muutos

You are currently browsing articles tagged muutos.

Kieli muuttuu siksi, että maailma muuttuu. Syntyy kokonaan uusia sanoja ja vanhat sanat alkavat elää uutta elämää. Kaikkien huulilla kuluvat sanat liittyvät usein vuoden koho- tai käännekohtiin.

Tänä vuonna sellainen sana on esimerkiki jytky. Sana oli toki olemassa jo ennnen Soinin ja kumppaneiden vaalivoittoa, mutta vaaliyö toi sen ryminällä nykysuomalaisen tietoisuuteen. Nopeasti sana levisi myös kotimaan politiikan ulkopuolelle. Niin Osama bin Ladenin kuolemaa, nikkeliesiintymää kuin uutta arpajaislakia on nimitetty jytkyksi. Hesari on käyttänyt sanaa jopa tanssiarvostelun otsikossa: Postmoderni tanssijytky.

Toinen vastaava sana on ilmaveivi. Granlundin jääkiekkotemppu ja sitä seurannut Mertarannan selostus nostivat ilmaveivin urheilufanaatikkojen kuriositeetista valtakunnan puheeseen. Sanaa on sittemmin käytetty esimerkiksi poliittisessa puheessa muilta piilossa tekemisen merkityksessä.

Muitakin tänä vuonna esillä olleita sanoja tietenkin on. Esillä on ollut esimerkiksi vihapuhe. Sana neekeriukkokin on saanut aivan uusia mielleyhtymiä. Mistä muusta me olemme puhuneet tänä vuonna? Jakakaa uudet ja uuden elämän saaneet sanat!

Muutos 18.11.2011: Keräsin tässä alla ja Facebookin puolella ehdotetuista sanoista vähän listaa. Olen vähän karsinut sanoja, jotka ovat jo aiempina vuosina olleet paljon esillä eivätkä tänä vuonna ole erityisesti yleistyneet. Makuasioita siis! Jatkakaa ihmeessä kommentointia!

  • arabikevät
  • homotanssi
  • ilmaveivi, ilmaveiviveljekset
  • jytky
  • karppaaminen, karppileipä
  • neekeriukko
  • persu
  • pikarakas
  • rahoituksenvakautusmekanismi
  • risupaketti
  • salavarakas
  • -neutraali (sukupuolineutraali, lajineutraali, lukumääräneutraali)
  • taivasvarjele
  • valekitaristi
  • valelääkäri
  • valetyöväenpuolue
  • vihapuhe
  • VMP

Englannin kieltä ei pääse pakoon. Eikä ilmeisesti ole olemassa niin suurta kieltä, etteikö tästä oltaisi huolissaan. BBC uutisoi joulun alla jopa kiinalaisten ryhtyneen asiassa toimeen. He ovat kieltäneet vieraskielisten eli käytännössä englanninkielisten sanojen käytön mediassa. Lainaan Ylen suomennosta BBC:n uutisesta:

Kiinan lehdistöä ja kustantajia valvovan elimen mukaan vieraskielisiä sanoja käytetään yhä useammin erityyppisissä kiinalaisissa julkaisuissa. Viranomaisten mukaan vieraskieliset sanat tahraavat kiinan kielen puhtauden ja johtavat haitallisiin vaikutuksiin yhteiskunnassa, kertoo BBC.

Tähän mennessäkin vieraskielisten sanojen käyttö on ollut kiellettyä televisiossa ja radiossa. Uusi kielto laajentaa käytönnön koskemaan lehtiä, muita kustanteita ja verkkosivuja.

Kiinalaisten keino ei toki ole uusi. Esimerkiksi ranskalaiset ovat kunnostautuneet englannin kielen invaasion vastustamisessa. Ranskassa on jopa sakotettu British Airwaysia siitä, että heidän Ranskassa myydyissä lentolipuissaan ei ollut ranskankielisiä tekstejä.

Ranskalaisten projektin vaiheista ei viime aikoina ole kuitenkaan uutisoitu. Liekö syynä se, että lainasanojen hyöyn vastustaminen on huomatu mahdottomaksi? Vai jatkuuko taistelu edelleen? Ehkä joku teistä tietää. Kiinan kieltoa koskeva uutinenkaan ei kerro, kuinka tiukasti vanhaa kieltoa on televisiossa ja radiossa pystytty toteuttamaan.

Tässä blogissa käytiin viime vuoden puolella tiukka keskustelu lainasanoista. Kysymys kuului suunnilleen, tuhoavatko googlettamiset, brändit ja eniveit suomen kielen kielen vai eivät? Oma kantani lainasanoihin oli ja on edelleen suvaitseva. Uusia sanoja tarvitaan ja jos ne mukautuvat suomen kieleen, niin siitä vaan. Yksikään kieli ei ole kuollut lainasanoihin.

