by Laura MaryTässä blogissa on puhuttu paljon tulevaisuuden uhkakuvista, englannin kielen ylivoimasta ja kielen rappiosta. Totta puhuen olen itse optimisti: uskon, että me – tai meidän jälkeläisemme – puhumme tällä maapläntillä suomen kieltä vielä sadan vuoden päästäkin. Mutta minkälaista suomen kieltä? Ennustajan kristallispalloon on harva uskaltanut katsoa.

Yhden veikkauksen teki reilut kymmenen vuotta sitten kielikirjoittelun vanhempi valtiomies Erkki Lyytikäinen. Hänen tulevaisuusvisiossaan puhuu A-studion toimittaja vuonna 2038:

”Hyvaa paivaa! Keta on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen johtaja kautta aikojen? Kysymysta ollaan pohdittu paljon, ja siinta ollaan montaa mielta. Tieteilijat arvioi asiaa eri tavoin. Kyseeseen tulee ainakin nimet Snellman, Paasikivi, Kekkonen. Minun nakemys on, etta…” (Helsingin Sanomat 18.1.1998)

Katkelmasta on helppo poimia piirteitä, jotka poikkeavat vuoden 2010 A-studion toimittajan puheesta. Ne ovat arkisesta puheesta tuttuja: äänne ä on joidenkin havaintojen mukaan lähentymässä äännettä a, ketä-muoto kuka-perusmuodon tilalla on tuttu esimerkiksi lasten puheesta, kaksoispassiivi ollaan pohdittu on arkipäivää ylioppilaskokeiden teksteissäkin. Puheesta tuttu loppukiekaisukin kuuluu Lyytikäisen alkuperäisen esimerkin valtiomieslistaan: Snellman (viimeinen tavu korkeammalta) jne.

Kaikki Lyytikäisen kymmenen vuoden takaisen ennustuksen yksityiskohdat eivät tunnu todennäköisiltä. Esimerkiksi ä-äänteen häviäminen lienee liioittelua. Perusajatuksesta on kuitenkin helppo olla samaa mieltä: tämän päivän vapaa puhe on huomisen virallista kieltä.

Puhetta on kuitenkin monenlaista, eikä sekään tyhjästä synny. Tarkoitukseni on pohtia lähitulevaisuudessa muitakin muutostekijöitä, mutta kutsun teidät keskusteluun jo ennen kuin olen ehtinyt puusta pitkään. Keskustelun pohjaksi voi miettiä vaikkapa seuraavia tekijöitä, joilla on varmasti oma roolinsa tulevissa muutoksissa:

  • Suomi ja suomenkieliset eivät elä erityksissä. Kieleen vaikuttavat siis muut kielet, etunenässä englanti. Tulevaisuudessa voi myös ilmaantua uusia vaikuttajakieliä. Mitä?
  • Murteet ovat muuttuneet yhä selvemmin identiteetin ilmaisimiksi. Erityisen selvä ero on pohjoisen ja ”Hesan” välillä. Tämä kuilu saattaa jopa levetä.
  • Maahanmuuttajasuomi vakiintunee samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa on tapahtunut. Kyseessä ei ole huonosti osattu suomi, vaan toisen polven maahanmuuttajien oma ”murre”. Uskottavaa?
  • Mahdollinen on myös kirjakielen vastaisku eli jonkinlainen uuskonservatismi. Esimerkiksi ruotsinruotsin imperfektin tapauksessa on käsittääkseni tapahtunut tällainen ilmiö: puheessa harvinainen imperfektin tunnus on uudestaan yleistynyt. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin.

Tulevaisuuden suomi. Millaista se on? Ennustakaa!

Paha paha lainasana

9.3.2010 | 27 comments

Kirjoittavalle sattuu ja tapahtuu. Siksipä kirjoittava saa usein myös palautetta. Yksi asia, josta olen saanut varsin kipakkaakin kommenttia, on lainasanat. Olen joko käyttänyt itse tai listannut sellaisia sanoja kuin arrogantti, brändi, tuunata ja googlettaa. Miksi siis kirjoitan kirjan Suomensuojelija ja vastustan englannin kielen käyttöä suomenkielisessä ympäristössä mutta silti käytän lainasanoja enkä ole niistä edes huolestunut? Seuraavassa muutama perustelu.

1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

  • vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
  • vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
  • venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
  • ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
  • japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

– – – – – –

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

Suomensuojelija Ylen viikon tietokirja

8.3.2010 | No comments

Uutta juttua on blogiinkin tuloillaan, mutta sitä odotellessa suosittelen radion kuuntelua. Anna-Liisa Haavikko kävi jokin aika sitten minua jututtamassa Ylen Viikon tietokirja -nimiseen ohjelmaan. Tuloksena on haastattelu, jossa puhun Suomensuojelija-kirjasta ja suomen kielestä yleensä. Mukana on tietenkin paljon tämän blogin lukijoille tuttua asiaa, mutta ehkä jotain uuttakin.

Ohjelman lähetysaikoja en nyt muista, mutta kun verkossa ollaan, niin Ylen Areena on varmasti helpoin tapa haastattelun kuuntelemiseen:

Kisa vuosituhannen alun nimestä jatkuu

25.2.2010 | 4 comments

Harvoin on yhden asian mahdollisista nimistä kirjoitettu yhtä paljon kuin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen nimestä. Viimeisen kahden kuukauden aikana on sekä ehdoteltu nimiä että kiistelty jo ehdotetuista sekä verkossa että useammissa sanomalehdissä (Hesari, Turkkari, Suomen Kuvalehti jne.). Tässä muistutukseksi pieni lista ehdotuksista:

  • ensikymmen, ensikymmenluku (Kielitoimiston ehdotus)
  • nollakymmenluku, nolkytluku
  • alkukymmen
  • liuta puhekielisiä: nolari, tuutauseri, ensari, nosari, noplari

Virallinen suositus eli pari ensikymmen/ensikymmenluku on herättänyt vastarintaa, enkä itsekään siitä joulukuisessa blogitekstissäni kauheasti innostunut. Uusimmassa Hiidenkivessä, joka on eräänlainen humanistisen kulttuurialan aikakauslehti, Riitta Eronen puolustaa kuitenkin suositusta närkästyneenä. Toimittaja Ritva Liisa Snellman (HS 3.1.2010) on nimittäin arvioinut ensikymmenluvun olevan ”tanttamainen” sana, ja Eronen todistelee kirjoituksessaan toista. Erosen mukaan kilpaileva nolkytluku on sekin ihan kelpo sana, mutta liian arkinen virallisiin teksteihin (Eronen sivuuttaa jostain syystä nolkytluvun kirjakielisemmän version nollakymmenluku).

Minusta tuntuu, ettei sanan mahdollinen sopivuus tarkoitukseensa ratkea sillä, että todistelemme sen tanttamaisuudesta suuntaan tahi toiseen. Oleellisempia ajatuksia tuli esiin esimerkiksi kommenteissanne joulukuiseen kirjoitukseeni. Nostitte siellä esiin sen, että käytettävän sanan pitää toimia sarjassa muiden vuosikymmenten nimien kanssa: siis seitsemänkymmentäluku, kahdeksankymmentäluku, yhdeksänkymmnentäluku ja mikä? Myös nyt käynnistyneen vuosikymmenen nimen pitäisi sopia tähän sarjaan. Tässä mielessä nollakymmenluku toimii paremmin: yhdeksänkymmentäluku, nollakymmenluku, kymmenluku, kaksikymmentäluku. Puhekielellä vastaava olisi siis ysikytluku, nolkytluku, kybäluku (?), kakskytluku.

