kielitaito

You are currently browsing articles tagged kielitaito.

Olen yhdeltä ammatiltani suomen kielen opettaja. Opetan vieraskielisille aikuisille suomea esimerkiksi Helsingin yliopistossa. Kirjoitin viime viikolla Suomen Kuvalehteen opiskelijoitteni ongelmista saada suomalaiset puhumaan heidän kanssaan suomea. Tässä vielä lyhyt jatko aiheeseen.

Maassamme asuvan kielenoppijan tilannetta voi verrata liikunnan harrastamiseen. Sekä suomen opiskeleminen että liikunnan harrastaminen ovat periaatteessa aina mahdollisia.  Kuntosalikortin maksanut voi treenata milloin vain. Samaan tapaan suomen kielen taitoisia on Suomessa tarjolla keskustelukumppaneiksi kaikkialla.

Minulla on ollut kuntosalikortti kohta kolme vuotta. En silti käy salilla päivittäin, en itse asiassa edes viikoittain. On olevinaan kaikkea muuta: kiireisiä työtehtäviä, lasten kuljettamista, flunssainen olo, väsymystä. Samat syyt käyvät esteiksi myös kieltä oppivalle. Aina hyödyllisetkään asiat eivät huvita. Sen tietää jokainen.

Suomessa suomen kieltä opiskelevan on kuitenkin ylitettävä vielä yksi erityinen este. Kuntosalin henkilökunta ei millään haluaisi, että hän kuntoilee. Lainaan itseäni Yliopisto-lehdestä parin vuoden takaa:

Ajattelepa, jos salille mennessäsi innokas kuntosalin työntekijä pysäyttäisikin sinut jo ovella ja ehdottaisi, että tekisit sittenkin jotain muuta: menisit vaikka oluelle tai katsoisit televisiota. Hän tarjoisi ehkä kaljarahat tai suosittelisi uutta komediasarjaa. Juuri näin nimittäin käy usein vieraskieliselle, kun hän yrittää puhua suomalaisen kanssa suomea. Suomalainen tarjoaa saman tien muita vaihtoehtoja – yleensä englannin kieltä.

Ilmiölle on nyt siis keksitty nimikin: englannittaminen. Olen kuullut sanan tuttavaltani Kendra Willsonilta, ja mielestäni sana osuu ja uppoaa poikkeuksellisen hyvin. Juuri tästä on kyse. Jonkinlaisesta kevyestä pakottamisesta.

Mistä on mielestänne kyse? Yritämmekö olla kohteliaita, emmekö halua ulkomaalaisten oppivan suomea vai olemmeko – kuten joku lukijapalautteessa ehdotti – niin rakastuneita kaikkeen englanninkieliseen, että haluamme käyttää sitä tilanteessa kuin tilanteessa?

P.s. Vitsikkäänä anekdoottina vielä linkki unkarinkieliselle sivulle, jossa englannittamiskolumnia on referoitu ja kommentoitu! Unkarilaiset ovat kaiketi hieman kateellisia siitä, että meillä niin moni osaa englantia. Heillä ei juuri englanniteta, kun niin harva osaa englantia.

Meitä suomalaisia on moneksi. Siksi onkin aika odotuksenmukaista, että myös suomenpuhujia on moneksi: on ikänsä suomea puhuneita, hiekkalaatikolla kielen oppineita ja sitten niitä, jotka ovat oppineet kielen vasta Suomeen aikuisena muutettuaan.

Viimeinen ryhmä jää helposti silmätikuksi. Aksentin epäsuomalaisuus aiheuttaa heille monenlaista vaivaa. Tyypillisintä ainakin pääkaupunkiseudulla lienee se, että ”huonoa suomea” puhuvalle vastataan englanniksi.

Toimittaja Antti Tiainen nosti lauantain Hesarissa 26.2. esille aika kuvaavan esimerkin aksentin nostattamista muureista: murtaen suomea puhuvia ei päästetä jatkoon Idolsissa. Lainaan suoraan Tiaisen mainiosta kolumnista:

Tuomari Jone Nikulan mukaan Idols-karsinnoissa ”on nakeltu leppäkeihään lailla pihalle” ei-täydellistä suomea puhuvia – –.
Mutta kuten Nikula asian tiivistää: Suomen Idols on ohjelma suomalaiselle yleisölle.

Tiainen ei ymmärrä, miksi tuotantoyhtiö haluaa ”suomettaa Idolsin”. Tässä hän osuu mielestäni asian ytimeen. Miksi Idols-tuomareiden tai tuotantoyhtiön pitää toimia suomen kielen ylituomareina? Voisihan olla, että puhelimillaan äänestävä yleisö olisi jo valmis hyväksymään pienen aksentin. Eikö aksentti voisi olla jopa pikantti lisä artistin persoonaan? Liiasta persoonallisuudesta Idols-artisteja ei kai tähän mennessä ole syytetty.