Keskustelussa esitettiin monia hyviä mielipiteitä, myös lainasanoja vastaan. Itsekään en ole ihastunut sellaisiin mukautumattomiin ”lainoihin” kuin hands free tai bluetooth. Eli mitä luulette: toimisiko kiinan malli myös Suomessa? Uhkasakko verkkokeskustelijalle, joka kirjoittaa btw, öbaut tai tuunata?

Muutama viikko sitten kirjoitin Suomen Kuvalehdessä (32/2010) kolumnin aidosti-sanan laajenneesta elämästä poliitikkojen kielessä. Olen saanut kolumnista muutaman kommentin, ja ajattelin jatkaa keskustelua täällä. Kysymys on, mistä aidosti-sanan uusi, laajentunut käyttö on peräisin.

Tässäpä alkuun lyhyt lainaus kolumnistani:

”Otetaan nyt vaikka valtiovarainministeri Katainen. Hänen puheissaan talouden tila ei ole vain hyvä, vaan aidosti hyvä. Arvot eivät ole vain vahvoja, vaan aidosti vahvoja. Asioista ei vain kerrota, vaan niistä kerrotaan aidosti.”

Pointtini oli se, että aidosti tuntuu olevan laajemminkin poliitikkojen suosiossa. Vanhanen luottaa Kreikan aidosti lyhentävän velkaansa. Kiviniemi sanoo pääomamarkkinoiden olevan aidosti globaaleja.

Aidosti on siis ”muotisana”. Tällä tarkoitetaan – yleensä negatiiviseen sävyyn – sanaa, jota käytetään toistuvasti mutta usein melko tyhjässä merkityksessä. Poliitikko-aidosti täyttää kriteerit, sillä se on sekä monien hokema että irtautunut alkuperäisestä aitouden tai puhtauden merkityksestä yleiseksi korostussanaksi. Kataisen mainostamat ”aidosti vahvat arvot” ovat toisin sanoen ”ihan oikeesti vahvoja arvoja” tai ”niinku törkeen vahvoja arvoja”.

Esitin kolumnissa, että aidosti on livahtanut poliitikkojen kieleen mainoksista. Meille tarjotaan niin aidosti suomalaista elintarviketta kuin aidosti korotonta osamaksua. (Mainosten aidosti-sanasta on kirjoittanut lyhyen jutun Taru Kolehmainen.). Poliitikkojen puheet ovat tavoitteiltaan usein lähellä mainospuhetta eli mainoskielen leviäminen politiikan kieleen ei olisi kovinkaan yllättävää.

Sanan uuden käytön alkuperän arvioiminen on tietenkin aina enemmän tai vähemmän arvailua. Siksi jaan tässä kaksi minulle esitettyä arviota kyseisen sanan alkuperästä (en nyt kerro ajatusten esittäjien nimiä, sillä olen saanut ehdotukset s-postissa).

  • Sana tuleekin matematiikan kirjoista. Vanhastaan sitä on käytetty matematiikassa. Eli funktio voi olla joko kasvava (jos x> y, niin f(x)>= f(y)) tai aidosti kasvava (jos x>y, niin f(x)>f(y)). Arkikielessä olisi tämän ajattelun mukaan tapahtunut merkityskehitys, jota motivoivat matematiikan tuntien opit. Uskottavaa?
  • Sana onkin alkujaan Suvi-Anne Siimeksen suusta. Hän käytti sanaa kuuleman mukaan jo vasemmistoliiton puheenjohtaja-aikoinaan. Saattaa jopa olla, että Suvi-Anne Siimes olisi käyttänyt sanaa ennen sen yleistymistä mainoskielessä.

Herättävätkö esitetyt ehdotukset kannatusta tai vastustusta? Tai olisiko jollakin tarjota vielä vastaehdotus?

by Laura MaryTässä blogissa on puhuttu paljon tulevaisuuden uhkakuvista, englannin kielen ylivoimasta ja kielen rappiosta. Totta puhuen olen itse optimisti: uskon, että me – tai meidän jälkeläisemme – puhumme tällä maapläntillä suomen kieltä vielä sadan vuoden päästäkin. Mutta minkälaista suomen kieltä? Ennustajan kristallispalloon on harva uskaltanut katsoa.