Tämäkin on tietenkin pelkkää spekulointia. Ratkaiseva on kielenkäyttäjien ääni. Sitä on vielä vaikea arvailla. Leikkimielisesti voi kuitenkin katsoa, mitä sanoja verkossa käytetään. Google antaa pääkandidaateista seuraavat lukemat (haku tehty 25. helmikuuta):

  • ensikymmenluku 277 hakutulosta
  • nolkytluku 536 hakutulosta
  • nollakymmenluku 91 hakutulosta

Kisa vaikuttaa suhteellisen tasaiselta. Ainakin kaikkia vaihtoehtoja käytetään. Tarkempi vilkuilu hakutuloksiin kuitenkin osoittaa, että suurin osa maininnoista on sellaisia kuin juuri lukemanne blogiteksti: niissä vasta pohditaan, mitä sanoista tullaan käyttämään. Kiinnostavamman listan saa hakemalla sijamuodolla, jota luultavasti käytetään vuosikymmenistä todella puhuttaessa (eli adessiivilla):

  • ensikymmenluvulla 1 hakutulos
  • nolkytluvulla 297 hakutulosta
  • nollakymmenluvulla 3 hakutulos

Internetissä puhekielinen muoto siis jyrää. Muiden osalta kisa ei tunnu kunnolla edes alkaneen.

Google ei tietenkään ole kovin luotettava väline tällaisiin laskelmiin. Tarjotkaapa parempia tapoja selvittää asiaa. Tai etsikää samaan tapaan omia suosikkejanne ja jakakaa täällä laskelmanne!

Uusia yhteistyökuvioita

22.2.2010 | 2 comments

Tämän blogin päivitystahdin hitaudesta huolimatta en ole vain lepäillyt. Kirjoittelen nimittäin ajatuksiani suomen kielestä nyt myös kahdessa uudessa yhteydessä. Ensimmäiset kirjoitukset ovat jo luettavissa.

Aiemmin jo mainitsinkin, että Aku Ankka -lehden blogiin tulee jatkossa myös Suomensuojelija-juttuja. Esittäydyin siellä pari viikkoa sitten ja nyt on julkaistu myös ensimmäinen varsinainen kirjoitus. Käykää lukemassa, mitä sanon kääk-sanasta. Muistakaa kommentoida!

Olen myös sopinut kirjoittavani kevään aikana kolumneja Suomen Kuvalehteen. Ensimmäinen, Suomen maabrändiä ruotiva kirjoitus julkaistiin jo 12. helmikuuta, lehden numerossa kuusi. Seuraava on tulossa 17. maaliskuuta. Kuvalehden kolumnit eivät valitettavasti ole verkossa luettavissa, joten en voi niitä tänne linkittää.

Tämä blogi on kuitenkin edelleen ensisijainen kirjoituspaikkani. Seuraavaksi on tulossa katsaus siihen, mikä viime vuosikymmentä tarkoittavista sanoista on tällä hetkellä voitolla: ensikymmenluku, nolkytluku vai ehkä nollis.

Suomen kieli ja maabrändi

12.2.2010 | 4 comments

Sanoja, sanoja, sanoja

(Tämä kirjoitus laajentaa tänään Suomen Kuvalehdessä julkaistua kolumniani ”Vinkki maabrändityöryhmälle”. Sitäkin voi vapaasti kommentoida tämän kirjoituksen kommenteissa.)

Meitä suomalaisia on aina kiinnostanut se, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Puolitoista vuotta sitten asia otettiin oikein valtiovallan suojelukseen, kun Jorma Ollila asetettiin vetämään niin sanottua maabrändityöryhmää. Tarkoituksena on kiillottaa maamme mainetta. Seuraava lainaus Ulkoasiainministeriön verkkosivulta tiivistää ajatuksen:

Kilpailu huomiosta ja vaikutusvallasta maailmalla on yhä kovempaa. Yhä useammat pitkälle teollistuneet maat hakevat itselleen kilpailuetua ”tavaramerkkinsä” eli maabrändinsä avulla. Suomen kaltaisen ulkomaista monin tavoin riippuvan maan on entistäkin tärkeämpää saada muut omien ajatusten ja tavoitteiden taakse: ”Winning others on our side!”

Vaikka asiaan on nyt kiinnitetty korkealta taholta huomiota, olen hieman huolestunut. Sitaatin lopun pöhkö englanninkielinen iskulause vihjaa, että koko homma aiotaan hoitaa englanniksi. Se on osin ymmärrettävää, sillä suomihan ei ole maailmankieli. Rohkenen kuitenkin ehdottaa, että suomen kieltä ei aivan unohdettaisi. Suomi voisi olla valttikorttimme koko projektissa. Tässä pari perustelua.

  1. Muuallakin arvostetaan omaa äidinkieltä. Ranskalaisilla on lainasanansa, joita he raivokkaasti vastustavat. Englanninkielisissä maissa ei tiedetä, miten päin pitäisi olla, kun omasta kielestä on sukeutunut maailmankieli. Saksassa ollaan historiallisista syistä häveliäämpiä, mutta usko omaan kieleen on kova. Venäläisille oma kieli ja kirjallisuus on tärkeä osa kansallisuustunnetta. Koska oma kieli on muuallakin tärkeä asia, ulkomaalaiset luultavasti olettavat jo valmiiksi, että suomalaisetkin arvostavat omaa kieltään. Pohja on siis luotu.
  2. Suomen kieli kiinnostaa jo nyt ympäri maailmaa. Sitä voi esimerkiksi opiskella yli sadassa yliopistossa. Syitä kiinnostukseen on monia, ja kiinnostuneita monenlaisia. Esimerkiksi kielitieteilijöille suomi on yksi parhaiten tutkittuja ei-indoeurooppalaisia kieliä. Hyvä tietolähde siis.
  3. Eksotiikka myy. Koska suomen kieli ei kuulu samaan kielikuntaan kuin suurin osa Euroopan muista virallisista kielistä, sitä on totuttu pitämään jotenkin eksoottisena. Tämän ovat huomanneet myös kauppiaat. Ei ole montaakaan vuotta, kun kansainväliset vaatevalmistajat keksivät sekä nimetä vaatteitaan suomeksi että kirjoitella  suomenkielisiä tekstejä vaatteisiinsa. Silloin maailman turuilla käveli Kuokkaa, Kossua, Ouninpohjaa ja Äkäslompoloa. (Sivumennen voi sanoa, että maailman mittakaavassa suomi ei ole aivan niin eksoottinen kuin mielellämme ajattelemme. Virittäjä-lehdessä on julkaistu aiheesta hyvä Östen Dahlin artikkeli.)

Ehdotan siis, että suomen kieli otetaan maabrändityöryhmän kärkituotteeksi. Ei anneta pelkästään monikansallisten muotiyritysten käyttää suomen kielen ”kaupallista potentiaalia” edukseen.

Tarvitaan siis hassuja suomenkielisiä iskulauseita, kieltä hehkuttavia esitteitä ja muuta mainosmateriaalia. Parhaan iskulauseen keksijä palkitaan, ööö, papukaijamerkillä…

Lisäys: Ollilan poppoon aivoituksia voi lukea ja kommentoida esimerkiksi sivulla www.mitasuomion.fi.

Kestävyyshaasteen kestävyysvaje

2.2.2010 | 2 comments

Viranomaisten kielestä on kovaa vauhtia kehittymässä minulle jonkinlainen pakkomielle. Mutta minkäs teet, kun herkullisia esimerkkejä tulvii koko ajan (vinkistä kiitos Riikalle).

Tällä kertaa suomen kieltä venyttää Valtiovarainministeriö. Eilen julkaistun VM:n raportin huolenaiheena on se, riittääkö raha nykyaikaisen hyvinvaltion palveluihin. Tälle huolelle kaikki sympatiani. Silti on pakko ihmetellä kieltä, jolla ongelmasta meille kerrotaan. Työryhmä on nimittäin uudelleenkeksinyt sanan kestävyys. Tässä muutamia raportissa käytettyjä kestävyys-yhdyssanoja:

  • kestävyyshaaste
  • kestävyysvaje
  • kestävyysongelma
  • kestävyyslaskelma
  • kestävyystavoite
  • kestävyysraportti

Kirjassa Mummonsuomi laajakaistalle nimitimme tällaisia sanoja saippuasanoiksi siksi, että niiden merkityksestä on hankalaa saada otetta. Ne ikään kuin luiskahtavat käsistä, kun niihin yrittää tarttua.

