Salla: Kyllä. Olenkin saanut tuosta jo aika monta kommenttia. Vaikuttaa varsin selvältä. Olen myös samaa mieltä siitä, etteivät pienimmät koululaiset sitä välttämättä ole suoraan Simpsonista napanneet.

Sanat salahan joua: Itse en oikein pidä tuosta rappio-termistä, mutta totta on, että “kielen rikastuminen” on yhtä lailla suhteellista. Hyvä huomio. Kiitos myös tulevaisuuteni visioinnista!

Omia huomioita:

Uhka tulee myös sisältä, mutta hitaasti.

Ongelma on siinä, että suomen kieleen sanoja tulee jatkuvasti lisää. Kun uusia alkaa kehittyä vanhojen (jo valmiiksi lainattujen) päälle, uudet sanat ovat lainojen päälle rakennettua “lainalainakieltä”.

Jos kaikki sanat otetaan sellaisenaan käyttöön suomen kielessä (epätodennäköistä, mutta ainakin näin teoriassa), niin vähitellen emme voi välttyä kielelliseltä rappiolta.

Kielen rikastuminen on kanssa suhteellinen käsite. Rikastumista ei voi mitata millään mittarilla, vaan kokemus “rikastumisesta” on omakohtaista (lue: mielipide).

Se, että MILLÄ kieli rikastuu on paljon tärkempi kysymys. Rikastuuko kielemme enemmän “hänsvrii”-puheella vai vastaavalla suomenkielisellä käännöksellä?

Ja nyt saan vihat niskaani. Tiedän kyllä, että suomen kieli on täynnä muinaisia lainasanoja. Mutta tilanne on nyt se, että emme voi muuttaa menneisyyttä. Nyt on nyt. Kielen suojelua tulee miettiä nykyhetken lähtökohdasta. Pitää hyväksyä se, että kielemme on NYT mitä se on. Kaikki muu on vain jälkiviisastelua.

Kirjoittajalle:

Lari Kotilainen, teet hyvää ja arvokasta työtä, jota ei enää “nykyaikaisessa” yhteiskunnassamme arvosteta. Nimesi tullaan muistamaan tulevaisuudessa, jos osaat pelata urallasi “kortit oikein”.

Onnea jatkoon – ihan vilpittömin mielin.

Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja kirjoituksesta. Tähän lainasanojen yhteyteen sopii hyvin kommenttini, jonka vuoksi nousin sunnuntaiaamun kahvipöydästä koneen ääreen etsimään blogiasi.

Kotivinkin (24.2.) Pelastakaa suomi! -jutussa ihmettelit poikasi tou!-huudahduksen alkuperää. Tämä harmillisten tilanteiden huudahdus on tietenkin peräisin Homer Simpsonilta, alkuperäisessä asussaan “d’oh!”. Ks. esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/D‘oh!

Näin se kieli siis rikastuu. Veikkaisin, että suuri osa tou-ilmaisua käyttävistä ekaluokkalaisista ei osaa kertoa huudahduksen alkuperää. Koulussa uudet TV:n muoti-ilmaisut leviävät nopeasti isommilta pienemmille.

Hienoa, että kirjoitat aktiivisesti näistä asioista. Pitääpä alkaa seurata blogiasi tarkemmin.

Konktakti-sana tuo minulle aina ensimmäisenä mieleen kouluaikaisen kirjojen päällystämisen kontaktimuovilla. Tämän lainasanan käyttö merkityksessä ‘yhteys’ taitaa vaatia tavallista enemmän totuttelua. Tuunaus ja googlaus sen sijaan tuntuvat tarpeellisilta lainasanoilta. Google -> googlata on kuin imuri -> imuroida, hyvin looginen. )

Päivi: Kiitos linkistä ja hienosta esimerkkisanasta (johon en kyllä osaa sanoa mitään, pitää odottaa murresanakirjan t-osaa…). Hands free lausutaan varmaan kehä kolmosen sisäpuolellakin jotenkin helpotettuna. Mutta ei hänsrii-muotokaan ole vielä kovin helppo suomenkielisen suuhun.

Anna Mäntysen kommentista tuli mieleen, että on vielä eri kysymys, mikä on osa suomen kieltä ja mikä sopii mihinkin yhteyteen. Eivät kaikki “perisuomalaisetkaan” sanat kaikkiin tilanteisiin sovi.

Sirpa ja Jyrki ovat varmaan molemmat oikeilla jäljillä puhelinasiassa. Ainakin vielä Kielitoimiston sanakirja arvioi sanan kännykkä “arkiseksi.