Yhden veikkauksen teki reilut kymmenen vuotta sitten kielikirjoittelun vanhempi valtiomies Erkki Lyytikäinen. Hänen tulevaisuusvisiossaan puhuu A-studion toimittaja vuonna 2038:

”Hyvaa paivaa! Keta on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen johtaja kautta aikojen? Kysymysta ollaan pohdittu paljon, ja siinta ollaan montaa mielta. Tieteilijat arvioi asiaa eri tavoin. Kyseeseen tulee ainakin nimet Snellman, Paasikivi, Kekkonen. Minun nakemys on, etta…” (Helsingin Sanomat 18.1.1998)

Katkelmasta on helppo poimia piirteitä, jotka poikkeavat vuoden 2010 A-studion toimittajan puheesta. Ne ovat arkisesta puheesta tuttuja: äänne ä on joidenkin havaintojen mukaan lähentymässä äännettä a, ketä-muoto kuka-perusmuodon tilalla on tuttu esimerkiksi lasten puheesta, kaksoispassiivi ollaan pohdittu on arkipäivää ylioppilaskokeiden teksteissäkin. Puheesta tuttu loppukiekaisukin kuuluu Lyytikäisen alkuperäisen esimerkin valtiomieslistaan: Snellman (viimeinen tavu korkeammalta) jne.

Kaikki Lyytikäisen kymmenen vuoden takaisen ennustuksen yksityiskohdat eivät tunnu todennäköisiltä. Esimerkiksi ä-äänteen häviäminen lienee liioittelua. Perusajatuksesta on kuitenkin helppo olla samaa mieltä: tämän päivän vapaa puhe on huomisen virallista kieltä.

Puhetta on kuitenkin monenlaista, eikä sekään tyhjästä synny. Tarkoitukseni on pohtia lähitulevaisuudessa muitakin muutostekijöitä, mutta kutsun teidät keskusteluun jo ennen kuin olen ehtinyt puusta pitkään. Keskustelun pohjaksi voi miettiä vaikkapa seuraavia tekijöitä, joilla on varmasti oma roolinsa tulevissa muutoksissa:

  • Suomi ja suomenkieliset eivät elä erityksissä. Kieleen vaikuttavat siis muut kielet, etunenässä englanti. Tulevaisuudessa voi myös ilmaantua uusia vaikuttajakieliä. Mitä?
  • Murteet ovat muuttuneet yhä selvemmin identiteetin ilmaisimiksi. Erityisen selvä ero on pohjoisen ja ”Hesan” välillä. Tämä kuilu saattaa jopa levetä.
  • Maahanmuuttajasuomi vakiintunee samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa on tapahtunut. Kyseessä ei ole huonosti osattu suomi, vaan toisen polven maahanmuuttajien oma ”murre”. Uskottavaa?
  • Mahdollinen on myös kirjakielen vastaisku eli jonkinlainen uuskonservatismi. Esimerkiksi ruotsinruotsin imperfektin tapauksessa on käsittääkseni tapahtunut tällainen ilmiö: puheessa harvinainen imperfektin tunnus on uudestaan yleistynyt. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin.

Tulevaisuuden suomi. Millaista se on? Ennustakaa!

Kirjoittavalle sattuu ja tapahtuu. Siksipä kirjoittava saa usein myös palautetta. Yksi asia, josta olen saanut varsin kipakkaakin kommenttia, on lainasanat. Olen joko käyttänyt itse tai listannut sellaisia sanoja kuin arrogantti, brändi, tuunata ja googlettaa. Miksi siis kirjoitan kirjan Suomensuojelija ja vastustan englannin kielen käyttöä suomenkielisessä ympäristössä mutta silti käytän lainasanoja enkä ole niistä edes huolestunut? Seuraavassa muutama perustelu.

1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

  • vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
  • vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
  • venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
  • ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
  • japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

- – - – - -

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Käynnistyminen joululoman jäljiltä on ollut yhtä jähmeää kuin aina ennenkin, mutta nyt vihdoin alkaa tekstiäkin syntyä.

Ennen joulua alustin täällä viime vuosikymmenen nimestä, ja keskustelu onkin sen jälkeen ollut kiihkeää. Mitään lopullista vastausta ei tietenkään ole syntynyt. Kielitoimiston ehdottama ensikymmenluku on saanut varteenotettavan haastajan esimerkiksi nollakymmenluvusta, joka lyhenee puheessa kätevästi muotoon nolkytluku. Selvää on kuitenkin, ettei mikään näistä ole vielä erityisen vakiintunut. Vuosikymmen jätti kuitenkin myös paljon pysyviä sanoja kieleemme. Seuraavassa siis esillä vuosikymmenen sanat!