Ehdottaisin siis nykyaikaisempaa lähestymistapaa, jossa kielitaitoa ei määritellä yhden ominaisuuden – Idolsin tapauksessa lausumisen – perusteella. Kukin voi miettiä, osaako itsekään mielestään suomea “täydellisesti”. Siis osaako kaikkien alojen erikoissanaston ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa vaadittavat sanontatavat? Kielitaito on matka, jolla ei ole loppupistettä. Kaikki voivat oppia lisää.

Idols-formaatti tuskin häviäisi mitään, jos Nikula ja kumppanit löysentäisivät vähän täydellisyyden kriteerejään. Kriteerien muuttamisesta seuraava voitto olisi sen sijaan näkyvä: kansansuosikiksi nouseva aksentilla suomea puhuva artisti voisi laajentaa käsityksiämme siitä, mitä kaikkea suomen kieli voi olla. Ei-äidinkielisten puhuma ja laulamakin suomi on suomea.

Nyt se tuli taas todistettua: suomalaisille kielitaito on yhtä kuin englanti. Tai sellaisen kuvan ainakin saa tuoreen Kuukausiliitteen artikkelista Mai neim is Mäti (kirjoittanut Anu Nousiainen). Yhteen nimeltä mainitsemattomaan Helsingin yliopiston kielikeskuksen _selvitykseen_ perustuen arvioidaan, että suomalaiset eivät tarvitse muita vieraita kieliä kuin englannin. Lainaan vähän juttua:

“Hyvä kielitaito ei siis ole sitä, että osaa useita kieliä tyydyttävästi. Hyvä kielitaito tarkoittaa sitä, että puhuu erinomaista englantia: että on sujuva, ymmärtää puheen vivahteita ja osaa käyttää idiomaattisia ilmauksia, ääntää hyvin eikä joudu rajoittamaan sitä, mitä tahtoo sanoa.”

En mene nyt  siihen, että aika kovia ovat hyvän kielitaidon kriteerit englannin kohdalla. Minua tässä ärsyttää pikemminkin  englannin aseman liioittelu. On pakko esittää vastalause, sillä englantiuskovaisuus on vaarallista: se uhkaa paitsi vieraiden kielten opiskelumahdollisuuksia suomalaisissa kouluissa myös suomen kielen asemaa. Vaarana on siis se, etteivät koululaiset voi opiskella pian muita kieliä kuin englantia (koska kunnanisät lukevat Kuukausiliitteestä, ettei muita kieliä tarvita), ja se, että englannin “ihmeellisyyttä” aletaan korostaa suomen kielen kustannuksella.

Asiassa mättää se, että englanti EI riitä. Ensinnäkin suomalaiset tarvitsevat muitakin kieliä, jos he haluavat liikkua ulkomailla (ja myös kotimaassa). Ehkä satunnainen turisti vielä pärjää Euroopassa englantia ja elekieltä yhdistellen. Hiemankaan syvällisempi kanssakäyminen muunmaalaisten ihmisten kanssa vaatii kuitenkin muidenkin kielten osaamista. Saksalainen viranomainen, ranskalainen viininviljelijä ja venäläinen junaemäntä puhuvat sinulle saksaa, ranskaa ja venäjää – eivät englantia. Aivan varma on, ettei pelkän englannin kielen taitoa pidetä “hyvänä kielitaitona” esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Toisekseen kaikki eivät todellakaan puhu englantia. Asiaa on käsitellyt aivan pistämättömästi Mikael Parkvall tuoreessa kielimyyttejä käsittelevässä kirjassa Lagom finns bara i Sverige (Schibsted 2009). Hän kommentoi vanhaa heittoa, jonka mukaan amerikkalaiset ajattelevat muunmaalaisten ymmärtävän englantia, kunhan sitä vain puhuu riittävän kovalla äänellä. Parkvallin mukaan heitto ei tuossa muodossa enää pidä paikkaansa, vaan nykyään pitäisi sanoa pikemminkin, että ruotsalaiset ajattelevat muunmaalaisten ymmärtävän, kunhan vain puhuu riittävän kovalla äänellä – englantia. Kuulostaako tutulta? Juuri samanlainen on suomalaisten suhtautuminen englantiin: “kaikkihan sitä osaavat”. Mutta kun eivät osaa. Arviolta vain puolet Euroopan Unionin kansalaisista osaa englantia (EU-tilastojen mukaan). Parkvallin arvion mukaan kaikista ihmisistä ehkä joka kuudes osaa englantia. Eikä tällöin ole kyse Kuukausiliitteen sitaatin mukaisesta “hyvästä” kielitaidosta, vaan ihan auttavasti selviytymisestä.

Tarkoitus ei ole masentaa. Kovin montaa kieltä  ei tietenkään voi kukaan opiskella, mutta onhan se toisaalta aika hassua, jos kaikki opiskelevat vain englantia. Maailmaan mahtuu iso joukko muitakin kieliä ja miljardeja ihmisiä, jotka eivät englantia ymmärrä. Moni ulkomaalainenkin opettelee suomea, vaikka “kaikki suomalaiset osaavat englantia”.

Lisäys: Aiheesta muualla maailmassa vielä Hesarissa.