1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

• vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
• vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
• venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
• ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
• japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

- – - – - -

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

Ohjelman lähetysaikoja en nyt muista, mutta kun verkossa ollaan, niin Ylen Areena on varmasti helpoin tapa haastattelun kuuntelemiseen:

• linkki haastatteluun.

• ensikymmen, ensikymmenluku (Kielitoimiston ehdotus)
• nollakymmenluku, nolkytluku
• alkukymmen
• liuta puhekielisiä: nolari, tuutauseri, ensari, nosari, noplari

Virallinen suositus eli pari ensikymmen/ensikymmenluku on herättänyt vastarintaa, enkä itsekään siitä joulukuisessa blogitekstissäni kauheasti innostunut. Uusimmassa Hiidenkivessä, joka on eräänlainen humanistisen kulttuurialan aikakauslehti, Riitta Eronen puolustaa kuitenkin suositusta närkästyneenä. Toimittaja Ritva Liisa Snellman (HS 3.1.2010) on nimittäin arvioinut ensikymmenluvun olevan ”tanttamainen” sana, ja Eronen todistelee kirjoituksessaan toista. Erosen mukaan kilpaileva nolkytluku on sekin ihan kelpo sana, mutta liian arkinen virallisiin teksteihin (Eronen sivuuttaa jostain syystä nolkytluvun kirjakielisemmän version nollakymmenluku).

Minusta tuntuu, ettei sanan mahdollinen sopivuus tarkoitukseensa ratkea sillä, että todistelemme sen tanttamaisuudesta suuntaan tahi toiseen. Oleellisempia ajatuksia tuli esiin esimerkiksi kommenteissanne joulukuiseen kirjoitukseeni. Nostitte siellä esiin sen, että käytettävän sanan pitää toimia sarjassa muiden vuosikymmenten nimien kanssa: siis seitsemänkymmentäluku, kahdeksankymmentäluku, yhdeksänkymmnentäluku ja mikä? Myös nyt käynnistyneen vuosikymmenen nimen pitäisi sopia tähän sarjaan. Tässä mielessä nollakymmenluku toimii paremmin: yhdeksänkymmentäluku, nollakymmenluku, kymmenluku, kaksikymmentäluku. Puhekielellä vastaava olisi siis ysikytluku, nolkytluku, kybäluku (?), kakskytluku.

Tämäkin on tietenkin pelkkää spekulointia. Ratkaiseva on kielenkäyttäjien ääni. Sitä on vielä vaikea arvailla. Leikkimielisesti voi kuitenkin katsoa, mitä sanoja verkossa käytetään. Google antaa pääkandidaateista seuraavat lukemat (haku tehty 25. helmikuuta):

• ensikymmenluku 277 hakutulosta
• nolkytluku 536 hakutulosta
• nollakymmenluku 91 hakutulosta

Kisa vaikuttaa suhteellisen tasaiselta. Ainakin kaikkia vaihtoehtoja käytetään. Tarkempi vilkuilu hakutuloksiin kuitenkin osoittaa, että suurin osa maininnoista on sellaisia kuin juuri lukemanne blogiteksti: niissä vasta pohditaan, mitä sanoista tullaan käyttämään. Kiinnostavamman listan saa hakemalla sijamuodolla, jota luultavasti käytetään vuosikymmenistä todella puhuttaessa (eli adessiivilla):

• ensikymmenluvulla 1 hakutulos
• nolkytluvulla 297 hakutulosta
• nollakymmenluvulla 3 hakutulos

Internetissä puhekielinen muoto siis jyrää. Muiden osalta kisa ei tunnu kunnolla edes alkaneen.

Google ei tietenkään ole kovin luotettava väline tällaisiin laskelmiin. Tarjotkaapa parempia tapoja selvittää asiaa. Tai etsikää samaan tapaan omia suosikkejanne ja jakakaa täällä laskelmanne!

Tämän blogin päivitystahdin hitaudesta huolimatta en ole vain lepäillyt. Kirjoittelen nimittäin ajatuksiani suomen kielestä nyt myös kahdessa uudessa yhteydessä. Ensimmäiset kirjoitukset ovat jo luettavissa.

Aiemmin jo mainitsinkin, että Aku Ankka -lehden blogiin tulee jatkossa myös Suomensuojelija-juttuja. Esittäydyin siellä pari viikkoa sitten ja nyt on julkaistu myös ensimmäinen varsinainen kirjoitus. Käykää lukemassa, mitä sanon kääk-sanasta. Muistakaa kommentoida!

