kielipoliisi

You are currently browsing articles tagged kielipoliisi.

Satunnaisen kielenpuhujan on joskus vaikea tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Tällöin olisi mukava kääntyä vakaan auktoriteetin puoleen. Ongelmana on vain sen päättäminen, kenen puoleen kääntyisi eli kenellä on päätösvalta suomen kielen asioissa. Tämän selvittämiseksi olen julistanut auki kilpailun siitä, kuka omistaa suomen kielen. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä viisi joukkuetta:

  1. kielipoliisit
  2. äidinkielen opettajat
  3. viranomaiset
  4. Hjallis Harkimo ja Aatos Erkko
  5. kaikki suomenkieliset ihmiset

Tuomaristo on nyt tutustunut kilpailijoiden suorituksiin. Seuraavassa tuomariston puolueeton arvio ja kilpailun tulokset:

Kielipoliisit. Heti ensimmäinen kilpailija herättää kauhua useissa suomenkielisissä. Koskaan ei ”yhdys sanaa” kirjoittaessaan voi olla varma, saako rikesakon tai suorastaan kielipoliisin pampusta. Kielipoliisi-joukkueen suoritusta kuitenkin haittaa kuvitteellisuus. Sille mitä ei ole olemassa kuin omista kirjoitusvirheistään huolestuneiden kansalaisten mielissä, ei kannata antaa päätäntävaltaa suomen kielen asioissa. Kielipoliisien suoritus on siis hylätty. Sori.

Äidinkielen opettajat. Konkreettisin kielivaikuttaja on eittämättä kunkin oma äidinkielen opettaja. Riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä opettajan kanssa oli tekemisissä, hänen sanansa on useimmille yhä laki. Äidinkielen opettajaa pitää toki kuunnella, mutta pitää myös muistaa, että vuosikymmenien kuluessa opettajan mielipide on voinut muuttua. Uutisoida on ehkä nykyään hänen mielestään hyväksyttävää kieltä, vaikkei se 80-luvulla kelvannutkaan. Tai ainakin pitäisi olla – ja tässä tulee kilpailusuorituksen suurin ongelma–, sillä äidinkielen opettaja ei itse päätä, mitä kielestä opettaa. Äidinkielen opettaja siis seuraa jonkun muun päätöksiä! Kilpailusuoritus on hyväksytty, mutta pisteitä ei heru kovinkaan paljon.

Viranomaiset. Useimmat tuntevat nimen Kielitoimisto. Se on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suojissa toimiva viranomaiselin, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa kieliasioista huolehtiminen. Jos aivan tarkkoja ollaan, varsinaiset päätökset tekee samaisen tutkimuskeskuksen suojissa toimiva suomen kielen lautakunta. Se on porukka internetin pienen alkukirjaimen ja h:ttoman sampoon takana. Onko kilpailu siis ratkennut? Kilpailun voittajaksi julistetaan viranom…. Hetkinen hetkinen, juuri saamamme tiedon mukaan viranomaisten päätöksissä on kummaa huojuntaa. Ensin he kielsivät uutisoida-verbin, nyt he hyväksyvät sen. Ensin he kielsivät rahayksikkö sentin lyhenteen c, nyt he hyväksyvät sen. Seuraavatko viranomaisetkin jonkun muun mielipidettä?

Hjallis ja Aatos. Pahat kielet kertovat, että sentin lyhenteeksi hyväksyttiin c sen jälkeen, kun Hesari ryhtyi sitä käyttämään. Toisaalta liike-elämä myös elää aivan omassa kielellisessä todellisuudessaan, jossa viranomaisten antamille ohjeille lähinnä naureskellaan: if…, Hartwall Areena, TietoEnator. Käytän tuomarin veto-oikeuttani ja suljen liike-elämän oikeinkirjoituksen kilpailun ulkopuolelle. Saahan sitä keksiä kaikkea hassua, mutta ei muiden ole pakko näitä hölmöyksiä totella.

Kaikki suomenkieliset ihmiset. Jäljelle jää enää suomenkielisten joukkue. Se on valittava voittajaksi, sillä muiden joukkueiden päätökset testataan loppujen lopuksi juuri suomalaisten puheissa ja kirjoituksissa. Viranomaiset kielsivät uutisoida-verbin, mutta joutuivat sen parikymmentä vuotta myöhemmin hyväksymään. Miksi? No tietenkin siksi, että suomenkieliset käyttivät sitä. Tämä kollektiivi lopulta päättää, mitä uutta kieleen ilmaantuu ja mikä vanha jää historian havinaan. Ja huomatkaa, etten puhu vain äidinkielisistä vaan ihan kaikista suomenkielisistä.

Onnea voittajille!