Kun kaksi jo ennestään abstraktia sanaa naitetaan, seuraa melko varmasti ymmärrysongelmia. Niin tässäkin tapauksessa, sillä VM:n raportin argumentointia on aika vaikea seurata. Esimerkiksi käy seuraava virke:

”Valtiovarainministeriö arvioi, että talouskriisi ja heikko työllisyystilanne yhdessä väestön ikääntymisen kanssa ovat syventäneet julkisen talouden kestävyysvajetta.”

Mitä kummaa tarkoittaa ”kestävyysvajeen syventäminen”? Ennen eilistä se ei kai tarkoittanut vielä mitään. Luulisi, että julkisen raportin tarkoituksena olisi, että mahdollisimman moni saa tietoa tärkeästä asiasta. Miksi siis käyttää sumeaa kieltä ikään kuin tarkoituksena olisikin asian hämärtäminen?

Tilannetta ei ole omiaan parantamaan se, että tiedotusvälineet ympäri maan kopioivat raporttia sanasta sanaan. Ainakin Helsingin Sanomat, STT ( Savon Sanomien mukaan)  ja Ylen verkkosivut julkaisivat saman kummallisen virkkeen lähes sanasta sanaan. Kansan Uutiset repii sentään raportin kielestä huumoria.

Lopuksi vielä ehdotus. Sen lisäksi, että naureskellaan näille kummallisuuksille yhdessä, voisimme yrittää keksiä myös positiivisia esimerkkejä. Onnistuisiko?

Sivupolku: Päivätyö on ikävästi vienyt aikaa muilta töiltä. Pahoittelen siis hidasta päivitystahtia. Olen myös lupautunut kirjoittamaan pieniä blogikirjoituksia Aku Ankan nettisivuille. Linkitän tänne, kunhan pääsen vauhtiin.

Pitäisikö itkeä vai nauraa?

22.1.2010 | 14 comments

Liikenneviraston logoEn yleensä ärsyynny kielestä. Tämänkin blogin kommenteissa on taivasteltu esimerkiksi tuunata-verbiä, tavallaan-sanaa ja niinkua. Minusta näille kaikille on paikkansa. Ei välttämättä kaikenlaisissa puhumisen ja kirjoittamisen lajeissa, mutta useissa yhtä kaikki. Silti vierellä oleva logo saa jostain syystä minut hermostumaan.

Onhan näitä nähty: esimerkiksi mainoksissa ja kirjojen kansissa tavuviiva unohtuu usein, jos yhdyssanan alku- ja loppuosa sattuvat eri riville. ”Liik enne vira ston” logo on kuitenkin uutta, sillä rivityksessä ei ole mitään logiikkaa. Ongelmana ei ole vain se, että kirjoitetun kielen normeille annetaan piutpaut. Vakavampaa on luettavuuden kärsiminen. Siis ihan yksinkertaisesti se, että tekstiä on hankala lukea. Kun kieltä käytetään tahallisesti epäselvästi, lukija ärtyy.

Toivon, että Liik-enne-vira-stossa ei suhtauduta yhtä arrogantisti muunlaiseen käytettävyyteen. Muuten kuulisimme virastosta seuraavanlaisia selityksiä:

  • ”Oho, meillä paloi vahingossa vihreä valo joka suuntaan. Sori.”
  • ”Siis ei kai se nyt haittaa, jos vasen kaista menee välillä oikean yli, eihän?”
  • ”Ai siis oliko näiden lähijunien tarkoitus kulkea joka päivä?”

Asialla tässä niin kuin monesti viime aikoina ovat viranomaiset. Katsokaa vaikka tämä ja tämä. Miksi oi, miksi tämä uusi trendi?

Vinkkejä: Kotuksesta ja tekstitaidoista

14.1.2010 | 2 comments

Nyt olisi lukuintoisille pari vinkkiä tarjolla.

Aloitetaan isommista asioista. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tulevaisuudesta on puhuttu ja huhuttu jo pitkään. Eilen valmistui asiantuntijatyöryhmän muistio siitä, mihin hallituksen vaatimat säästöt johtavat.  Muistiota on yleisellä tasolla jo käsitelty esimerkiksi Ylen sivuilla artikkelissa  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toiminta uusiksi. Tiedonjanoisen kannattaa kuitenkin tutustua itse muistioon:

* Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtävät

Muistiohan ei ole lopullinen päätös, vaan ehdotus siitä, miten säästöt voisi toteuttaa. Nyt on vielä mahdollisuus vastustaa paitsi esitettyjä muutoksia myös erityisesti itse säästöjä!

Toinenkin, hieman kepeämpi lukuvinkki löytyy. Kirjoitin Kimmo Svinhufvudin blogiin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen jutun ylioppilaskokeen tekstitaitotehtäviin vastaamisesta. Jos olette aikeissa kirjoittaa äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskokeen tänä vuonna tai neuvotte heitä, jotka kirjoittavat, tutustukaa ihmeessä.

Ja laittakaa palautetta. Kuten tyylistä huomaatte, kyseessä ei ole mikään kovin lopullinen tai tieteellinen ohjeistus.

* Mistä näitä tekstitaitopisteitä oikein tulee?

Vuosikymmenen sanat

12.1.2010 | 16 comments

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Käynnistyminen joululoman jäljiltä on ollut yhtä jähmeää kuin aina ennenkin, mutta nyt vihdoin alkaa tekstiäkin syntyä.

Ennen joulua alustin täällä viime vuosikymmenen nimestä, ja keskustelu onkin sen jälkeen ollut kiihkeää. Mitään lopullista vastausta ei tietenkään ole syntynyt. Kielitoimiston ehdottama ensikymmenluku on saanut varteenotettavan haastajan esimerkiksi nollakymmenluvusta, joka lyhenee puheessa kätevästi muotoon nolkytluku. Selvää on kuitenkin, ettei mikään näistä ole vielä erityisen vakiintunut. Vuosikymmen jätti kuitenkin myös paljon pysyviä sanoja kieleemme. Seuraavassa siis esillä vuosikymmenen sanat!

Vuosikymmenen sanoja voi listata monista lähtökohdista: on aivan uusia, on vanhojen sanojen uusia tulemisia, on hauskoja, on puhuttaneita. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Mitä missä milloin -kirja listaavat vuosittain (kirjakielen) sanoja, jotka ovat joko uusia tai muuten vain runsaasti käytettyjä. 1980-luvulta voi poimia vaikka listan paikallisradio, rikesakko, cd-levy, matkapuhelin, ystävänpäivä, saattohoito ja elämänkatsomustieto. 1990-lukua taas määrittävät esimerkiksi sanat uusavuttomuus, kotisivu, hymiö, pätkätyö, sauvakävely, lasikatto, infoähky ja viinaralli.

Mitkä sanat sitten kuvaisivat nollakymmenlukua? Seuraavassa on muutama eri näkökulmasta laadittu viiden sanan lista. Ehdotukseni viime vuosikymmenen sanoiksi,  olkaa hyvät:

Viisi 2000-luvun puhekielen sanaa
ihku
tuunata
ege
pissis
heruttaa

Viisi 2000-luvun laitetta
taulutelevisio
digiboksi
muistitikku
mokkula
älypuhelin

Viisi 2000-luvun lainasanaa
googlettaa
dissata
blogi
handsfree
citykani

Viisi 2000-luvun oivallusta
mäyräkoira
salarakas
laajakaista
vertaisverkko
etanaposti

Viisi 2000-luvulla puhuttanutta ilmiötä
ilmastonmuutos
tosi-tv
piratismi
sikainfluenssa
metroseksuaalit

Myönnän, että listat ovat hieman mielivaltaisia eivätkä erityisen tasakoosteisia. Mutta jostakin pitää aloittaa. Antakaa siis palaa: Mitkä sanat teidän mielestänne kuuluisivat esitetyille listoille? Entä minkälaisia muita listoja itse tekisitte?

