kielenmuutos

You are currently browsing articles tagged kielenmuutos.

Tänä syksynä Siltala-kustantamo julkaisee uuden kirjani Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen. Kyseessä on kompakti elämäkerta suomen kielen koko muutaman tuhannen vuoden mittaisesta historiasta. Liikkeelle lähdetään Volgan mutkasta ja lopuksi päädytään tiirailemaan kristallipalloon. Kirjan pitäisi olla kaupoissa lokakuun puolivälissä, mutta sitä ennen täällä tarjolla kirjan johdanto. Olkaa hyvät:


“Kauan eläköön suomi!

Suomen kieli herättää mielikuvia. Se on vaikea. Se on eksoottinen. Se on pieni. Me suomalaiset tunnemme nämä mielikuvat, uskomme niihin ja toistelemme niitä. Ne ovat osa suomalaista identiteettiä, omakuvamme rakennuspalikoita. Parhaimmillaan mielikuvat jopa pönkittävät itsetuntoamme: meidän kielemme se sentään on todella outo! Toisaalta mielikuvat saattavat myös nakertaa arvostusta suomen kieleen. Oma kieli näyttäytyy poikkeamana, pienenä ja hyödyttömänä maailman suurten, ikään kuin oikeiden kielten rinnalla. Onpa joku jopa kuvitellut, että vaihtaminen johonkin toiseen kieleen – siis käytännössä englantiin – voisi parantaa elämäämme. Tässä mielessä väärät mielikuvat voivat olla jopa uhka suomen kielelle. Sillä vääriähän mielikuvat vaikeudesta, eksoottisuudesta ja pienuudesta eittämättä ovat. Antakaahan kun selitän.

Vaikeus, se on suhteellista. Tutkimusten mukaan suomi ei ole aikuisena sitä oppineiden mielestä kovinkaan vaikea kieli. Ne jotka selviävät alkujärkytyksestä, eivät erityisesti korosta opintien kivikkoisuutta. Totta on, että mannereurooppalainen joutuu suomea opiskellessaan koville, sillä hänen oma äidinkielensä poikkeaa niin paljon suomesta. Toisaalta virolaiselle suomi on samasta syystä helppo ja esimerkiksi monet somalit ovat sanoneet, että suomen ja somalin samankaltainen ääntämys on auttanut heitä suomen kielen oppimisessa. Ja ennen kaikkea: vieraan kielen oppiminen aikuisiällä on aina työlästä! Suomi ei ole poikkeus.

Eksoottisuus taas on näkökulmakysymys. Tietenkin suomi on outo ja erilainen, jos sitä tarkastelee englannin tai ruotsin kielen silmälasien läpi. Esimerkkejä riittää. J. R. R. Tolkien kehitti haltijakielensä suomen kielen pohjalta. Kansainväliset vaatejätit käyttivät jokin aika sitten suomalaisia sanoja kuoseissaan. Perkele tai Äkäslompolo näyttävät tietenkin vitsikkäiltä paidan rintamuksessa. Charlien enkelit taas käyttivät suomea salakielenä vuosituhannen vaihteen Hollywood-elokuvassa. »Ei tietenkään», lausuu Drew Barrymore korrektisti mutta ah niin ihanan kankeasti. Suomi on ilmeinen valinta, kun maailmalla halutaan leikitellä kielen outoudella.

Maailman kieliä vertailevat tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet suomen kielen erilaisuuden. Mitä enemmän kieliä on saatu tutkimuksen piiriin, sitä tavallisemmiksi suomen kielen eksoottisuudet ovat paljastuneet. Suomen kielestä esimerkiksi puuttuvat kieliopilliset suvut eli sanojen jakaminen luokkiin ruotsin en ja ett tai saksan die, das ja der -sukujen tapaan. Kieliopillisia sukuja ei kuitenkaan ole edes puolissa maailman kielistä. Meillä ei ole englannin the-sanaa vastaavaa määräistä artikkelia, mutta ei ole 40 prosentilla muistakaan maailman kielistä. Edes sukupuolineutraali hän-sana ei tee meistä erikoisia, sillä jopa kaksi kolmasosaa maailman kielistä on kanssamme samoilla linjoilla. Se siitä eksoottisuudesta siis. Olemme valtavirtakielen puhujia.

Entä pienuus? Se kai nyt sentään on fakta? Suomen kieli on reilun viiden miljoonan ihmisen äidinkieli. Paljon pienempi kuin ne vieraat kielet, jotka ovat meille tuttuja koulun penkiltä. Maailman kielitietoja tilastoivan Ethnologuen mukaan englantia puhuu äidinkielenään 335 miljoonaa, espanjaa 399, saksaa 79, ranskaa 76 ja jopa ruotsia yli 9 miljoonaa. Maailmassa on kuitenkin yhteensä noin seitsemäntuhatta kieltä. Suurin osa niistä on huomattavasti suomea pienempiä. Suomen valtion alueellakin puhutaan esimerkiksi noin 10 000 puhujan romanikieltä ja viitotaan arviolta 5 000 äidinkielisen suomalaisella viittomakielellä. Inarinsaamea taas puhuu vain muutama sata ihmistä. Itse asiassa neljällä viidesosalla maailman kielistä on alle satatuhatta puhujaa. Kooltaan suomi ei ole aivan sadan suurimman joukossa, mutta suurempi kuin hulppeat 98 prosenttia maailman kielistä.