Olen myös sopinut kirjoittavani kevään aikana kolumneja Suomen Kuvalehteen. Ensimmäinen, Suomen maabrändiä ruotiva kirjoitus julkaistiin jo 12. helmikuuta, lehden numerossa kuusi. Seuraava on tulossa 17. maaliskuuta. Kuvalehden kolumnit eivät valitettavasti ole verkossa luettavissa, joten en voi niitä tänne linkittää.

Tämä blogi on kuitenkin edelleen ensisijainen kirjoituspaikkani. Seuraavaksi on tulossa katsaus siihen, mikä viime vuosikymmentä tarkoittavista sanoista on tällä hetkellä voitolla: ensikymmenluku, nolkytluku vai ehkä nollis.

]]> http://www.suomensuojelija.fi/2010/02/uusia-yhteistyokuvioita/feed/ 2 http://www.suomensuojelija.fi/2010/02/suomen-kieli-ja-maabrandi/ http://www.suomensuojelija.fi/2010/02/suomen-kieli-ja-maabrandi/#comments Fri, 12 Feb 2010 17:02:42 +0000 Suomensuojelija http://www.suomensuojelija.fi/?p=187

(Tämä kirjoitus laajentaa tänään Suomen Kuvalehdessä julkaistua kolumniani ”Vinkki maabrändityöryhmälle”. Sitäkin voi vapaasti kommentoida tämän kirjoituksen kommenteissa.)

Meitä suomalaisia on aina kiinnostanut se, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Puolitoista vuotta sitten asia otettiin oikein valtiovallan suojelukseen, kun Jorma Ollila asetettiin vetämään niin sanottua maabrändityöryhmää. Tarkoituksena on kiillottaa maamme mainetta. Seuraava lainaus Ulkoasiainministeriön verkkosivulta tiivistää ajatuksen:

Kilpailu huomiosta ja vaikutusvallasta maailmalla on yhä kovempaa. Yhä useammat pitkälle teollistuneet maat hakevat itselleen kilpailuetua ”tavaramerkkinsä” eli maabrändinsä avulla. Suomen kaltaisen ulkomaista monin tavoin riippuvan maan on entistäkin tärkeämpää saada muut omien ajatusten ja tavoitteiden taakse: ”Winning others on our side!”

Vaikka asiaan on nyt kiinnitetty korkealta taholta huomiota, olen hieman huolestunut. Sitaatin lopun pöhkö englanninkielinen iskulause vihjaa, että koko homma aiotaan hoitaa englanniksi. Se on osin ymmärrettävää, sillä suomihan ei ole maailmankieli. Rohkenen kuitenkin ehdottaa, että suomen kieltä ei aivan unohdettaisi. Suomi voisi olla valttikorttimme koko projektissa. Tässä pari perustelua.

1. Muuallakin arvostetaan omaa äidinkieltä. Ranskalaisilla on lainasanansa, joita he raivokkaasti vastustavat. Englanninkielisissä maissa ei tiedetä, miten päin pitäisi olla, kun omasta kielestä on sukeutunut maailmankieli. Saksassa ollaan historiallisista syistä häveliäämpiä, mutta usko omaan kieleen on kova. Venäläisille oma kieli ja kirjallisuus on tärkeä osa kansallisuustunnetta. Koska oma kieli on muuallakin tärkeä asia, ulkomaalaiset luultavasti olettavat jo valmiiksi, että suomalaisetkin arvostavat omaa kieltään. Pohja on siis luotu.
2. Suomen kieli kiinnostaa jo nyt ympäri maailmaa. Sitä voi esimerkiksi opiskella yli sadassa yliopistossa. Syitä kiinnostukseen on monia, ja kiinnostuneita monenlaisia. Esimerkiksi kielitieteilijöille suomi on yksi parhaiten tutkittuja ei-indoeurooppalaisia kieliä. Hyvä tietolähde siis.
3. Eksotiikka myy. Koska suomen kieli ei kuulu samaan kielikuntaan kuin suurin osa Euroopan muista virallisista kielistä, sitä on totuttu pitämään jotenkin eksoottisena. Tämän ovat huomanneet myös kauppiaat. Ei ole montaakaan vuotta, kun kansainväliset vaatevalmistajat keksivät sekä nimetä vaatteitaan suomeksi että kirjoitella  suomenkielisiä tekstejä vaatteisiinsa. Silloin maailman turuilla käveli Kuokkaa, Kossua, Ouninpohjaa ja Äkäslompoloa. (Sivumennen voi sanoa, että maailman mittakaavassa suomi ei ole aivan niin eksoottinen kuin mielellämme ajattelemme. Virittäjä-lehdessä on julkaistu aiheesta hyvä Östen Dahlin artikkeli.)