Pakollinen mainos: Lisää uudissanoista ja niiden synnystä löytyy kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla. Kirjoittajina allekirjoittanut ja Annukka Varteva.

Hyvää joulua!

22.12.2009 | No comments

Kuva: Christopher Chan (flickr)Innokkaankin kielikirjoittelijan on syytä välillä ajatella jotain muuta – esimerkiksi lunta, suksia, luistelua, joululahjoja, graavilohta, kinkkua, neulamuikkuja, joulukuusen koristeita, lahjakirjojen lukemista, sukulaisia, polttopuita ja talon kunnossapitoa.

Siksi siis poistun nyt takavasemmalle joulunviettoon ja palaan vasta loppiaisen jälkeen. Toivottavasti myös te palaatte! Loistokasta joulunaikaa!

Ensikymmenen loppu

13.12.2009 | 15 comments

Havahduin vasta kuluvalla viikolla siihen, että vuosikymmen on lopuillaan (kiitos toimittaja Maija Salmiselle). Siinä missä edellistä vuosikymmenen vaihdetta odotettiin, hehkutettiin ja jopa pelättiin, tämä vaihdos tuntuu tulleen aivan puun takaa. Mediakin on kuin turtunut millennium-bileiden krapulaan. Olen nähnyt esimerkiksi vasta yhden jutun, jossa pohditaan vuosikymmenen antia musiikin saralla.

Mekin voisimme pohtia vuosikymmenen antia kielen kannalta esimerkiksi valitsemalla vuosikymmenen sanat. Tehdään se kuitenkin vasta ensi vuoden puolella. Sitä ennen on nimittäin päätettävänä tärkeä kysymys: millä nimellä alamme kutsumaan nyt taakse jäävää vuosikymmentä?

Suomen kielen lautakunta on ehdottanut jo vuosikymmenen alussa nimityksiä ensikymmen ja ensikymmenluku. Ehdotus ei ole huono. Sanan ensi ehdottaminen osoittaa mielestäni lautakunnalta luovuutta. (Ei, en sanonut ”yllättävää luovuutta”, te ajattelitte sen.)

Lähes kymmenen vuotta sitten ehdotetuiksi sanoiksi ensikymmen ja ensikymmenluku kuulostavat toisaalta varsin tuntemattomilta. Onko lautakunnan ehdotuksilla ylipäänsä toivoa, jos ne eivät vielä ole vakiintuneet?

Sanojen mahdollisuuksiin yleistyä ja jäädä eloon vaikuttaa ainakin kaksi tekijää: humoristisuus ja intuitiivisuus. Ensimmäistä ominaisuutta lautakunnan ehdotuksilla ei ole. Ainakaan minua ei naurata, sori vaan. Intuitiivisuudella tarkoitan sitä, että sana kuulostaa osuvalta heti kun sen kuulee: salarakas, mäyräkoira jne. Senkin kanssa on vähän niin ja näin. Totta kai sanan ensi ja ensimmäisen vuosikymmenen yhteys on helposti pääteltävissä, mutta kyse ei ole läheskään yhtä suorasta yhteydestä kuin muissa vuosikymmenissä: esimerkiksi vuosista 1990–1999 on varsin helppo päästä sanaan yhdeksänkymmentäluku. Riittäisiköhän pelkkä 2000-luku, jos seuraava olisi sitten 2010-luku?

Lisäksi arjessa tarvitaan myös yksinkertaisempia sanoja. Sellaisia kuin kasari ja ysäri. Tietenkin jos ensikymmen yleistyy, voimme puhua ensarista. Nollasta johdetut sanat voivat myös olla vahvoilla. Nollakymmenluku, nollari? Ja tietenkin sekin vaikuttaa, minkälainen sana englanninkielisessä maailmassa keksitään. (Joko joku tietää, miten englannissa on ongelmasta selvitty?) Riikka Karhunen ehdottaa Annassa (49/2009) myös nolkytlukua, enskaa, tuutauseria ja tusaria. Kolme viimeistä voittavat kyllä vitsikkyydessä, mutta häviävät intuitiivisuudessa.

Nyt kaivattaisiin siis hyviä ehdotuksia tai arvauksia siitä, mikä sana ehdotetuista jää elämään. Sana on vapaa!

Vuoden kielihelmi ja -sammakko valittu

7.12.2009 | 9 comments

Kuva: jeffk42 (flickr)

Hei. Tässä jo aiemmin lupaamani kielisammakkotiedote tuoreeltaan luettavaksenne. Saa kommentoida. Kiitokset kaikille niin täällä kuin sähköpostissakin ehdotuksia tehneille!

Näihin päädyttiin laitoksella tänä vuonna. Erityisesti helmiehdotuksissa oli niin hyviä, että luulisi ensi vuodeksikin riittävän.

Helsingin yliopisto: Vuoden kielihelmi ja -sammakko valittu

Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos on valinnut vuoden 2009 kielihelmen ja -sammakon. Vuodesta 1999 jaetuilla kielihelmi- ja kielisammakkovalinnoilla halutaan kannustaa ja rohkaista kansalaisia ja viranomaisia elävän kielen käyttämiseen.

Vuoden kielihelmi on komisario Ilkka Iivarin oivaltava kielenkäyttö poliisitiedotteissa. Iivari on kirjoittanut Kanta-Hämeen poliisilaitoksen tiedotteita sekä kolumneja eri lehtiin. Iivarin teksteissä tuntematon Picasso tuhrii tussilla, ikkunat helähtävät ja Heikki Heijastin unohtuu pimeällä pöytälaatikkoon. Iivarin esimerkki osoittaa, että vakavistakin asioista voi kirjoittaa elävällä suomen kielellä ilman virastokielen koukeroita. Tämän vuoden kielihelmivalinnalla halutaan myös nostaa esiin se, että kieli on keskeisellä sijalla monissa yhteiskuntaa ylläpitävissä ammateissa. Paitsi poliisin työssä myös esimerkiksi hoiva-alalla, opetuksessa ja lainsäädännössä tarvitaan sujuvaa ja ymmärrettävää kieltä.

Toisella tapaa kunnostaudutaan, kun unohdetaan kokonaan ymmärrettävyys. Tämänvuotinen kielisammakko on vieraskielisten nimitysten ja termien harhauttava tai sumentava käyttö. Huipentumana voi pitää  Tampereen yliopistollisen sairaalan osastoa Stroke unit, jonka nimestä on ilman hyvää englannin kielen taitoa hankalaa päätellä, että ”yksikössä hoidetaan ja tutkitaan akuuttiin aivoverenkiertohäiriöön sairastuneita potilaita”. Vieraiden kielten käyttö esimerkiksi liike-elämässä on jo liiankin tuttua (esimerkkinä credit/debit-keskustelu), mutta viranomaisten englannin käyttöä voi pitää huolestuttavana ilmiönä.

Kunniamaininta annetaan samassa hengessä mäkihypyn ja yhdistetyn uudelle lajiyhdistykselle Finnjumping ry:lle. Ehdotamme, että media käyttää omaa harkintaansa ja suomentaa Finnjumping-nimen yhdistyksestä kirjoittaessaan.

Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos kehottaa kaikkia iloiseen kielenkäyttöön tulevanakin vuonna!

Miksi Sarasvuon kannustuskyltit eivät toimineet suomeksi?

