
Tämän blogin päivitystahdin hitaudesta huolimatta en ole vain lepäillyt. Kirjoittelen nimittäin ajatuksiani suomen kielestä nyt myös kahdessa uudessa yhteydessä. Ensimmäiset kirjoitukset ovat jo luettavissa.
Aiemmin jo mainitsinkin, että Aku Ankka -lehden blogiin tulee jatkossa myös Suomensuojelija-juttuja. Esittäydyin siellä pari viikkoa sitten ja nyt on julkaistu myös ensimmäinen varsinainen kirjoitus. Käykää lukemassa, mitä sanon kääk-sanasta. Muistakaa kommentoida!
Olen myös sopinut kirjoittavani kevään aikana kolumneja Suomen Kuvalehteen. Ensimmäinen, Suomen maabrändiä ruotiva kirjoitus julkaistiin jo 12. helmikuuta, lehden numerossa kuusi. Seuraava on tulossa 17. maaliskuuta. Kuvalehden kolumnit eivät valitettavasti ole verkossa luettavissa, joten en voi niitä tänne linkittää.
Tämä blogi on kuitenkin edelleen ensisijainen kirjoituspaikkani. Seuraavaksi on tulossa katsaus siihen, mikä viime vuosikymmentä tarkoittavista sanoista on tällä hetkellä voitolla: ensikymmenluku, nolkytluku vai ehkä nollis.
Tags: huumori, suomensuojelija
-
Hyvä Lari,
Jossain naistenlehdessä haastattelussa pohdit mistä lienee syntynyt sanonta “tou!” (Poikasi sanoo “tou!” voimasanamaisesti jonkun mennessä pieleen.) No jenkeissä se on syntynyt, ehkäpä Matt Groeningin aivoituksesta. Et ole katsonut Simpsoneita?
Homerin punchline tou! on myös viisivuotiaan poikamme suosikki. Mukana vielä homermainen otsaan läpäytys.Hauskaa kevättä!

2 kommenttia
Tämän artikkelin kommenttisyöte
Trackback link: http://www.suomensuojelija.fi/2010/02/uusia-yhteistyokuvioita/trackback/