Ehdotan siis, että suomen kieli otetaan maabrändityöryhmän kärkituotteeksi. Ei anneta pelkästään monikansallisten muotiyritysten käyttää suomen kielen “kaupallista potentiaalia” edukseen.

Tarvitaan siis hassuja suomenkielisiä iskulauseita, kieltä hehkuttavia esitteitä ja muuta mainosmateriaalia. Parhaan iskulauseen keksijä palkitaan, ööö, papukaijamerkillä…

Lisäys: Ollilan poppoon aivoituksia voi lukea ja kommentoida esimerkiksi sivulla www.mitasuomion.fi.

Tällä kertaa suomen kieltä venyttää Valtiovarainministeriö. Eilen julkaistun VM:n raportin huolenaiheena on se, riittääkö raha nykyaikaisen hyvinvaltion palveluihin. Tälle huolelle kaikki sympatiani. Silti on pakko ihmetellä kieltä, jolla ongelmasta meille kerrotaan. Työryhmä on nimittäin uudelleenkeksinyt sanan kestävyys. Tässä muutamia raportissa käytettyjä kestävyys-yhdyssanoja:

• kestävyyshaaste
• kestävyysvaje
• kestävyysongelma
• kestävyyslaskelma
• kestävyystavoite
• kestävyysraportti

Kirjassa Mummonsuomi laajakaistalle nimitimme tällaisia sanoja saippuasanoiksi siksi, että niiden merkityksestä on hankalaa saada otetta. Ne ikään kuin luiskahtavat käsistä, kun niihin yrittää tarttua.

Kun kaksi jo ennestään abstraktia sanaa naitetaan, seuraa melko varmasti ymmärrysongelmia. Niin tässäkin tapauksessa, sillä VM:n raportin argumentointia on aika vaikea seurata. Esimerkiksi käy seuraava virke:

“Valtiovarainministeriö arvioi, että talouskriisi ja heikko työllisyystilanne yhdessä väestön ikääntymisen kanssa ovat syventäneet julkisen talouden kestävyysvajetta.”

Mitä kummaa tarkoittaa “kestävyysvajeen syventäminen”? Ennen eilistä se ei kai tarkoittanut vielä mitään. Luulisi, että julkisen raportin tarkoituksena olisi, että mahdollisimman moni saa tietoa tärkeästä asiasta. Miksi siis käyttää sumeaa kieltä ikään kuin tarkoituksena olisikin asian hämärtäminen?

Tilannetta ei ole omiaan parantamaan se, että tiedotusvälineet ympäri maan kopioivat raporttia sanasta sanaan. Ainakin Helsingin Sanomat, STT ( Savon Sanomien mukaan)  ja Ylen verkkosivut julkaisivat saman kummallisen virkkeen lähes sanasta sanaan. Kansan Uutiset repii sentään raportin kielestä huumoria.

Lopuksi vielä ehdotus. Sen lisäksi, että naureskellaan näille kummallisuuksille yhdessä, voisimme yrittää keksiä myös positiivisia esimerkkejä. Onnistuisiko?

Sivupolku: Päivätyö on ikävästi vienyt aikaa muilta töiltä. Pahoittelen siis hidasta päivitystahtia. Olen myös lupautunut kirjoittamaan pieniä blogikirjoituksia Aku Ankan nettisivuille. Linkitän tänne, kunhan pääsen vauhtiin.

Onhan näitä nähty: esimerkiksi mainoksissa ja kirjojen kansissa tavuviiva unohtuu usein, jos yhdyssanan alku- ja loppuosa sattuvat eri riville. ”Liik enne vira ston” logo on kuitenkin uutta, sillä rivityksessä ei ole mitään logiikkaa. Ongelmana ei ole vain se, että kirjoitetun kielen normeille annetaan piutpaut. Vakavampaa on luettavuuden kärsiminen. Siis ihan yksinkertaisesti se, että tekstiä on hankala lukea. Kun kieltä käytetään tahallisesti epäselvästi, lukija ärtyy.

Toivon, että Liik-enne-vira-stossa ei suhtauduta yhtä arrogantisti muunlaiseen käytettävyyteen. Muuten kuulisimme virastosta seuraavanlaisia selityksiä:

• ”Oho, meillä paloi vahingossa vihreä valo joka suuntaan. Sori.”
• ”Siis ei kai se nyt haittaa, jos vasen kaista menee välillä oikean yli, eihän?”
• ”Ai siis oliko näiden lähijunien tarkoitus kulkea joka päivä?”