Mitäs siihen sanotte! Suomen kieli ei olekaan erityisen vaikea, ei oikeastaan erilainen eikä missään nimessä pieni. Herää kysymys, mitä se sitten on? Vastaus ei löydy pelkästään nykypuhujan suusta tai parhaitten nykykirjailijoiden lauseista. Jotta ymmärtäisimme kielemme todellista ominaislaatua, täytyy tarkastella sen koko elämäntaivalta, historiaa ja nykyisyyttä. Juuri näin teen tässä kirjassa. Katson sinne, mistä kielemme tarina alkoi, ja matkaan suomen kielen ja sen puhujien matkassa kirjakielen synnyn ja 1800-luvun myllerrysten läpi aina nykyhetkeen, ja nykyhetken ylikin. Suomen kielen pitkä ja vaiherikas taival tuo mukanaan kommelluksia ja sanasukkeluuksia, iloa ja kyyneleisiin ajavan kankeita rakenteita. Runsaasti yllätyksiäkin, sen lupaan. Samalla saamme uusia mielikuvia hylättyjen tilalle. Niistä annan teille heti yhden, aika lailla positiivisemman maistiaisen:

Kokonaisuus, jota nimitämme suomen kieleksi, syntyi karkeasti arvioiden kaksituhatta vuotta sitten. Muutama vuosituhat sitä ennen puhuttiin kyllä suomen kielen esimuotoja, mutta ajanlaskumme alun tienoilla taipaleemme erosi lopullisesti esimerkiksi viron kielestä.

Alkupisteessä ei soitettu fanfaareja eikä pidetty juhlakulkueita. Suomen kieli ei syntynyt esihistorian suurten kansojen viestintävälineeksi, vaan se oli melko laajalle alueelle levittyneen keräilyllä ja metsästyksellä itsensä elättäneen ihmisryhmän kielimuoto. Kielellä pystyi hoitamaan mallikkaasti luonnon parissa elävien ihmisten tavallisia, arkeen ja juhlaan liittyviä asioita. Suuria sanoja siitä ei juurikaan sanottu, eikä kukaan ulkopuolinen siitä muutenkaan ollut kiinnostunut. Sitä ei opeteltu, eikä sen olemassaolosta edes tiedetty siellä, missä maailman tulevaisuutta muovattiin.

Näistä vaatimattomista lähtökohdista suomen kieli alkoi kompastella eteenpäin. Se kituutti vuosisadat. Puhujamäärät kasvoivat hitaasti. Suomalaiset oppivat uusia taitoja ja tutustuivat uusiin kansoihin ja ilmiöihin. Kielen sanasto laajeni, kieli kehittyi.

Lopulta metsäläisten kieli herätti myös suuren maailman tärkeiden ihmisten huomion. Keskeinen käännekohta oli reformaatio, uskonpuhdistus. Lutherin ajatusten mukaan kirkkokansan haluttiin ymmärtävän, mitä papit heille saarnasivat. Latinankieliset jumalanpalvelukset piti siis muuttaa suomenkielisiksi. Tähän mennessä suomea oli vain puhuttu. Nyt tarvittiin kirjoitusta, ja mieluiten aika pirun nopeasti. Historian tunneilta muistamme, että ohjat otti eräs Mikael Agricola. Luotiin kirjakieli, ja suomen kielelle avattiin uusi ovi. Ovi oli vain raollaan, mutta sieltä kuulsi tie sivistyskieleksi.

Vuosisadat kuluivat, mutta suomen kielen tilanteessa ei tapahtunut suurta muutosta. Raollaan olevan oven saranat ruostuivat. Suomalaisen rahvaan enemmistöpuhui toki suomea, ja suomeksi myös julkaistiin tekstejä. Nousu rahvaasta esimerkiksi kouluttautumalla vaati kuitenkin kielen vaihtamista latinaan tai vähintään ruotsiin. Suomenkieliset tekstitkin rajoittuivat lähinnä uskonnollisiin teksteihin. Raamattu on toki kiinnostava kirja, mutta ei sen avulla koko yhteiskuntaa voi pyörittää. Ei voinut edes 1700-luvulla.

Tarvittiin uusi ideologia – tällä kertaa kansallisuusaate – ja alkoi hurjan kehityksen vaihe. Lönnrot antoi suomen kielelle näyttävän historian, kielelle käännettiin ulkomaisia merkkiteoksia, siihen keksittiin ja lisättiin lukemattomia sanoja. Aleksis Kivi muokkasi suomen kielen kaunokirjallisuuden käyttöön. Suomen käyttöviranomaisten parissa tuli mahdolliseksi ja lopulta pakolliseksi. Kielen puhujamäärät moninkertaistuivat ja käyttötavat laajenivat, kunnes siitä tuli Suomi-nimisen valtion virallinen kieli. Reilussa sadassa vuodessa suomen kieli nousi länsimaisten sivistyskielten rinnalle.

