huhtikuu 2010

You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2010.

Kuva: Antti Tassberg (flickr)Aurinko paistaa, kevään ensimmäiset perhoset on jo nähty – ja mikä parasta – vappu tulee. Vapun kunniaksi ja pienenä vappukevennyksenä tarjoan teille osoituksen suomen kielen rikkaudesta: humalaa kuvaavat ilmaukset.

Useimmat ovat varmasti kuulleet eskimoiden kymmenistä, joidenkin lähteiden mukaan jopa sadoista, lunta kuvaavista sanoista. Lukuisten lumisanojen on katsottu ilmentävän lumen merkitystä kyseisissä kulttuureissa. Ajatellaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Mille meillä suomalaisilla sitten on monta nimeä? No, ainakin humalassaololle. Tiina Onikki-Rantajääskö luettelee niitä kirjassaan Sarjoja karkeasti arvioiden viisisataa. Ja mukana on pelkästään sellaisia ilmaisuja, jotka noudattavat rakennetta olla jossakin (ovat siis paikallissijaisia olotilanilmaisuja). Tällaisia ovat esimerkiksi tutut olla kännissä, olla juovuksissa, olla pienessä sievässä, olla hiprakassa tai olla räkä poskella.

Kaikkia viittäsataa ette varmasti ole ikinä kuulleetkaan, enkä niitä kyllä tähän jaksa kopiodakaan. Olen kuitenkin valinnut listan omia suosikkejani. Näitä voitte käyttää, kun ensi viikolla tulee puhe vapunvietosta:

  • olla mäkäräisissään
  • olla vaalityössä
  • olla kellonvetotuulella
  • olla tynnyrityössä
  • olla kemuissaan
  • olla ilmakuopassa
  • olla virtapäällä
  • olla tippa päässä
  • olla kallellaan
  • olla täystuhossa
  • olla lanttarat vinossa
  • olla aivohöyryssä
  • olla mykkyrässä
  • olla järkivapaassa tilassa
  • olla vörkaakelissa
  • olla löntökässä
  • olla takapää epäkunnossa
  • olla tupenkoettelemistuulella
  • olla naurutuulella
  • olla villissä
  • olla kirpilässä
  • olla hotelli Sorbuksessa
  • olla rähmäkäpäläisillään
  • olla puolikupposissaan
  • olla törönlörössä
  • olla komiteassa
  • olla iltakoulussa
  • olla onnelassa
  • olla lämmikkeessä
  • olla lasiruusussa
  • olla tappuroissaan
  • olla naula päässä
  • olla omenissaan
  • olla trällissä
  • olla hellureituulella
  • olla luteenmyrkyssä

(Lähteenä Tiina Onikki-Rantajääskö: Sarjoja. Nykysuomen paikallissijaiset olotilanilmaukset kielen analogisuuden ilmentäjinä, SKS 2001)

Ja eikun sitten vapunviettoon keksimään lisää humalasanoja!

Yliopistoilla tuntuu olevan vaikea suhde suomen kieleen. Olen jo Suomensuojelija-kirjassa arvostellut muun muassa englantiuskovaisuutta, jonka nimeen ainakin kotiyliopistoni on kevään aikana vannonut yhä lasittuneemmin silmin. Esimerkkejä on antanut Auli Hakulinen mainiossa blogissaan (esimerkiksi tekstit Pakkoenglantia ja Samaan aikaan toisaalla).

Ongelmana ei ole pelkästään suomen kielen unohtaminen, sillä yliopistot ovat myös yksi käsittämättömän  hallintojargonin lähteistä: asiakasrajapinnat, laatutyöt ja muut kohtaamisyhteiskuntahöpöhöpöt ovat täällä tuttuja. Suomensuojelijan Facebook-sivulla innokkaimmat ovat olleet jopa sitä mieltä, että suomen kieli ”pilaantuu” yliopistolla. Hyi hyi yliopistot!

Tällainen yhden tahon mollaaminen alkaa helposti kyllästyttää. Katsotaan asiaa välillä toisesta suunnasta: keksisimmekö mitään hyvää yliopistojen toiminnasta? Voisiko ajatella, että nyky-yliopistoilla olisi jokin positiivinenkin vaikutus suomen kieleen? Yritän kaivaa pari esimerkkiä. Ehkä te keksitte lisää.

Esimerkki 1: Uusille asioille keksitään nimiä.

Koska yliopistojen tehtävään kuuluu uuden tiedon etsiminen ja jäsentäminen, yliopistolla törmätään jatkuvasti uusiin ilmiöihin. Näille ilmiöille on annettava nimiä, ja kun niille annetaan nimiä, kieli tietenkin rikastuu.

Tämä esimerkki riittäisi jo yksinään pelastamaan yliopistojen maineen, jos tästä työstä pidettäisiin kiinni. Monet tieteenalat ovat kuitenkin alkaneet lipsua tästä työstä. Siinä vaiheessa kun opintotöitäkään ei enää kirjoiteta suomeksi, termityö yliopistolla on tietenkin loppunut (ks. aiempi linkki Hakulisen blogiin).