30.11.2009 | 12 comments

Jari Sarasvuo, tuo sankar’ sisäinen, viihdyttää meitä aika ajoin tempauksillaan. Tämän vuoden parasta media-antia ovat tietenkin olleet kuhertelut Virpi Kuitusen kanssa. Aivan huippua edustavat myös Sarasvuon kannustuskyltit. Jari kiinnitti Virpin lenkkipolun ääreen kylttejä, joissa kannustettiin reippailijaa kehoituksin ”fear less”, ”love more” ja ”fight harder”. Muistatte ne varmasti, sillä merkittävän uutisen meille välittivät valtakunnan ykkösmediatalot Hesarista Yleen.

Huomio kiinnittyy helposti kylttien kieleen. Miksi ihmeessä johtaja Sarasvuo hoputtaa nuorikkoaan englanniksi? Eikö hän pidä suomen kielestä? Kyllä kai sentään. Hän oli nimittäin omien sanojensa mukaan kokeillut tehdä kylttejä suomeksikin, mutta ne ”eivät toimineet” (HS 14.11.2009). Englanniksi ne kuulostivat paljon paremmilta.

Maistelkaapa kylttien sanomaa eri kielillä: ”love more” ja ”rakasta enemmän”. Minusta Jari S. on tässä jonkin oleellisen äärellä. Suomenkielinen teksti kuulostaa totta tosiaan jotenkin urvelommalta, suorastaan kornilta. Mistä tämä voi johtua? Onko suomen kieli jotenkin ilmaisultaan köyhempi kieli? Voiko englannin kielellä todella ilmaista paremmin tällaisia asioita?

Kyse lienee pikemminkin siitä, että suomi on meidän äidinkielemme. Äidinkieli on syvällisen ajattelun kieli. Varsinkin jos äidinkieli on vielä sama kieli kuin se, jolla olemme koulumme käyneet, on selvää, että ymmärrämme äidinkielisten sanojen, lausahdusten ja tekstien nyanssit hurjasti paremmin kuin muiden kielten. Vaikka osaisimme kuinka hyvin vierasta kieltä, emme osaa tulkita sen vivahteita yhtä hyvin kuin äidinkieltämme.

Suomenkielinen ”rakasta enemmän” kuulostaa siis hölmöltä siitä yksinkertaisesta syystä, että me ymmärrämme sen kokonaisvaltaisemmin kuin käskyn ”love more”. Me ymmärrämme esimerkiksi, ettei se nyt ehkä ole järin onnistunut heitto lenkkipolulla hikoilevalle urheilijalle. Sana rakastaa myös herättää monia lämpimiä mielikuvia, jotka nekään eivät oikein sovi lenkkipolulle. Ja miksi se käskee? Eihän kana käskien rakasta.

Syy siihen, miksi Sarasvuon kannustuskyltit kuulostavat latteilta suomeksi on yksinkertainen: ne ovat latteita. Omalla äidinkielellämme me tajuamme sen.

Kielen suojelua Porkkanamafian malliin

22.11.2009 | 11 comments

Kuva: bookgrl (Flickr)

Oma kieli on monille rakas. Ainakin nettikirjoittelusta voi näin päätellä. Usein rakkautta vannotaan varsin negatiivisella strategialla: kielivirheitä haukkumalla, toisten kieltä moittimalla tai muutosta päivittelemällä. Epäkohtia onkin helppo bongata. Sen voi huomata myös lukemalla joitain tämän blogin aiemmista kirjoituksista.

Arvelen kuitenkin, että negatiivista lähestymistapaa tehokkaampi olisi positiivinen strategia. Itse olen Suomensuojelija-kirjassa ehdottanut esimerkiksi seuraavia positiivisen strategian mukaisia kannustustapoja:

  • Osta suomalaista kulttuuria. Suomen kieli elää suomalaisessa kirjallisuudessa, musiikissa, teatterissa jne. Näiden tekijät elävät osin apurahojen turvin, mutta pitkälti myös ostavan yleisön avulla.
  • Käytä kirjastoja. Kirjastoilla on suomen kielen levittämisessä monella tapaa merkityksellinen rooli. Niitä käyttämällä voi varmistaa myös niiden rahoituksen, sillä poliitikot tuijottavat käyttötilastoja.
  • Kannusta. Nosta esiin osuvaa kielenkäyttöä. Kerro myös suomen kieltä käyttäville artisteille, kun he ovat mielestäsi onnistuneet.

Nämä ovat kuitenkin varsin yleisen tason ehdotuksia. Lisäkonkretia ei olisi pahasta. Ehkä suomensuojelijan pitäisi ottaa mallia Porkkanamafia-liikkeen ajatuksista. Heidän ideansa on torjua ilmastonmuutosta nostamalla esiin ympäristöystävällisiä yrityksiä. Käytännössä he palkitsevat mallikkaasti toimivia tai johonkin ympäristötekoon sitoutuvia yrityksiä ostotempauksilla. Porkkanamafialaiset toteavat itse verkkosivuillaan, että ”Porkkanamafia on uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä.” Positiivista strategiaa negatiivisen sijaan siis.

Tämähän on kuin suoraan tehty muunkinlaiseen suojelutoimintaan, myös suomen kielen asian ajamiseen. Mekin voisimme valita tuettavaksi jonkin yrityksen, joka tekee konkreettisia tekoja suomen kielen hyväksi. Sellainen voisi olla esimerkiksi

  • levy-yhtiö, joka julkaisee poikkeuksellisen paljon suomenkielistä musiikkia
  • kustantaja, joka satsaa riskialttiiseen suomenkieliseen kustantamiseen
  • teatteri, jossa esitetään nuorten kirjoittajien tekstejä
  • yritys, joka mainostaa nuorisotuotteita suomen kielellä
  • peliyritys, joka satsaa suomenkielisiin peleihin tai pelien kääntämiseen suomeksi

Olisiko ehdotuksia tukikohteeksi? Sana on vapaa.

Kielen uusi omistaja ilmoittautuu

16.11.2009 | 11 comments

Muutama viikko sitten pohdin täällä sitä, kuka omistaa suomen kielen. Tarjolla oli monenlaista kilpailijaa kielipoliisista äidinkielen opettajien kautta Kielitoimistoon. Voittajaksi ehdotin meitä suomen kielen puhujia itseämme. Ilmeisesti olin väärässä, sillä kilpailuun on hieman myöhässä ilmoittautunut uusi, itsevarma kilpailija: valtio ja sen ministeriöt. Ministeriöiden juuri ottaman kannan mukaan sellaisten suomen kieleen eittämättä kuuluvien nimien kuin Pohjois-Suomi tai Keski-Suomi merkitys on vapaasti niiden itsensä määrättävissä.

Kyse on aluehallinnon uudistuksesta, josta on kirjoitettu jo paljon. Katsokaa vaikka Eero Voutilaisen kirjoitusta (Eero muuten kommentoi asiaa jo kielisammakkokeskustelun yhteydessä tässä blogissa) tai Hesarin tämän päivän toista pääkirjoitusta. Uudistuksen sisällön ongelmista suomen kielen kannalta voi poimia vaikka seuraavat yksityiskohdat:

  • Pohjois-Suomi sijaitsee uudistuksen jälkeen Lapin eteläpuolella.
  • Käytössä on pian osin samoista ja osin eri alueista termit Keski-Suomi, Sisä-Suomi ja Väli-Suomi.
  • Kun lääni korvataan aluehallintovirastolla, seurauksena on aikamoisia nimihirviöitä: ehkä esimerkiksi aluehallintovirastoalue, aluehallintovirastoaluejako.

Aika helposti näkee siis, että ainakaan yksiselitteisempään suuntaan hallintokieltä ei olla kehittämässä. Suomen kielen uusi omistaja toteaa kuitenkin valtiovarainministeriön suulla tyynesti: ”Tässä on kyse kielen muutoksesta. Aina tulee muutoksia ja uusia ilmaisuja vanhojen tilalle” (Ylen nettisivuilta).