Tällä kertaa kehitys ei enää pysähtynyt. Me 2000-luvun suomen kielen puhujat voimme käyttää suomen kieltä kaikissa modernin maailman tilanteissa, valtionvirastoista internetin digitaaliavaruuksiin. Miljoonat puhujat varmistavat, että kieli elää ja kehittyy maailman mukana. Suomen kieltä opiskellaan jopa rajojemme ulkopuolella – tällä hetkellä yli sadassa yliopistossa noin 30 maassa ympäri maailman. Kielestämme on kasvanut hyvin lyhyessä ajassa – ainakin kielten elämän mittakaavassa – yksi modernin maailman suurkielistä.

Suomen kieli ei siis ole vaikea, eksoottinen ja pieni. Ei, suomen kieli on menestystarina. Jos kielen menestyksen kriteerinä on kielen käytön monipuolisuus ja kielen tulevaisuuden näkymät, suomi on yksi maailman menestyneimpiä kieliä. Ei hassummin pieneltä, raukoilla rajoilla elävien metsästäjä-keräilijöiden kieleltä.

Miten ja miksi tämä hatunnoston arvoinen muutos on tapahtunut? Lue eteenpäin, niin tiedät. Lähdemme seuraavilla vajaalla kolmellasadalla sivulla katsomaan, miten ja mitä reittiä kulkemalla suomi on päätynyt nykyasemaansa. Ketä saamme kiittää kehityksestä, kenelle on satanut kiitosta liiankin paljon? Ihmettelemme muutoksia, mutta myös niiden syitä. Miksi juuri suomen kieli on sattunut menestymään? Olivatko kielemme puhujat vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan vai onko itse kielessä jotain menestykseen johtaneita ominaisuuksia? Tai mikä tietenkin vielä imartelevampaa, meissä suomen kielen puhujissa?

Historian matkassa kulkiessa avautuu näkökulmia suomen kielen historiaa muokanneisiin ihmisiin. Onko Agricola todella sellainen yksin kielen kohtaloa muokannut sankari, jona hänet olemme oppineet tuntemaan? Olisiko nykysuomea olemassa ilman Elias Lönnrotia? Oliko Aleksis Kivi mielipuoli ja hänen tuotantonsa maanrakoon haukkunut vaikutusvaltainen August Ahlqvist pelkkä roisto? Kuka on keksinyt kieleemme eniten sanoja? Miksei kielemme kohtalontarinoissa kerrota ennen 1900-lukua laisinkaan naisista?

Pääosassa eivät kuitenkaan ole ihmiset, vaan kieli itse. Kirjakielen syntymän tapaisten suurtapausten lisäksi tarkastelemme eri aikojen sanoja ja rakenteita. Opimme, mikä on duaali ja mihin se katosi. Saamme kuulla, mistä ovat peräisin sanat risti ja pappi. Pohdimme, miksi sana näytelmä voitti 1800-luvulla kilpakumppaninsa julkileikin, jätkytyksen ja teeskelmän. Opimme, mille ruokatuotteelle on 1920-luvulla ehdotettu nimiä karsku, murakka ja nakerre. Ilahdumme tuoreemmista tabletti-tietokoneen nimiehdotuksista, kuten näpletti, näppiläppäri, näppitaulu, näppäri ja näpötin. Ihmettelemme, mistä tulevat kieleemme uudet sanonnat kuten tyyppi »ei ole kaikki muumit laaksossa». Pohdimme, pitäisiköhuolestua, kun vanha mies kysyy Joensuulaisessa ruokakaupassa: »Missäs täällä on niitä sikspäkkilöitä?»

Menestys ei ole tullut helposti. Kielen matkalla on ollut vaikeita ja vaarallisia hetkiä, katteetonta luottamusta ja väärien kuninkaitten seuraamista. Historialliset onnistumiset eivät myöskään takaa, että matka jatkuisi ilman kommelluksia. Osakesäästäjääkin varoitellaan, etteivät menneet kurssien nousut ole tae tulevasta. Menestystä voi siis seurata myös menetys. Voiko suomen kokoiselle piirimestarille olla tilaa suurten kielten suuressa maailmassa, jossa englanti vie ja muut kielet vikisevät? Kun tarkastellaan suomen kielen elämää, ei ole syytä pysähtyä vuoteen 2016. Kielellämme on myös tulevaisuus. Haluamme nähdä myös sen, ja siksi tähyämme kirjan lopussa myös kristallipalloon.

Kädessäsi on siis suomen kielen elämäkerta, keveä kokonaistulkinta suomen kielestä eilen, tänään ja huomenna. Matka on ollut pitkä, mutta sen kertaaminen ei tule olemaan pitkäveteistä. Matka vahvistaa uuden mielikuvan: suomen kieli on menestystarina. Kauan eläköön suomi!”

(Katkelma kirjasta: Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen. Siltala 2016.)