Vuosikymmenen sanoja voi listata monista lähtökohdista: on aivan uusia, on vanhojen sanojen uusia tulemisia, on hauskoja, on puhuttaneita. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Mitä missä milloin -kirja listaavat vuosittain (kirjakielen) sanoja, jotka ovat joko uusia tai muuten vain runsaasti käytettyjä. 1980-luvulta voi poimia vaikka listan paikallisradio, rikesakko, cd-levy, matkapuhelin, ystävänpäivä, saattohoito ja elämänkatsomustieto. 1990-lukua taas määrittävät esimerkiksi sanat uusavuttomuus, kotisivu, hymiö, pätkätyö, sauvakävely, lasikatto, infoähky ja viinaralli.

Mitkä sanat sitten kuvaisivat nollakymmenlukua? Seuraavassa on muutama eri näkökulmasta laadittu viiden sanan lista. Ehdotukseni viime vuosikymmenen sanoiksi,  olkaa hyvät:

Viisi 2000-luvun puhekielen sanaa
ihku
tuunata
ege
pissis
heruttaa

Viisi 2000-luvun laitetta
taulutelevisio
digiboksi
muistitikku
mokkula
älypuhelin

Viisi 2000-luvun lainasanaa
googlettaa
dissata
blogi
handsfree
citykani

Viisi 2000-luvun oivallusta
mäyräkoira
salarakas
laajakaista
vertaisverkko
etanaposti

Viisi 2000-luvulla puhuttanutta ilmiötä
ilmastonmuutos
tosi-tv
piratismi
sikainfluenssa
metroseksuaalit

Myönnän, että listat ovat hieman mielivaltaisia eivätkä erityisen tasakoosteisia. Mutta jostakin pitää aloittaa. Antakaa siis palaa: Mitkä sanat teidän mielestänne kuuluisivat esitetyille listoille? Entä minkälaisia muita listoja itse tekisitte?

Pakollinen mainos: Lisää uudissanoista ja niiden synnystä löytyy kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla. Kirjoittajina allekirjoittanut ja Annukka Varteva.

Muutama viikko sitten pohdin täällä sitä, kuka omistaa suomen kielen. Tarjolla oli monenlaista kilpailijaa kielipoliisista äidinkielen opettajien kautta Kielitoimistoon. Voittajaksi ehdotin meitä suomen kielen puhujia itseämme. Ilmeisesti olin väärässä, sillä kilpailuun on hieman myöhässä ilmoittautunut uusi, itsevarma kilpailija: valtio ja sen ministeriöt. Ministeriöiden juuri ottaman kannan mukaan sellaisten suomen kieleen eittämättä kuuluvien nimien kuin Pohjois-Suomi tai Keski-Suomi merkitys on vapaasti niiden itsensä määrättävissä.

Kyse on aluehallinnon uudistuksesta, josta on kirjoitettu jo paljon. Katsokaa vaikka Eero Voutilaisen kirjoitusta (Eero muuten kommentoi asiaa jo kielisammakkokeskustelun yhteydessä tässä blogissa) tai Hesarin tämän päivän toista pääkirjoitusta. Uudistuksen sisällön ongelmista suomen kielen kannalta voi poimia vaikka seuraavat yksityiskohdat:

  • Pohjois-Suomi sijaitsee uudistuksen jälkeen Lapin eteläpuolella.
  • Käytössä on pian osin samoista ja osin eri alueista termit Keski-Suomi, Sisä-Suomi ja Väli-Suomi.
  • Kun lääni korvataan aluehallintovirastolla, seurauksena on aikamoisia nimihirviöitä: ehkä esimerkiksi aluehallintovirastoalue, aluehallintovirastoaluejako.

Aika helposti näkee siis, että ainakaan yksiselitteisempään suuntaan hallintokieltä ei olla kehittämässä. Suomen kielen uusi omistaja toteaa kuitenkin valtiovarainministeriön suulla tyynesti: ”Tässä on kyse kielen muutoksesta. Aina tulee muutoksia ja uusia ilmaisuja vanhojen tilalle” (Ylen nettisivuilta).

Kieroa retoriikkaa, sillä tottahan tuo tavallaan on. Kyse on kuitenkin siitä, kuka muutoksen sanelee. Normaalisti kielen muuttuminen ei ole yksittäisten puhujien vallassa, vaan siitä päättää lopulta kieliyhteisö eli me kollektiivisesti. Kun ministeriö ottaa sanan Pohjois-Suomi käsittelyynsä, miten kieliyhteisö voi enää asiaan vaikuttaa? Kieltäytymällä käymästä kyseisissä virastoissa? Tässä olisi kyllä selvä kansalaistottelemattomuuden paikka, mutta miten kummassa tällaista viranomaisten sanelua voi vastustaa? Ehdotuksia otetaan vastaan.