Kieroa retoriikkaa, sillä tottahan tuo tavallaan on. Kyse on kuitenkin siitä, kuka muutoksen sanelee. Normaalisti kielen muuttuminen ei ole yksittäisten puhujien vallassa, vaan siitä päättää lopulta kieliyhteisö eli me kollektiivisesti. Kun ministeriö ottaa sanan Pohjois-Suomi käsittelyynsä, miten kieliyhteisö voi enää asiaan vaikuttaa? Kieltäytymällä käymästä kyseisissä virastoissa? Tässä olisi kyllä selvä kansalaistottelemattomuuden paikka, mutta miten kummassa tällaista viranomaisten sanelua voi vastustaa? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Ehdota vuoden kielihelmeä ja kielisammakkoa

12.11.2009 | 22 comments

Työnantajani eli Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos palkitsee aina joulukuussa kuluneen vuoden kielihelmen ja kielisammakkon. Tarkoituksena on sekä kannustaa niitä, jotka työllään ja ideoillaan vahvistavat suomen kieltä, että kiinnittää huomiota epäkohtiin.

Keskustelu laitoksella on jo vilkkaassa käynnissä, mutta uusia ehdotuksia otetaan edelleen vastaan. Vaikuttakaa ja tehkää ehdotuksia. Parhaat välitetään eteenpäin ja voinpa arpoa niiden kesken, joiden ehdotus pääsee lopulliseen tiedotteeseen, yhden Suomensuojelija-kirjan. Huisia!

Tässsä inspiraatioksi poimintoja vuosien varrelta:

  • Sammakko 2005: valtiovarainministeriön lanseeraama käsitehirviö tuottavuuden toimenpideohjelma
  • Helmi 2004: Linnanmäen huvipuiston huvittelulaitteiden uudet supisuomalaiset nimet: Pikajuna, Kieppi, Kuuputin jne.
  • Sammakko 2003: ääkkösten aakkostumisen
  • Helmi 2002: Tietoalojen liitto (uudisti IT-alan tehtävänimikkeet), erityismaininta Jaana Kaparille
  • Helmi 2001: Aku Ankan kieli
  • Sammakko 1999: Kela ja liikamaksun kohtuullistaminen

Auttakaa eksynyttä finnjumpperia

8.11.2009 | 3 comments

Olin jo päättänyt, että nyt saa vähäksi aikaa riittää englannin kielen käytöstä mariseminen, mutta ei auta. Oli nimittäin tulla lehteä lukiessa aamukahvit nenästä, kun luin suomalaisten mäkihyppääjien ja yhdistetyn urheilijoiden uuden yhdistyksen nimestä: Finnjumping ry. Siis toistan: Finnjumping rekisteröity yhdistys. Tämä on kai nyt sitä huumoria.

Edellisistä blogikirjoituksistani käy jo varmaankin selväksi, mitä mieltä olen englannin kielen käytöstä suomalaisessa kontekstissa. Erityistä hilpeyttä nimi herättää minussa siitä syystä, että siinä käytetään sellaisten suurten mäkihyppymaiden kuin Englannin,Yhdysvaltojen ja Australian pääkieltä. Eiköhän vaikkapa saksankielinen nimi olisi ollut parempi, jos tässä on kansainvälisyyttä haviteltu.

Mäkihyppääjäressut (johtohenkilöineen) ovat ilmeisesti viettäneet viime aikoina niin paljon aikaa harjoitusleireillä esimerkiksi Liverpoolissa, Sydneyssä tai Los Angelesissa, ettei heiltä suomen kieli enää taivu. Siksi ajattelin, että me voisimme ystävällisesti keksiä näille entisille mäkikotkille ja nykyisille hilleagleille suomenkielisen nimen, jota he voivat käyttää edes kotimaassa käydessään. Tässä pari ehdotusta. Saa jatkaa:

  • Suomen hiihto ja hyppy
  • Suomihyppely
  • Finnipomppu
  • Finnjumpperit

Lisäys. Olen yrittänyt hieman seurata, suostuuko media tosiaan kutsumaan yhdistystä tuolla nimellä. Ensiuutinen meni tuollaisenaan läpi, mutta muuta en ole vielä nähnyt. Minusta tässä olisi medialla skarppaamisen paikka. Ruvetkaa käyttämään jotain edellä mainituista siihen asti, kunnes antavat itselleen kunnollisen suomenkielisenkin nimen!

Äidittää ja muuta uutta suomea

2.11.2009 | 13 comments

Kieli on useimmiten vakava puheenaihe. Tässäkin blogissa huomaan jo ehtineeni valittamaan yhdestä jos toisesta asiasta. Siksi on pakko muistuttaa, että kieli on myös hauskanpitoa. Esimerkiksi sanaleikit, arvoitukset ja useimmat vitsitkin pelaavat kielen moniselitteisyydellä ja huvittavuudella.

Hauskanpito ja luova kielenkäyttö ovat tärkeitä myös suomen kielen hyvinvoinnin kannalta. Ne ikään kuin pitävät kielen virkeänä. Yksi esimerkki ovat uudet sanat.  Suomensuojelija-kirjassa olenkin listannut sanoja, jotka ovat ainakin minulle ja sanojen keräämisessä auttaneille tutuilleni uusia – ja kaiken lisäksi aika hauskoja. Tässä pari esimerkkiä:

  • ikeapuu = lastulevy
  • talonmiehen jaffa = keskiolut
  • pikkumusta = jääkiekko
  • kranumafia = miesenemmistöisen perheen miesväki

Viime viikolla kuulin, että verbiä äidittää käytetään tarkoittamaan äitimäistä huolehtimista jonkun toisen asioista. Siis vähän samassa merkityksessä kuin verbiä paapoa. Uudisverbi seksiä taas kuuluu olevan nuoremman väen käytössä merkityksessä harrastaa seksiä. Virallisemmissakin yhteyksissä osataan. Tänään työntekijäliiton johtaja puhui radiossa kitkerään sävyyn yritysten kvartaali-intoilusta. Yhteen aika neutraaleista osista koottuun sanaan mahtui aimo annos ivaa.

Uusia sanoja syntyy siis kaiken aikaa ja kaikkialla Suomessa. Minä en tietenkään ole niistä kuullut kuin pienen murto-osan. Kertokaa siis kaikille kuulemanne uudet sanat! Tuossa alla on tilaa.

Lisäys. Uusia sanoja löytyy myös netistä osoitteesta www.urbaanisanakirja.com ja tietenkin kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla.

Rappion toitottamisesta

28.10.2009 | 3 comments

”Surullista on, kun kuulee kieltämme raiskattavan uusilla ja mauttomilla käänteillä ja rakenteilla”, kirjoittaa nimimerkki Kielikorva viikonlopun Hämeen Sanomissa (kiitos Minna vinkistä!). Kirjoittaja asettuu samanmielisten yleisönosastonkirjoittajien pitkän jonon jatkoksi. Nykypuhujat käyttävät ”rumaa ja soinnutonta” kieltä, kielioppi on kaiken maailman ”villitysten” runtelema ja ”valpas kielikorva kärsii”. Jonkun mielestä tällainen retoriikka ja virheiden esittely voi olla lakonista tosiasioiden toteamista. Minä kutsun sitä (kuvitteellisen) rappion toitottamiseksi.

