maaliskuu 2010

You are currently browsing the monthly archive for maaliskuu 2010.

by Laura MaryTässä blogissa on puhuttu paljon tulevaisuuden uhkakuvista, englannin kielen ylivoimasta ja kielen rappiosta. Totta puhuen olen itse optimisti: uskon, että me – tai meidän jälkeläisemme – puhumme tällä maapläntillä suomen kieltä vielä sadan vuoden päästäkin. Mutta minkälaista suomen kieltä? Ennustajan kristallispalloon on harva uskaltanut katsoa.

Yhden veikkauksen teki reilut kymmenen vuotta sitten kielikirjoittelun vanhempi valtiomies Erkki Lyytikäinen. Hänen tulevaisuusvisiossaan puhuu A-studion toimittaja vuonna 2038:

”Hyvaa paivaa! Keta on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen johtaja kautta aikojen? Kysymysta ollaan pohdittu paljon, ja siinta ollaan montaa mielta. Tieteilijat arvioi asiaa eri tavoin. Kyseeseen tulee ainakin nimet Snellman, Paasikivi, Kekkonen. Minun nakemys on, etta…” (Helsingin Sanomat 18.1.1998)

Katkelmasta on helppo poimia piirteitä, jotka poikkeavat vuoden 2010 A-studion toimittajan puheesta. Ne ovat arkisesta puheesta tuttuja: äänne ä on joidenkin havaintojen mukaan lähentymässä äännettä a, ketä-muoto kuka-perusmuodon tilalla on tuttu esimerkiksi lasten puheesta, kaksoispassiivi ollaan pohdittu on arkipäivää ylioppilaskokeiden teksteissäkin. Puheesta tuttu loppukiekaisukin kuuluu Lyytikäisen alkuperäisen esimerkin valtiomieslistaan: Snellman (viimeinen tavu korkeammalta) jne.

Kaikki Lyytikäisen kymmenen vuoden takaisen ennustuksen yksityiskohdat eivät tunnu todennäköisiltä. Esimerkiksi ä-äänteen häviäminen lienee liioittelua. Perusajatuksesta on kuitenkin helppo olla samaa mieltä: tämän päivän vapaa puhe on huomisen virallista kieltä.

Puhetta on kuitenkin monenlaista, eikä sekään tyhjästä synny. Tarkoitukseni on pohtia lähitulevaisuudessa muitakin muutostekijöitä, mutta kutsun teidät keskusteluun jo ennen kuin olen ehtinyt puusta pitkään. Keskustelun pohjaksi voi miettiä vaikkapa seuraavia tekijöitä, joilla on varmasti oma roolinsa tulevissa muutoksissa:

  • Suomi ja suomenkieliset eivät elä erityksissä. Kieleen vaikuttavat siis muut kielet, etunenässä englanti. Tulevaisuudessa voi myös ilmaantua uusia vaikuttajakieliä. Mitä?
  • Murteet ovat muuttuneet yhä selvemmin identiteetin ilmaisimiksi. Erityisen selvä ero on pohjoisen ja ”Hesan” välillä. Tämä kuilu saattaa jopa levetä.
  • Maahanmuuttajasuomi vakiintunee samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa on tapahtunut. Kyseessä ei ole huonosti osattu suomi, vaan toisen polven maahanmuuttajien oma ”murre”. Uskottavaa?
  • Mahdollinen on myös kirjakielen vastaisku eli jonkinlainen uuskonservatismi. Esimerkiksi ruotsinruotsin imperfektin tapauksessa on käsittääkseni tapahtunut tällainen ilmiö: puheessa harvinainen imperfektin tunnus on uudestaan yleistynyt. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin.

Tulevaisuuden suomi. Millaista se on? Ennustakaa!

Kirjoittavalle sattuu ja tapahtuu. Siksipä kirjoittava saa usein myös palautetta. Yksi asia, josta olen saanut varsin kipakkaakin kommenttia, on lainasanat. Olen joko käyttänyt itse tai listannut sellaisia sanoja kuin arrogantti, brändi, tuunata ja googlettaa. Miksi siis kirjoitan kirjan Suomensuojelija ja vastustan englannin kielen käyttöä suomenkielisessä ympäristössä mutta silti käytän lainasanoja enkä ole niistä edes huolestunut? Seuraavassa muutama perustelu.

1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

  • vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
  • vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
  • venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
  • ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
  • japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

- – - – - -

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

Uutta juttua on blogiinkin tuloillaan, mutta sitä odotellessa suosittelen radion kuuntelua. Anna-Liisa Haavikko kävi jokin aika sitten minua jututtamassa Ylen Viikon tietokirja -nimiseen ohjelmaan. Tuloksena on haastattelu, jossa puhun Suomensuojelija-kirjasta ja suomen kielestä yleensä. Mukana on tietenkin paljon tämän blogin lukijoille tuttua asiaa, mutta ehkä jotain uuttakin.

Ohjelman lähetysaikoja en nyt muista, mutta kun verkossa ollaan, niin Ylen Areena on varmasti helpoin tapa haastattelun kuuntelemiseen: