Mitkä sanat määrittelevät vuotta 2011?

Kieli muuttuu siksi, että maailma muuttuu. Syntyy kokonaan uusia sanoja ja vanhat sanat alkavat elää uutta elämää. Kaikkien huulilla kuluvat sanat liittyvät usein vuoden koho- tai käännekohtiin.

Tänä vuonna sellainen sana on esimerkiki jytky. Sana oli toki olemassa jo ennnen Soinin ja kumppaneiden vaalivoittoa, mutta vaaliyö toi sen ryminällä nykysuomalaisen tietoisuuteen. Nopeasti sana levisi myös kotimaan politiikan ulkopuolelle. Niin Osama bin Ladenin kuolemaa, nikkeliesiintymää kuin uutta arpajaislakia on nimitetty jytkyksi. Hesari on käyttänyt sanaa jopa tanssiarvostelun otsikossa: Postmoderni tanssijytky.

Toinen vastaava sana on ilmaveivi. Granlundin jääkiekkotemppu ja sitä seurannut Mertarannan selostus nostivat ilmaveivin urheilufanaatikkojen kuriositeetista valtakunnan puheeseen. Sanaa on sittemmin käytetty esimerkiksi poliittisessa puheessa muilta piilossa tekemisen merkityksessä.

Muitakin tänä vuonna esillä olleita sanoja tietenkin on. Esillä on ollut esimerkiksi vihapuhe. Sana neekeriukkokin on saanut aivan uusia mielleyhtymiä. Mistä muusta me olemme puhuneet tänä vuonna? Jakakaa uudet ja uuden elämän saaneet sanat!

Muutos 18.11.2011: Keräsin tässä alla ja Facebookin puolella ehdotetuista sanoista vähän listaa. Olen vähän karsinut sanoja, jotka ovat jo aiempina vuosina olleet paljon esillä eivätkä tänä vuonna ole erityisesti yleistyneet. Makuasioita siis! Jatkakaa ihmeessä kommentointia!

  • arabikevät
  • homotanssi
  • ilmaveivi, ilmaveiviveljekset
  • jytky
  • karppaaminen, karppileipä
  • neekeriukko
  • persu
  • pikarakas
  • rahoituksenvakautusmekanismi
  • risupaketti
  • salavarakas
  • -neutraali (sukupuolineutraali, lajineutraali, lukumääräneutraali)
  • taivasvarjele
  • valekitaristi
  • valelääkäri
  • valetyöväenpuolue
  • vihapuhe
  • VMP

Tags: , , , ,

  1. JH’s avatar

    Pakkoruotsi. Käytetty varmaan enemmän kuin aikoihin, ei toki mikään uusi ilmaus. Itse asiassa 1968 jälkeen syntynyt… :)

  2. Kirsi’s avatar

    Taivasvarjele! Ainakin tämä sana on tullut uudestaan muotiin. Tuli mieleen tuosta ilmaveivistä…

  3. Kirsi’s avatar

    Entäs valelääkäri?

  4. Katja’s avatar

    Keväällä en vielä tiennyt, mikä on arabikatu (joka sitten lähti liikkeelle).

  5. M’s avatar

    Ehkä karppileipä? Tai ainakin sana tuntuu kovasti yleistyneen kuluvan vuoden aikana. Mahdollisesti löytyy muutakin karppaamiseen liittyvää uudehkoa sanastoa.

  6. Suomensuojelija’s avatar

    Hei. Hyviä ehdotuksia täällä. Valelääkäri tuntuu olevan ainakin juuri tällä hetkellä aika tärkeä sana. Arabikadusta tulee mieleen heti arabikevät. Ja karppaaminen tietenkin!

    Antaa palaa lisää vain. Ja katsokaa Suomensuojelijan Facebook-sivua myös. Siellä on lisää ihmisten ehdotuksia.

  7. Sirpa’s avatar

    Eeppinen, eeppiset mittasuhteet, eeppinen moka

  8. A-K’s avatar

    Tänä vuonna kotoilu on ollut muodikasta.

  9. Jaana’s avatar

    lisäisin vielä seuraavat: lutkamarssi, ABC-ilmiö, meemi, pilvipalvelin, väliaikasiravintola.

  10. Jaana’s avatar

    siis tietenkin väliaikaisravintola

  11. Anna’s avatar

    Tuomas Kyrön kirjan ja kolumnin nimi Mielensäpahoittaja on jo saanut hiukan yleisnimen sävyä. Merkitys on sukua kukkahattutädille.

    Esim. “Joskus tulee mieleen, että Suomi on ammattimaisten mielensäpahoittajien lisäksi kansoitettu myös suurella määrällä idioottimaisia väärinymmärtäjiä.” (Henri Heikkisen blogi Uudessa Suomessa 15.9.)

    Toinen ihan upouusi sana on huuhtohylsy eli vessapaperirullan hylsy, jonka voi vetää alas vessanpöntöstä. Huuhtohylsy valittiin muuten juuri vuoden turhakkeeksi:
    http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/12/huuhtohylsy_on_vuoden_turhin_tuote_3108528.html

  12. viisastelia’s avatar

    ilmaveivi on peräti epäonnistunut sana ja sitä eivät ilmeisesti ymmärrä edes kielitoimiston törpöt. Veivi eli kampi on esine jolla veivataan. Tuloksena on veivaus tai kampeaminen, yksisuuntainen, yleensä, mutta ei aina kiertävä liike. Granlund teki veivauksen mailalla eikä suinkaan ilmalla. Mutta koska kiekon käsittely tapahtui ilmassa eikä jään pinnalla niin suorituksesta voidaan käyttää nimitystä ilmaveivaus, ei ilmaveivi..

  13. Taina’s avatar

    Liittyen-sanan käyttö on levinnyt kuin kulovalkea ja sattuu herkkään kielikorvaani kovasti. Kukaan ei enää sano näin yksinkertaisesti: Uutisissa kerrottiin tapahtumaan liittyvistä yksityiskohdista/tapahtuman yksityiskohdista tjms. Ei, nykyään sanotaan: Uutisissa kerrottiin yksityiskohdista tapahtumaan liittyen.

    Minä miellän tuon edelleen 2. infinitiivin instruktiiviksi, vrt. Koira tuli juosten (= siten että juoksee).

  14. Salamurhinen’s avatar

    Salamurhinen (salamyhkäisen ja salamurhaajan sekoitus)