Esimerkki 2: Suomen kieltä tutkitaan ja kielen ammattilaisia koulutetaan.

Kukas kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Kielen tutkiminen on sen tulevaisuuteen satsaamista. Tutkimuksen avulla säilytetään vanhaa kieltä, selvitetään kielen ja kieliolojen tulevaisuutta ja yritetään muuten vain ymmärtää paremmin kielten toimintaa. Kaikki nämä ovat tärkeitä sekä identiteettimme kannalta että kielikoulutuksen ja kielipolitiikan suunnittelussa.

Kieliammattilaisten koulutuksen merkitystä taas ei paljon tarvitse perustella. Esimerkiksi ilman äidinkielen opettaja-armadaamme kielitaito ja samalla suomen kielen mahdollisuudet romahtaisivat hetkessä. Mukana menisi kyllä yhtä ja toista muutakin.

Esimerkki 3. – –

Öh. Ei tullut kovin kummoinen lista, sillä luovuus tyrehtyi jo kolmanteen kohtaan. Mielelläni olisin kirjoittanut tähän yliopistojen pitäneen esimerkillisesti esillä meikäläisten äidinkielten merkitystä englannin rinnalla tai panostaneen opiskelijoiden kielikoulutukseen. Mutta en nyt nyt kirjoita, sillä koko yliopistojen tasolla molemmat olisivat täyttä puppua.

Argumentoikaa kumoon esimerkkini tai keksikää ihmeessä lisää.

Lisäys: Edellä kirjoittamani koskee oikeastaan pääosin Helsingin yliopistoa. Uskallan epäillä, että tilanne ei ole sen parempi muuallakaan, mutta korjatkaa toki, jos katsotte tarpeelliseksi.

Olen tässä blogissa ehdottanut aiemmin suomen kieltä maabrändityön ”kärkituotteeksi”. Yksi tärkeä osa tätä toimintaa on suomen kielen opettaminen ulkomaisissa yliopistoissa. Kävin toissa viikolla taas hieman ihailemassa tätä työtä käytännön tasolla. Olin Venäjällä Arkangelissa muun muassa tutustumassa paikallisiin suomen opiskelijoihin Pomorin valtionyliopistossa. (Terveiset vaan Arkangeliin, jos satutte lukemaan!)

Venäjällä kuten monessa muussakin ”alemman palkkatason” maassa työskentelee paljon suomalaisia suomen kielen opettajia, joiden palkkaa maksavat myös suomalaiset veronmaksajat (muun muassa CIMOn eli kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen kautta). Näinä aikoina rahan käyttäminen opettamiseen ulkomailla voi tuntua liioittelulta. Miksi suomen kielen opettamiseen ulkomailla siis kannattaa panostaa? Tässä muutamia ajatuksia:

1. Suomen kielen opiskelija on Suomen ystävä. Ei huonoinakaan aikoina kannata käpertyä tuijottamaan pelkästään tätä päivää ja omaa napaa. Joukosta ulkomaalaisia Suomen ja suomen kielen ystäviä ei varmasti ole haittaa. En ole vielä tavannut yhtään suomen kielen opiskelijaa, joka ei suhtautuisi vähintäänkin ymmärtäväisesti Suomeen.

2. Kuva Suomesta monipuolistuu. Me ehkä tiedämme, että Suomessa on muutakin kuin saunoja ja kaunis luonto (ja Nokia), mutta tietääkö sitä kukaan muu. Karu tosiasia on, että tällaisia stereotypioita saatetaan toistella jopa suomen kielen opetuksessa, jos opettaja ei ole Suomesta tai hänellä ei ole ollut mahdollisuutta viettää aikaa Suomessa (esimerkiksi stipendeillä, jotka maksaa tietenkin…).

3. Myytti hiljaisista suomalaisista murtuu. Mikään ei pura ennakkoluuloja paremmin kuin tutustuminen ihmisiin. Oman havaintoni mukaan ulkomaille lähtevät suomen opettajat eivät todellakaan ole pahimpia tuppisuujörriköitä. Suomen kielen opettaja tekee paikallisella tasolla sitä, mitä Ville Valo ja kumppanit tekevät globaalilla tasolla.

4. Opiskelijat oppivat oikeasti puhumaan. Hyödyt voi nähdä tietenkin myös kielenoppimisessa. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi opiskelijoiden kyvyssä puhua suomea. Ei pitäisi yleistää, mutta mieli tekee kuitenkin: puhumisen oppimisessa on oleellista puhua äidinkielisten tai lähes-äidinkielisten kanssa. (Puhuminen on muuten mielestäni aika tärkeä osa kielitaitoa!)

Lisääkin hyötyjä voisi keksiä. Esimerkiksi Venäjällä ei kannata antaa turhaa etumatkaa ruotsalaisille ja norjalaisille, jotka myös tukevat siellä vastaavaa toimintaa. Heh.

Jatkakaa omilla ajatuksillanne tai kumotkaa!