marraskuu 2009

You are currently browsing the monthly archive for marraskuu 2009.

Jari Sarasvuo, tuo sankar’ sisäinen, viihdyttää meitä aika ajoin tempauksillaan. Tämän vuoden parasta media-antia ovat tietenkin olleet kuhertelut Virpi Kuitusen kanssa. Aivan huippua edustavat myös Sarasvuon kannustuskyltit. Jari kiinnitti Virpin lenkkipolun ääreen kylttejä, joissa kannustettiin reippailijaa kehoituksin ”fear less”, ”love more” ja ”fight harder”. Muistatte ne varmasti, sillä merkittävän uutisen meille välittivät valtakunnan ykkösmediatalot Hesarista Yleen.

Huomio kiinnittyy helposti kylttien kieleen. Miksi ihmeessä johtaja Sarasvuo hoputtaa nuorikkoaan englanniksi? Eikö hän pidä suomen kielestä? Kyllä kai sentään. Hän oli nimittäin omien sanojensa mukaan kokeillut tehdä kylttejä suomeksikin, mutta ne ”eivät toimineet” (HS 14.11.2009). Englanniksi ne kuulostivat paljon paremmilta.

Maistelkaapa kylttien sanomaa eri kielillä: ”love more” ja ”rakasta enemmän”. Minusta Jari S. on tässä jonkin oleellisen äärellä. Suomenkielinen teksti kuulostaa totta tosiaan jotenkin urvelommalta, suorastaan kornilta. Mistä tämä voi johtua? Onko suomen kieli jotenkin ilmaisultaan köyhempi kieli? Voiko englannin kielellä todella ilmaista paremmin tällaisia asioita?

Kyse lienee pikemminkin siitä, että suomi on meidän äidinkielemme. Äidinkieli on syvällisen ajattelun kieli. Varsinkin jos äidinkieli on vielä sama kieli kuin se, jolla olemme koulumme käyneet, on selvää, että ymmärrämme äidinkielisten sanojen, lausahdusten ja tekstien nyanssit hurjasti paremmin kuin muiden kielten. Vaikka osaisimme kuinka hyvin vierasta kieltä, emme osaa tulkita sen vivahteita yhtä hyvin kuin äidinkieltämme.

Suomenkielinen ”rakasta enemmän” kuulostaa siis hölmöltä siitä yksinkertaisesta syystä, että me ymmärrämme sen kokonaisvaltaisemmin kuin käskyn ”love more”. Me ymmärrämme esimerkiksi, ettei se nyt ehkä ole järin onnistunut heitto lenkkipolulla hikoilevalle urheilijalle. Sana rakastaa myös herättää monia lämpimiä mielikuvia, jotka nekään eivät oikein sovi lenkkipolulle. Ja miksi se käskee? Eihän kana käskien rakasta.

Syy siihen, miksi Sarasvuon kannustuskyltit kuulostavat latteilta suomeksi on yksinkertainen: ne ovat latteita. Omalla äidinkielellämme me tajuamme sen.

Kuva: bookgrl (Flickr)

Oma kieli on monille rakas. Ainakin nettikirjoittelusta voi näin päätellä. Usein rakkautta vannotaan varsin negatiivisella strategialla: kielivirheitä haukkumalla, toisten kieltä moittimalla tai muutosta päivittelemällä. Epäkohtia onkin helppo bongata. Sen voi huomata myös lukemalla joitain tämän blogin aiemmista kirjoituksista.

Arvelen kuitenkin, että negatiivista lähestymistapaa tehokkaampi olisi positiivinen strategia. Itse olen Suomensuojelija-kirjassa ehdottanut esimerkiksi seuraavia positiivisen strategian mukaisia kannustustapoja:

  • Osta suomalaista kulttuuria. Suomen kieli elää suomalaisessa kirjallisuudessa, musiikissa, teatterissa jne. Näiden tekijät elävät osin apurahojen turvin, mutta pitkälti myös ostavan yleisön avulla.
  • Käytä kirjastoja. Kirjastoilla on suomen kielen levittämisessä monella tapaa merkityksellinen rooli. Niitä käyttämällä voi varmistaa myös niiden rahoituksen, sillä poliitikot tuijottavat käyttötilastoja.
  • Kannusta. Nosta esiin osuvaa kielenkäyttöä. Kerro myös suomen kieltä käyttäville artisteille, kun he ovat mielestäsi onnistuneet.

