mariseminen

You are currently browsing articles tagged mariseminen.

Työnantajani eli Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos palkitsee aina joulukuussa kuluneen vuoden kielihelmen ja kielisammakkon. Tarkoituksena on sekä kannustaa niitä, jotka työllään ja ideoillaan vahvistavat suomen kieltä, että kiinnittää huomiota epäkohtiin.

Keskustelu laitoksella on jo vilkkaassa käynnissä, mutta uusia ehdotuksia otetaan edelleen vastaan. Vaikuttakaa ja tehkää ehdotuksia. Parhaat välitetään eteenpäin ja voinpa arpoa niiden kesken, joiden ehdotus pääsee lopulliseen tiedotteeseen, yhden Suomensuojelija-kirjan. Huisia!

Tässsä inspiraatioksi poimintoja vuosien varrelta:

  • Sammakko 2005: valtiovarainministeriön lanseeraama käsitehirviö tuottavuuden toimenpideohjelma
  • Helmi 2004: Linnanmäen huvipuiston huvittelulaitteiden uudet supisuomalaiset nimet: Pikajuna, Kieppi, Kuuputin jne.
  • Sammakko 2003: ääkkösten aakkostumisen
  • Helmi 2002: Tietoalojen liitto (uudisti IT-alan tehtävänimikkeet), erityismaininta Jaana Kaparille
  • Helmi 2001: Aku Ankan kieli
  • Sammakko 1999: Kela ja liikamaksun kohtuullistaminen

”Surullista on, kun kuulee kieltämme raiskattavan uusilla ja mauttomilla käänteillä ja rakenteilla”, kirjoittaa nimimerkki Kielikorva viikonlopun Hämeen Sanomissa (kiitos Minna vinkistä!). Kirjoittaja asettuu samanmielisten yleisönosastonkirjoittajien pitkän jonon jatkoksi. Nykypuhujat käyttävät ”rumaa ja soinnutonta” kieltä, kielioppi on kaiken maailman ”villitysten” runtelema ja ”valpas kielikorva kärsii”. Jonkun mielestä tällainen retoriikka ja virheiden esittely voi olla lakonista tosiasioiden toteamista. Minä kutsun sitä (kuvitteellisen) rappion toitottamiseksi.

Samalla asiallahan tässä kai ollaan: kannetaan huolta suomen kielestä. Keinot vain ovat erilaiset. Rappion toitottaminen ei kuulu kokoamiini suomensuojelijan ohjeisiin siitä yksinkertaisesta syystä, että en en näe sille perusteita. Nimimerkki Kielikorva ja monet samanmieliset yleisönosaston kirjoittajat ovat siis väärillä jäljillä. Tässä hieman perusteluja:

– Rappio, kielen rumuus ja muut vastaavat ovat usein kuulijan korvassa. Omaan kielimuotoon kuulumattomat rakenteet ja sanat kuulostavat monien mielestä sopimattomilta. Rappiona esitetty seikka on kuitenkin vain harvoin yksiselitteisesti väärä. Perusharha on, että yritetään soveltaa kirjakielen sääntöjä puhekieleen, jolla on aivan omat sääntönsä. Me mennään on esimerkiksi meikäläisessä (vantaalaisessa) vapaassa puheessa yleensä oikeampi kuin me menemme eikä suinkaan toisin päin. Jos sanoisin ystävälleni me menemme sitä pidettäisiin hienosteluna. Se että suomen kieltä käytetään monin eri tavoin ei tarkoita sitä, että suomen kieli olisi rappiolla.

– Ihmiset voivat tästä huolimatta toki osata kieltä paremmin tai huonommin. Jos yhä useammat ihmiset osaavat kieltä huonommin, on se tavallaan rappiota, kielitaidon rappiota. Mutta jos suomen kieleen pesiytyneet ”rikkaruohot” johtuvat kielenpuhujien taitamattomuudesta, korjautuuko tilanne sillä, että asiasta toitotetaan yleisönosastoilla? Epäilenpä.

– Virheiden syy voi olla myös piittamattomuus. Kirjoittajalle saattaa olla yksi ja hailee, kirjoitetaanko sana maksalaatikko yhteen tai erikseen. Jos tällaista kiinnostusta ei ole päässyt syntymään, tokkopa se yleisönosastokirjeitä lukemalla syntyy. Luulisin, että se syntyy joko kieleen liittyvien positiivisten kokemuksien ansiosta (ks. suomensuojelijan ohjeet!) tai silloin, kun pitää miettiä kirjoitetaanko sana työhakemus tai rakkauskirje yhteen. Eli silloin kun asialla on todella omakohtaista merkitystä.

Rappion toitottamisen sijasta voisi välillä vaikka vähän fiilistellä kielen hienoja puolia. Tai yrittää sitten vaikka vaikuttaa siihen, että poliitikot ymmärtävät kielen opetuksen merkityksen.

Mutta mitä mieltä te olette? Olenko väärässä? Onko suomi mielestänne sittenkin rappiolla? Mitä piileviä hyötyjä rappion toitottamisesta keksitte?