Asialla tässä niin kuin monesti viime aikoina ovat viranomaiset. Katsokaa vaikka tämä ja tämä. Miksi oi, miksi tämä uusi trendi?

Aloitetaan isommista asioista. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tulevaisuudesta on puhuttu ja huhuttu jo pitkään. Eilen valmistui asiantuntijatyöryhmän muistio siitä, mihin hallituksen vaatimat säästöt johtavat.  Muistiota on yleisellä tasolla jo käsitelty esimerkiksi Ylen sivuilla artikkelissa  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toiminta uusiksi. Tiedonjanoisen kannattaa kuitenkin tutustua itse muistioon:

* Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtävät

Muistiohan ei ole lopullinen päätös, vaan ehdotus siitä, miten säästöt voisi toteuttaa. Nyt on vielä mahdollisuus vastustaa paitsi esitettyjä muutoksia myös erityisesti itse säästöjä!

Toinenkin, hieman kepeämpi lukuvinkki löytyy. Kirjoitin Kimmo Svinhufvudin blogiin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen jutun ylioppilaskokeen tekstitaitotehtäviin vastaamisesta. Jos olette aikeissa kirjoittaa äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskokeen tänä vuonna tai neuvotte heitä, jotka kirjoittavat, tutustukaa ihmeessä.

Ja laittakaa palautetta. Kuten tyylistä huomaatte, kyseessä ei ole mikään kovin lopullinen tai tieteellinen ohjeistus.

* Mistä näitä tekstitaitopisteitä oikein tulee?

Ennen joulua alustin täällä viime vuosikymmenen nimestä, ja keskustelu onkin sen jälkeen ollut kiihkeää. Mitään lopullista vastausta ei tietenkään ole syntynyt. Kielitoimiston ehdottama ensikymmenluku on saanut varteenotettavan haastajan esimerkiksi nollakymmenluvusta, joka lyhenee puheessa kätevästi muotoon nolkytluku. Selvää on kuitenkin, ettei mikään näistä ole vielä erityisen vakiintunut. Vuosikymmen jätti kuitenkin myös paljon pysyviä sanoja kieleemme. Seuraavassa siis esillä vuosikymmenen sanat!

Vuosikymmenen sanoja voi listata monista lähtökohdista: on aivan uusia, on vanhojen sanojen uusia tulemisia, on hauskoja, on puhuttaneita. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Mitä missä milloin -kirja listaavat vuosittain (kirjakielen) sanoja, jotka ovat joko uusia tai muuten vain runsaasti käytettyjä. 1980-luvulta voi poimia vaikka listan paikallisradio, rikesakko, cd-levy, matkapuhelin, ystävänpäivä, saattohoito ja elämänkatsomustieto. 1990-lukua taas määrittävät esimerkiksi sanat uusavuttomuus, kotisivu, hymiö, pätkätyö, sauvakävely, lasikatto, infoähky ja viinaralli.

Mitkä sanat sitten kuvaisivat nollakymmenlukua? Seuraavassa on muutama eri näkökulmasta laadittu viiden sanan lista. Ehdotukseni viime vuosikymmenen sanoiksi,  olkaa hyvät:

Viisi 2000-luvun puhekielen sanaa
ihku
tuunata
ege
pissis
heruttaa

Viisi 2000-luvun laitetta
taulutelevisio
digiboksi
muistitikku
mokkula
älypuhelin

Viisi 2000-luvun lainasanaa
googlettaa
dissata
blogi
handsfree
citykani

Viisi 2000-luvun oivallusta
mäyräkoira
salarakas
laajakaista
vertaisverkko
etanaposti

Viisi 2000-luvulla puhuttanutta ilmiötä
ilmastonmuutos
tosi-tv
piratismi
sikainfluenssa
metroseksuaalit

Myönnän, että listat ovat hieman mielivaltaisia eivätkä erityisen tasakoosteisia. Mutta jostakin pitää aloittaa. Antakaa siis palaa: Mitkä sanat teidän mielestänne kuuluisivat esitetyille listoille? Entä minkälaisia muita listoja itse tekisitte?

Pakollinen mainos: Lisää uudissanoista ja niiden synnystä löytyy kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla. Kirjoittajina allekirjoittanut ja Annukka Varteva.

Siksi siis poistun nyt takavasemmalle joulunviettoon ja palaan vasta loppiaisen jälkeen. Toivottavasti myös te palaatte! Loistokasta joulunaikaa!