Samalla asiallahan tässä kai ollaan: kannetaan huolta suomen kielestä. Keinot vain ovat erilaiset. Rappion toitottaminen ei kuulu kokoamiini suomensuojelijan ohjeisiin siitä yksinkertaisesta syystä, että en en näe sille perusteita. Nimimerkki Kielikorva ja monet samanmieliset yleisönosaston kirjoittajat ovat siis väärillä jäljillä. Tässä hieman perusteluja:

– Rappio, kielen rumuus ja muut vastaavat ovat usein kuulijan korvassa. Omaan kielimuotoon kuulumattomat rakenteet ja sanat kuulostavat monien mielestä sopimattomilta. Rappiona esitetty seikka on kuitenkin vain harvoin yksiselitteisesti väärä. Perusharha on, että yritetään soveltaa kirjakielen sääntöjä puhekieleen, jolla on aivan omat sääntönsä. Me mennään on esimerkiksi meikäläisessä (vantaalaisessa) vapaassa puheessa yleensä oikeampi kuin me menemme eikä suinkaan toisin päin. Jos sanoisin ystävälleni me menemme sitä pidettäisiin hienosteluna. Se että suomen kieltä käytetään monin eri tavoin ei tarkoita sitä, että suomen kieli olisi rappiolla.

– Ihmiset voivat tästä huolimatta toki osata kieltä paremmin tai huonommin. Jos yhä useammat ihmiset osaavat kieltä huonommin, on se tavallaan rappiota, kielitaidon rappiota. Mutta jos suomen kieleen pesiytyneet ”rikkaruohot” johtuvat kielenpuhujien taitamattomuudesta, korjautuuko tilanne sillä, että asiasta toitotetaan yleisönosastoilla? Epäilenpä.

– Virheiden syy voi olla myös piittamattomuus. Kirjoittajalle saattaa olla yksi ja hailee, kirjoitetaanko sana maksalaatikko yhteen tai erikseen. Jos tällaista kiinnostusta ei ole päässyt syntymään, tokkopa se yleisönosastokirjeitä lukemalla syntyy. Luulisin, että se syntyy joko kieleen liittyvien positiivisten kokemuksien ansiosta (ks. suomensuojelijan ohjeet!) tai silloin, kun pitää miettiä kirjoitetaanko sana työhakemus tai rakkauskirje yhteen. Eli silloin kun asialla on todella omakohtaista merkitystä.

Rappion toitottamisen sijasta voisi välillä vaikka vähän fiilistellä kielen hienoja puolia. Tai yrittää sitten vaikka vaikuttaa siihen, että poliitikot ymmärtävät kielen opetuksen merkityksen.

Mutta mitä mieltä te olette? Olenko väärässä? Onko suomi mielestänne sittenkin rappiolla? Mitä piileviä hyötyjä rappion toitottamisesta keksitte?

Kirja ilmestynyt, kirjamessuilla sunnuntaina!

23.10.2009 | 1 comment

Nyt voin (vihdoin) ilokseni ilmoittaa, että tämän blogin kanssa samalla nimellä kulkeva kirja on ilmestynyt. Löytyy hyvinvarustelluista kirjakaupoista. Jos ei juuri tänään, niin ainakin hyvin pian. Tilausohjeet löytyvät myös tuosta sivupalkista.

Kirjan saa myös ainakin WSOY:n osastolta Helsingin kirjamessuilta. Olen samaisella osastolla itsekin selittämässä puhumassa kirjasta sunnuntaina klo 16. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan ja kommentoimaan. Ja tulkaa ajoissa, sillä minun jälkeeni puhuu Sofi Oksanen. Silloin voi olla ryntäystä…

Voihan debit!

16.10.2009 | 4 comments

Tästä kirjoitettiin Hesarissa tänään, Ylen nettiuutisissa kesällä, Kalevassa jo alkuvuodesta ja onpa aiheesta pari riviä Suomensuojelija-kirjassakin. Kyseessä on sanan pankkikortti muuttuminen englanninkieliseksi (tosin latinasta periytyväksi) debitiksi pankkiautomaateissa ja kauppojen maksulaitteissa. Kysymys ei siis enää kuulu ”pankki vai luotto” vaan ”debit vai credit” (tai ehkä suomalaisittain ”tepiitti vai krediitti”).

Olen kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä olla huolissaan suomen kielen asemasta? Pitäisikö suorastaan  nousta barrikaadeille? VAI onko Debit-sanan vastustamisessa ylilyönnin vaara? Olisiko tällaisen pikkusanan vastustaminen suorastaan Monty Python -sketsin tapaan kuin metsästäisi hyttysiä haulikolla?

Argumentteja on totta kai puoleen jos toiseen. Huolestumista puoltaa esimerkiksi se, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Suomenkieliset rustaavat toisille suomenkielisille niin mainoksia, ruokalistoja, esitelmiä kuin työsähköpostejakin englanniksi. Debit on siinä kakussa vain kirsikka.

Huolestumista puoltaa myös se vanha fakta, että kaikki suomalaiset eivät sentään osaa englantia. Debitin ja creditin eroa on vähän hankala hahmottaa ilman vieraiden kielten taitoa. Tässä tapauksessa onneksi monen muunkin kielen osaaminen auttaa.

Debittiä voi toisaalta ymmärtääkin. Esimerkiksi siitä näkökulmasta, että onhan suomen kielessä vaikka kuinka paljon lainasanoja jo ennestäänkin. Nykyään ne tulevat lähinnä englannista: hands free, googlettaa, diili, blogi. Osuuspankin johtohenkilö ennustaakin Hesarin jutussa sanan debit vakiintuvan melko nopeasti suomen kieleen. Joku koiranleuka voisi kyllä huomauttaa, että yleensä uusia sanoja eivät lanseeraa suuryritykset eivätkä varsinkaan vanhojen ja toimivien sanojen tilalle.

Oma vaakani kallistuu joka tapauksessa ärsytyksen puolelle. Olkoonkin vaikka kuinka pieni muutos, en hevillä niele sitä, että muutoksen sanelevat pankit. Pankkien mukaan jotkut asiakkaat ovat vaatineet luottokorttinostosta veloitettavaa palvelumaksua takaisin, koska ovat vahingossa painaneet väärää nappia. Mitä jos kaikki ihan tarkoituksellakin credit-nappia painaneet vaatisivat ”vahinkoon” vedoten maksua takaisin? Heräisivätkö pankit?

Mutta mitä mieltä olette: turhaa jupinaa vai älämölön paikka?

Lisäys: Pankkien edustajat antavat ymmärtää, että kielen muuttaminen oli tekninen välttämättömyys, jolle ei voi tehdä mitään. Kuulostaako uskottavalta?

Kuka omistaa suomen kielen?

8.10.2009 | 2 comments

Satunnaisen kielenpuhujan on joskus vaikea tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Tällöin olisi mukava kääntyä vakaan auktoriteetin puoleen. Ongelmana on vain sen päättäminen, kenen puoleen kääntyisi eli kenellä on päätösvalta suomen kielen asioissa. Tämän selvittämiseksi olen julistanut auki kilpailun siitä, kuka omistaa suomen kielen. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä viisi joukkuetta:

  1. kielipoliisit
  2. äidinkielen opettajat
  3. viranomaiset
  4. Hjallis Harkimo ja Aatos Erkko
  5. kaikki suomenkieliset ihmiset

Tuomaristo on nyt tutustunut kilpailijoiden suorituksiin. Seuraavassa tuomariston puolueeton arvio ja kilpailun tulokset:

Kielipoliisit. Heti ensimmäinen kilpailija herättää kauhua useissa suomenkielisissä. Koskaan ei ”yhdys sanaa” kirjoittaessaan voi olla varma, saako rikesakon tai suorastaan kielipoliisin pampusta. Kielipoliisi-joukkueen suoritusta kuitenkin haittaa kuvitteellisuus. Sille mitä ei ole olemassa kuin omista kirjoitusvirheistään huolestuneiden kansalaisten mielissä, ei kannata antaa päätäntävaltaa suomen kielen asioissa. Kielipoliisien suoritus on siis hylätty. Sori.