Nämä ovat kuitenkin varsin yleisen tason ehdotuksia. Lisäkonkretia ei olisi pahasta. Ehkä suomensuojelijan pitäisi ottaa mallia Porkkanamafia-liikkeen ajatuksista. Heidän ideansa on torjua ilmastonmuutosta nostamalla esiin ympäristöystävällisiä yrityksiä. Käytännössä he palkitsevat mallikkaasti toimivia tai johonkin ympäristötekoon sitoutuvia yrityksiä ostotempauksilla. Porkkanamafialaiset toteavat itse verkkosivuillaan, että ”Porkkanamafia on uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä.” Positiivista strategiaa negatiivisen sijaan siis.

Tämähän on kuin suoraan tehty muunkinlaiseen suojelutoimintaan, myös suomen kielen asian ajamiseen. Mekin voisimme valita tuettavaksi jonkin yrityksen, joka tekee konkreettisia tekoja suomen kielen hyväksi. Sellainen voisi olla esimerkiksi

  • levy-yhtiö, joka julkaisee poikkeuksellisen paljon suomenkielistä musiikkia
  • kustantaja, joka satsaa riskialttiiseen suomenkieliseen kustantamiseen
  • teatteri, jossa esitetään nuorten kirjoittajien tekstejä
  • yritys, joka mainostaa nuorisotuotteita suomen kielellä
  • peliyritys, joka satsaa suomenkielisiin peleihin tai pelien kääntämiseen suomeksi

Olisiko ehdotuksia tukikohteeksi? Sana on vapaa.

Muutama viikko sitten pohdin täällä sitä, kuka omistaa suomen kielen. Tarjolla oli monenlaista kilpailijaa kielipoliisista äidinkielen opettajien kautta Kielitoimistoon. Voittajaksi ehdotin meitä suomen kielen puhujia itseämme. Ilmeisesti olin väärässä, sillä kilpailuun on hieman myöhässä ilmoittautunut uusi, itsevarma kilpailija: valtio ja sen ministeriöt. Ministeriöiden juuri ottaman kannan mukaan sellaisten suomen kieleen eittämättä kuuluvien nimien kuin Pohjois-Suomi tai Keski-Suomi merkitys on vapaasti niiden itsensä määrättävissä.

Kyse on aluehallinnon uudistuksesta, josta on kirjoitettu jo paljon. Katsokaa vaikka Eero Voutilaisen kirjoitusta (Eero muuten kommentoi asiaa jo kielisammakkokeskustelun yhteydessä tässä blogissa) tai Hesarin tämän päivän toista pääkirjoitusta. Uudistuksen sisällön ongelmista suomen kielen kannalta voi poimia vaikka seuraavat yksityiskohdat:

  • Pohjois-Suomi sijaitsee uudistuksen jälkeen Lapin eteläpuolella.
  • Käytössä on pian osin samoista ja osin eri alueista termit Keski-Suomi, Sisä-Suomi ja Väli-Suomi.
  • Kun lääni korvataan aluehallintovirastolla, seurauksena on aikamoisia nimihirviöitä: ehkä esimerkiksi aluehallintovirastoalue, aluehallintovirastoaluejako.

Aika helposti näkee siis, että ainakaan yksiselitteisempään suuntaan hallintokieltä ei olla kehittämässä. Suomen kielen uusi omistaja toteaa kuitenkin valtiovarainministeriön suulla tyynesti: ”Tässä on kyse kielen muutoksesta. Aina tulee muutoksia ja uusia ilmaisuja vanhojen tilalle” (Ylen nettisivuilta).

Kieroa retoriikkaa, sillä tottahan tuo tavallaan on. Kyse on kuitenkin siitä, kuka muutoksen sanelee. Normaalisti kielen muuttuminen ei ole yksittäisten puhujien vallassa, vaan siitä päättää lopulta kieliyhteisö eli me kollektiivisesti. Kun ministeriö ottaa sanan Pohjois-Suomi käsittelyynsä, miten kieliyhteisö voi enää asiaan vaikuttaa? Kieltäytymällä käymästä kyseisissä virastoissa? Tässä olisi kyllä selvä kansalaistottelemattomuuden paikka, mutta miten kummassa tällaista viranomaisten sanelua voi vastustaa? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Työnantajani eli Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos palkitsee aina joulukuussa kuluneen vuoden kielihelmen ja kielisammakkon. Tarkoituksena on sekä kannustaa niitä, jotka työllään ja ideoillaan vahvistavat suomen kieltä, että kiinnittää huomiota epäkohtiin.

Keskustelu laitoksella on jo vilkkaassa käynnissä, mutta uusia ehdotuksia otetaan edelleen vastaan. Vaikuttakaa ja tehkää ehdotuksia. Parhaat välitetään eteenpäin ja voinpa arpoa niiden kesken, joiden ehdotus pääsee lopulliseen tiedotteeseen, yhden Suomensuojelija-kirjan. Huisia!

Tässsä inspiraatioksi poimintoja vuosien varrelta:

  • Sammakko 2005: valtiovarainministeriön lanseeraama käsitehirviö tuottavuuden toimenpideohjelma
  • Helmi 2004: Linnanmäen huvipuiston huvittelulaitteiden uudet supisuomalaiset nimet: Pikajuna, Kieppi, Kuuputin jne.
  • Sammakko 2003: ääkkösten aakkostumisen
  • Helmi 2002: Tietoalojen liitto (uudisti IT-alan tehtävänimikkeet), erityismaininta Jaana Kaparille
  • Helmi 2001: Aku Ankan kieli
  • Sammakko 1999: Kela ja liikamaksun kohtuullistaminen

Olin jo päättänyt, että nyt saa vähäksi aikaa riittää englannin kielen käytöstä mariseminen, mutta ei auta. Oli nimittäin tulla lehteä lukiessa aamukahvit nenästä, kun luin suomalaisten mäkihyppääjien ja yhdistetyn urheilijoiden uuden yhdistyksen nimestä: Finnjumping ry. Siis toistan: Finnjumping rekisteröity yhdistys. Tämä on kai nyt sitä huumoria.

Edellisistä blogikirjoituksistani käy jo varmaankin selväksi, mitä mieltä olen englannin kielen käytöstä suomalaisessa kontekstissa. Erityistä hilpeyttä nimi herättää minussa siitä syystä, että siinä käytetään sellaisten suurten mäkihyppymaiden kuin Englannin,Yhdysvaltojen ja Australian pääkieltä. Eiköhän vaikkapa saksankielinen nimi olisi ollut parempi, jos tässä on kansainvälisyyttä haviteltu.

Mäkihyppääjäressut (johtohenkilöineen) ovat ilmeisesti viettäneet viime aikoina niin paljon aikaa harjoitusleireillä esimerkiksi Liverpoolissa, Sydneyssä tai Los Angelesissa, ettei heiltä suomen kieli enää taivu. Siksi ajattelin, että me voisimme ystävällisesti keksiä näille entisille mäkikotkille ja nykyisille hilleagleille suomenkielisen nimen, jota he voivat käyttää edes kotimaassa käydessään. Tässä pari ehdotusta. Saa jatkaa:

  • Suomen hiihto ja hyppy
  • Suomihyppely
  • Finnipomppu
  • Finnjumpperit

Lisäys. Olen yrittänyt hieman seurata, suostuuko media tosiaan kutsumaan yhdistystä tuolla nimellä. Ensiuutinen meni tuollaisenaan läpi, mutta muuta en ole vielä nähnyt. Minusta tässä olisi medialla skarppaamisen paikka. Ruvetkaa käyttämään jotain edellä mainituista siihen asti, kunnes antavat itselleen kunnollisen suomenkielisenkin nimen!

Kieli on useimmiten vakava puheenaihe. Tässäkin blogissa huomaan jo ehtineeni valittamaan yhdestä jos toisesta asiasta. Siksi on pakko muistuttaa, että kieli on myös hauskanpitoa. Esimerkiksi sanaleikit, arvoitukset ja useimmat vitsitkin pelaavat kielen moniselitteisyydellä ja huvittavuudella.

Hauskanpito ja luova kielenkäyttö ovat tärkeitä myös suomen kielen hyvinvoinnin kannalta. Ne ikään kuin pitävät kielen virkeänä. Yksi esimerkki ovat uudet sanat.  Suomensuojelija-kirjassa olenkin listannut sanoja, jotka ovat ainakin minulle ja sanojen keräämisessä auttaneille tutuilleni uusia – ja kaiken lisäksi aika hauskoja. Tässä pari esimerkkiä:

  • ikeapuu = lastulevy
  • talonmiehen jaffa = keskiolut
  • pikkumusta = jääkiekko
  • kranumafia = miesenemmistöisen perheen miesväki

Viime viikolla kuulin, että verbiä äidittää käytetään tarkoittamaan äitimäistä huolehtimista jonkun toisen asioista. Siis vähän samassa merkityksessä kuin verbiä paapoa. Uudisverbi seksiä taas kuuluu olevan nuoremman väen käytössä merkityksessä harrastaa seksiä. Virallisemmissakin yhteyksissä osataan. Tänään työntekijäliiton johtaja puhui radiossa kitkerään sävyyn yritysten kvartaali-intoilusta. Yhteen aika neutraaleista osista koottuun sanaan mahtui aimo annos ivaa.

Uusia sanoja syntyy siis kaiken aikaa ja kaikkialla Suomessa. Minä en tietenkään ole niistä kuullut kuin pienen murto-osan. Kertokaa siis kaikille kuulemanne uudet sanat! Tuossa alla on tilaa.

Lisäys. Uusia sanoja löytyy myös netistä osoitteesta www.urbaanisanakirja.com ja tietenkin kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla.