1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

• vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
• vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
• venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
• ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
• japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

- – - – - -

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

(Tämä kirjoitus laajentaa tänään Suomen Kuvalehdessä julkaistua kolumniani ”Vinkki maabrändityöryhmälle”. Sitäkin voi vapaasti kommentoida tämän kirjoituksen kommenteissa.)

Meitä suomalaisia on aina kiinnostanut se, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Puolitoista vuotta sitten asia otettiin oikein valtiovallan suojelukseen, kun Jorma Ollila asetettiin vetämään niin sanottua maabrändityöryhmää. Tarkoituksena on kiillottaa maamme mainetta. Seuraava lainaus Ulkoasiainministeriön verkkosivulta tiivistää ajatuksen:

Kilpailu huomiosta ja vaikutusvallasta maailmalla on yhä kovempaa. Yhä useammat pitkälle teollistuneet maat hakevat itselleen kilpailuetua ”tavaramerkkinsä” eli maabrändinsä avulla. Suomen kaltaisen ulkomaista monin tavoin riippuvan maan on entistäkin tärkeämpää saada muut omien ajatusten ja tavoitteiden taakse: ”Winning others on our side!”

Vaikka asiaan on nyt kiinnitetty korkealta taholta huomiota, olen hieman huolestunut. Sitaatin lopun pöhkö englanninkielinen iskulause vihjaa, että koko homma aiotaan hoitaa englanniksi. Se on osin ymmärrettävää, sillä suomihan ei ole maailmankieli. Rohkenen kuitenkin ehdottaa, että suomen kieltä ei aivan unohdettaisi. Suomi voisi olla valttikorttimme koko projektissa. Tässä pari perustelua.

1. Muuallakin arvostetaan omaa äidinkieltä. Ranskalaisilla on lainasanansa, joita he raivokkaasti vastustavat. Englanninkielisissä maissa ei tiedetä, miten päin pitäisi olla, kun omasta kielestä on sukeutunut maailmankieli. Saksassa ollaan historiallisista syistä häveliäämpiä, mutta usko omaan kieleen on kova. Venäläisille oma kieli ja kirjallisuus on tärkeä osa kansallisuustunnetta. Koska oma kieli on muuallakin tärkeä asia, ulkomaalaiset luultavasti olettavat jo valmiiksi, että suomalaisetkin arvostavat omaa kieltään. Pohja on siis luotu.
2. Suomen kieli kiinnostaa jo nyt ympäri maailmaa. Sitä voi esimerkiksi opiskella yli sadassa yliopistossa. Syitä kiinnostukseen on monia, ja kiinnostuneita monenlaisia. Esimerkiksi kielitieteilijöille suomi on yksi parhaiten tutkittuja ei-indoeurooppalaisia kieliä. Hyvä tietolähde siis.
3. Eksotiikka myy. Koska suomen kieli ei kuulu samaan kielikuntaan kuin suurin osa Euroopan muista virallisista kielistä, sitä on totuttu pitämään jotenkin eksoottisena. Tämän ovat huomanneet myös kauppiaat. Ei ole montaakaan vuotta, kun kansainväliset vaatevalmistajat keksivät sekä nimetä vaatteitaan suomeksi että kirjoitella  suomenkielisiä tekstejä vaatteisiinsa. Silloin maailman turuilla käveli Kuokkaa, Kossua, Ouninpohjaa ja Äkäslompoloa. (Sivumennen voi sanoa, että maailman mittakaavassa suomi ei ole aivan niin eksoottinen kuin mielellämme ajattelemme. Virittäjä-lehdessä on julkaistu aiheesta hyvä Östen Dahlin artikkeli.)

Ehdotan siis, että suomen kieli otetaan maabrändityöryhmän kärkituotteeksi. Ei anneta pelkästään monikansallisten muotiyritysten käyttää suomen kielen “kaupallista potentiaalia” edukseen.

Tarvitaan siis hassuja suomenkielisiä iskulauseita, kieltä hehkuttavia esitteitä ja muuta mainosmateriaalia. Parhaan iskulauseen keksijä palkitaan, ööö, papukaijamerkillä…

Lisäys: Ollilan poppoon aivoituksia voi lukea ja kommentoida esimerkiksi sivulla www.mitasuomion.fi.

Ennen joulua alustin täällä viime vuosikymmenen nimestä, ja keskustelu onkin sen jälkeen ollut kiihkeää. Mitään lopullista vastausta ei tietenkään ole syntynyt. Kielitoimiston ehdottama ensikymmenluku on saanut varteenotettavan haastajan esimerkiksi nollakymmenluvusta, joka lyhenee puheessa kätevästi muotoon nolkytluku. Selvää on kuitenkin, ettei mikään näistä ole vielä erityisen vakiintunut. Vuosikymmen jätti kuitenkin myös paljon pysyviä sanoja kieleemme. Seuraavassa siis esillä vuosikymmenen sanat!

Vuosikymmenen sanoja voi listata monista lähtökohdista: on aivan uusia, on vanhojen sanojen uusia tulemisia, on hauskoja, on puhuttaneita. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Mitä missä milloin -kirja listaavat vuosittain (kirjakielen) sanoja, jotka ovat joko uusia tai muuten vain runsaasti käytettyjä. 1980-luvulta voi poimia vaikka listan paikallisradio, rikesakko, cd-levy, matkapuhelin, ystävänpäivä, saattohoito ja elämänkatsomustieto. 1990-lukua taas määrittävät esimerkiksi sanat uusavuttomuus, kotisivu, hymiö, pätkätyö, sauvakävely, lasikatto, infoähky ja viinaralli.

Mitkä sanat sitten kuvaisivat nollakymmenlukua? Seuraavassa on muutama eri näkökulmasta laadittu viiden sanan lista. Ehdotukseni viime vuosikymmenen sanoiksi,  olkaa hyvät:

Viisi 2000-luvun puhekielen sanaa
ihku
tuunata
ege
pissis
heruttaa

Viisi 2000-luvun laitetta
taulutelevisio
digiboksi
muistitikku
mokkula
älypuhelin

Viisi 2000-luvun lainasanaa
googlettaa
dissata
blogi
handsfree
citykani

Viisi 2000-luvun oivallusta
mäyräkoira
salarakas
laajakaista
vertaisverkko
etanaposti

Viisi 2000-luvulla puhuttanutta ilmiötä
ilmastonmuutos
tosi-tv
piratismi
sikainfluenssa
metroseksuaalit

Myönnän, että listat ovat hieman mielivaltaisia eivätkä erityisen tasakoosteisia. Mutta jostakin pitää aloittaa. Antakaa siis palaa: Mitkä sanat teidän mielestänne kuuluisivat esitetyille listoille? Entä minkälaisia muita listoja itse tekisitte?

Pakollinen mainos: Lisää uudissanoista ja niiden synnystä löytyy kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla. Kirjoittajina allekirjoittanut ja Annukka Varteva.

Olen kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä olla huolissaan suomen kielen asemasta? Pitäisikö suorastaan  nousta barrikaadeille? VAI onko Debit-sanan vastustamisessa ylilyönnin vaara? Olisiko tällaisen pikkusanan vastustaminen suorastaan Monty Python -sketsin tapaan kuin metsästäisi hyttysiä haulikolla?

Argumentteja on totta kai puoleen jos toiseen. Huolestumista puoltaa esimerkiksi se, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Suomenkieliset rustaavat toisille suomenkielisille niin mainoksia, ruokalistoja, esitelmiä kuin työsähköpostejakin englanniksi. Debit on siinä kakussa vain kirsikka.

Huolestumista puoltaa myös se vanha fakta, että kaikki suomalaiset eivät sentään osaa englantia. Debitin ja creditin eroa on vähän hankala hahmottaa ilman vieraiden kielten taitoa. Tässä tapauksessa onneksi monen muunkin kielen osaaminen auttaa.

Debittiä voi toisaalta ymmärtääkin. Esimerkiksi siitä näkökulmasta, että onhan suomen kielessä vaikka kuinka paljon lainasanoja jo ennestäänkin. Nykyään ne tulevat lähinnä englannista: hands free, googlettaa, diili, blogi. Osuuspankin johtohenkilö ennustaakin Hesarin jutussa sanan debit vakiintuvan melko nopeasti suomen kieleen. Joku koiranleuka voisi kyllä huomauttaa, että yleensä uusia sanoja eivät lanseeraa suuryritykset eivätkä varsinkaan vanhojen ja toimivien sanojen tilalle.

Oma vaakani kallistuu joka tapauksessa ärsytyksen puolelle. Olkoonkin vaikka kuinka pieni muutos, en hevillä niele sitä, että muutoksen sanelevat pankit. Pankkien mukaan jotkut asiakkaat ovat vaatineet luottokorttinostosta veloitettavaa palvelumaksua takaisin, koska ovat vahingossa painaneet väärää nappia. Mitä jos kaikki ihan tarkoituksellakin credit-nappia painaneet vaatisivat ”vahinkoon” vedoten maksua takaisin? Heräisivätkö pankit?

Mutta mitä mieltä olette: turhaa jupinaa vai älämölön paikka?

Lisäys: Pankkien edustajat antavat ymmärtää, että kielen muuttaminen oli tekninen välttämättömyys, jolle ei voi tehdä mitään. Kuulostaako uskottavalta?