Äidinkielen opettajat. Konkreettisin kielivaikuttaja on eittämättä kunkin oma äidinkielen opettaja. Riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä opettajan kanssa oli tekemisissä, hänen sanansa on useimmille yhä laki. Äidinkielen opettajaa pitää toki kuunnella, mutta pitää myös muistaa, että vuosikymmenien kuluessa opettajan mielipide on voinut muuttua. Uutisoida on ehkä nykyään hänen mielestään hyväksyttävää kieltä, vaikkei se 80-luvulla kelvannutkaan. Tai ainakin pitäisi olla – ja tässä tulee kilpailusuorituksen suurin ongelma–, sillä äidinkielen opettaja ei itse päätä, mitä kielestä opettaa. Äidinkielen opettaja siis seuraa jonkun muun päätöksiä! Kilpailusuoritus on hyväksytty, mutta pisteitä ei heru kovinkaan paljon.

Viranomaiset. Useimmat tuntevat nimen Kielitoimisto. Se on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suojissa toimiva viranomaiselin, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa kieliasioista huolehtiminen. Jos aivan tarkkoja ollaan, varsinaiset päätökset tekee samaisen tutkimuskeskuksen suojissa toimiva suomen kielen lautakunta. Se on porukka internetin pienen alkukirjaimen ja h:ttoman sampoon takana. Onko kilpailu siis ratkennut? Kilpailun voittajaksi julistetaan viranom…. Hetkinen hetkinen, juuri saamamme tiedon mukaan viranomaisten päätöksissä on kummaa huojuntaa. Ensin he kielsivät uutisoida-verbin, nyt he hyväksyvät sen. Ensin he kielsivät rahayksikkö sentin lyhenteen c, nyt he hyväksyvät sen. Seuraavatko viranomaisetkin jonkun muun mielipidettä?

Hjallis ja Aatos. Pahat kielet kertovat, että sentin lyhenteeksi hyväksyttiin c sen jälkeen, kun Hesari ryhtyi sitä käyttämään. Toisaalta liike-elämä myös elää aivan omassa kielellisessä todellisuudessaan, jossa viranomaisten antamille ohjeille lähinnä naureskellaan: if…, Hartwall Areena, TietoEnator. Käytän tuomarin veto-oikeuttani ja suljen liike-elämän oikeinkirjoituksen kilpailun ulkopuolelle. Saahan sitä keksiä kaikkea hassua, mutta ei muiden ole pakko näitä hölmöyksiä totella.

Kaikki suomenkieliset ihmiset. Jäljelle jää enää suomenkielisten joukkue. Se on valittava voittajaksi, sillä muiden joukkueiden päätökset testataan loppujen lopuksi juuri suomalaisten puheissa ja kirjoituksissa. Viranomaiset kielsivät uutisoida-verbin, mutta joutuivat sen parikymmentä vuotta myöhemmin hyväksymään. Miksi? No tietenkin siksi, että suomenkieliset käyttivät sitä. Tämä kollektiivi lopulta päättää, mitä uutta kieleen ilmaantuu ja mikä vanha jää historian havinaan. Ja huomatkaa, etten puhu vain äidinkielisistä vaan ihan kaikista suomenkielisistä.

Onnea voittajille!

Mahtuuko maailmaan muita kieliä kuin englanti?

4.10.2009 | 8 comments

Nyt se tuli taas todistettua: suomalaisille kielitaito on yhtä kuin englanti. Tai sellaisen kuvan ainakin saa tuoreen Kuukausiliitteen artikkelista Mai neim is Mäti (kirjoittanut Anu Nousiainen). Yhteen nimeltä mainitsemattomaan Helsingin yliopiston kielikeskuksen _selvitykseen_ perustuen arvioidaan, että suomalaiset eivät tarvitse muita vieraita kieliä kuin englannin. Lainaan vähän juttua:

”Hyvä kielitaito ei siis ole sitä, että osaa useita kieliä tyydyttävästi. Hyvä kielitaito tarkoittaa sitä, että puhuu erinomaista englantia: että on sujuva, ymmärtää puheen vivahteita ja osaa käyttää idiomaattisia ilmauksia, ääntää hyvin eikä joudu rajoittamaan sitä, mitä tahtoo sanoa.”

En mene nyt  siihen, että aika kovia ovat hyvän kielitaidon kriteerit englannin kohdalla. Minua tässä ärsyttää pikemminkin  englannin aseman liioittelu. On pakko esittää vastalause, sillä englantiuskovaisuus on vaarallista: se uhkaa paitsi vieraiden kielten opiskelumahdollisuuksia suomalaisissa kouluissa myös suomen kielen asemaa. Vaarana on siis se, etteivät koululaiset voi opiskella pian muita kieliä kuin englantia (koska kunnanisät lukevat Kuukausiliitteestä, ettei muita kieliä tarvita), ja se, että englannin ”ihmeellisyyttä” aletaan korostaa suomen kielen kustannuksella.

Asiassa mättää se, että englanti EI riitä. Ensinnäkin suomalaiset tarvitsevat muitakin kieliä, jos he haluavat liikkua ulkomailla (ja myös kotimaassa). Ehkä satunnainen turisti vielä pärjää Euroopassa englantia ja elekieltä yhdistellen. Hiemankaan syvällisempi kanssakäyminen muunmaalaisten ihmisten kanssa vaatii kuitenkin muidenkin kielten osaamista. Saksalainen viranomainen, ranskalainen viininviljelijä ja venäläinen junaemäntä puhuvat sinulle saksaa, ranskaa ja venäjää – eivät englantia. Aivan varma on, ettei pelkän englannin kielen taitoa pidetä ”hyvänä kielitaitona” esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Toisekseen kaikki eivät todellakaan puhu englantia. Asiaa on käsitellyt aivan pistämättömästi Mikael Parkvall tuoreessa kielimyyttejä käsittelevässä kirjassa Lagom finns bara i Sverige (Schibsted 2009). Hän kommentoi vanhaa heittoa, jonka mukaan amerikkalaiset ajattelevat muunmaalaisten ymmärtävän englantia, kunhan sitä vain puhuu riittävän kovalla äänellä. Parkvallin mukaan heitto ei tuossa muodossa enää pidä paikkaansa, vaan nykyään pitäisi sanoa pikemminkin, että ruotsalaiset ajattelevat muunmaalaisten ymmärtävän, kunhan vain puhuu riittävän kovalla äänellä – englantia. Kuulostaako tutulta? Juuri samanlainen on suomalaisten suhtautuminen englantiin: ”kaikkihan sitä osaavat”. Mutta kun eivät osaa. Arviolta vain puolet Euroopan Unionin kansalaisista osaa englantia (EU-tilastojen mukaan). Parkvallin arvion mukaan kaikista ihmisistä ehkä joka kuudes osaa englantia. Eikä tällöin ole kyse Kuukausiliitteen sitaatin mukaisesta ”hyvästä” kielitaidosta, vaan ihan auttavasti selviytymisestä.

Tarkoitus ei ole masentaa. Kovin montaa kieltä  ei tietenkään voi kukaan opiskella, mutta onhan se toisaalta aika hassua, jos kaikki opiskelevat vain englantia. Maailmaan mahtuu iso joukko muitakin kieliä ja miljardeja ihmisiä, jotka eivät englantia ymmärrä. Moni ulkomaalainenkin opettelee suomea, vaikka ”kaikki suomalaiset osaavat englantia”.

Lisäys: Aiheesta muualla maailmassa vielä Hesarissa.

Blogi kirjasta. Blogi asiasta.

30.9.2009

Tervetuloa. Tämä blogi käsittelee suomen kielen tulevaisuutta ja nykytilaa Tarkoituksena on käsitellä samoja teemoja kuin kirjassa Suomensuojelija. Ohjekirja kielen pelastamiseen (WSOY 2009). Pian lisää!