Tässäpä alkuun lyhyt lainaus kolumnistani:

”Otetaan nyt vaikka valtiovarainministeri Katainen. Hänen puheissaan talouden tila ei ole vain hyvä, vaan aidosti hyvä. Arvot eivät ole vain vahvoja, vaan aidosti vahvoja. Asioista ei vain kerrota, vaan niistä kerrotaan aidosti.”

Pointtini oli se, että aidosti tuntuu olevan laajemminkin poliitikkojen suosiossa. Vanhanen luottaa Kreikan aidosti lyhentävän velkaansa. Kiviniemi sanoo pääomamarkkinoiden olevan aidosti globaaleja.

Aidosti on siis ”muotisana”. Tällä tarkoitetaan – yleensä negatiiviseen sävyyn – sanaa, jota käytetään toistuvasti mutta usein melko tyhjässä merkityksessä. Poliitikko-aidosti täyttää kriteerit, sillä se on sekä monien hokema että irtautunut alkuperäisestä aitouden tai puhtauden merkityksestä yleiseksi korostussanaksi. Kataisen mainostamat ”aidosti vahvat arvot” ovat toisin sanoen ”ihan oikeesti vahvoja arvoja” tai ”niinku törkeen vahvoja arvoja”.

Esitin kolumnissa, että aidosti on livahtanut poliitikkojen kieleen mainoksista. Meille tarjotaan niin aidosti suomalaista elintarviketta kuin aidosti korotonta osamaksua. (Mainosten aidosti-sanasta on kirjoittanut lyhyen jutun Taru Kolehmainen.). Poliitikkojen puheet ovat tavoitteiltaan usein lähellä mainospuhetta eli mainoskielen leviäminen politiikan kieleen ei olisi kovinkaan yllättävää.

Sanan uuden käytön alkuperän arvioiminen on tietenkin aina enemmän tai vähemmän arvailua. Siksi jaan tässä kaksi minulle esitettyä arviota kyseisen sanan alkuperästä (en nyt kerro ajatusten esittäjien nimiä, sillä olen saanut ehdotukset s-postissa).

• Sana tuleekin matematiikan kirjoista. Vanhastaan sitä on käytetty matematiikassa. Eli funktio voi olla joko kasvava (jos x> y, niin f(x)>= f(y)) tai aidosti kasvava (jos x>y, niin f(x)>f(y)). Arkikielessä olisi tämän ajattelun mukaan tapahtunut merkityskehitys, jota motivoivat matematiikan tuntien opit. Uskottavaa?

• Sana onkin alkujaan Suvi-Anne Siimeksen suusta. Hän käytti sanaa kuuleman mukaan jo vasemmistoliiton puheenjohtaja-aikoinaan. Saattaa jopa olla, että Suvi-Anne Siimes olisi käyttänyt sanaa ennen sen yleistymistä mainoskielessä.

Herättävätkö esitetyt ehdotukset kannatusta tai vastustusta? Tai olisiko jollakin tarjota vielä vastaehdotus?

Yhden veikkauksen teki reilut kymmenen vuotta sitten kielikirjoittelun vanhempi valtiomies Erkki Lyytikäinen. Hänen tulevaisuusvisiossaan puhuu A-studion toimittaja vuonna 2038:

”Hyvaa paivaa! Keta on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen johtaja kautta aikojen? Kysymysta ollaan pohdittu paljon, ja siinta ollaan montaa mielta. Tieteilijat arvioi asiaa eri tavoin. Kyseeseen tulee ainakin nimet Snellman, Paasikivi, Kekkonen. Minun nakemys on, etta…” (Helsingin Sanomat 18.1.1998)

Katkelmasta on helppo poimia piirteitä, jotka poikkeavat vuoden 2010 A-studion toimittajan puheesta. Ne ovat arkisesta puheesta tuttuja: äänne ä on joidenkin havaintojen mukaan lähentymässä äännettä a, ketä-muoto kuka-perusmuodon tilalla on tuttu esimerkiksi lasten puheesta, kaksoispassiivi ollaan pohdittu on arkipäivää ylioppilaskokeiden teksteissäkin. Puheesta tuttu loppukiekaisukin kuuluu Lyytikäisen alkuperäisen esimerkin valtiomieslistaan: Snellman (viimeinen tavu korkeammalta) jne.

Kaikki Lyytikäisen kymmenen vuoden takaisen ennustuksen yksityiskohdat eivät tunnu todennäköisiltä. Esimerkiksi ä-äänteen häviäminen lienee liioittelua. Perusajatuksesta on kuitenkin helppo olla samaa mieltä: tämän päivän vapaa puhe on huomisen virallista kieltä.

Puhetta on kuitenkin monenlaista, eikä sekään tyhjästä synny. Tarkoitukseni on pohtia lähitulevaisuudessa muitakin muutostekijöitä, mutta kutsun teidät keskusteluun jo ennen kuin olen ehtinyt puusta pitkään. Keskustelun pohjaksi voi miettiä vaikkapa seuraavia tekijöitä, joilla on varmasti oma roolinsa tulevissa muutoksissa:

• Suomi ja suomenkieliset eivät elä erityksissä. Kieleen vaikuttavat siis muut kielet, etunenässä englanti. Tulevaisuudessa voi myös ilmaantua uusia vaikuttajakieliä. Mitä?

• Murteet ovat muuttuneet yhä selvemmin identiteetin ilmaisimiksi. Erityisen selvä ero on pohjoisen ja ”Hesan” välillä. Tämä kuilu saattaa jopa levetä.

• Maahanmuuttajasuomi vakiintunee samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa on tapahtunut. Kyseessä ei ole huonosti osattu suomi, vaan toisen polven maahanmuuttajien oma ”murre”. Uskottavaa?

• Mahdollinen on myös kirjakielen vastaisku eli jonkinlainen uuskonservatismi. Esimerkiksi ruotsinruotsin imperfektin tapauksessa on käsittääkseni tapahtunut tällainen ilmiö: puheessa harvinainen imperfektin tunnus on uudestaan yleistynyt. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin.

Tulevaisuuden suomi. Millaista se on? Ennustakaa!

1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

• vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
• vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
• venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
• ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
• japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

- – - – - -

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

Ennen joulua alustin täällä viime vuosikymmenen nimestä, ja keskustelu onkin sen jälkeen ollut kiihkeää. Mitään lopullista vastausta ei tietenkään ole syntynyt. Kielitoimiston ehdottama ensikymmenluku on saanut varteenotettavan haastajan esimerkiksi nollakymmenluvusta, joka lyhenee puheessa kätevästi muotoon nolkytluku. Selvää on kuitenkin, ettei mikään näistä ole vielä erityisen vakiintunut. Vuosikymmen jätti kuitenkin myös paljon pysyviä sanoja kieleemme. Seuraavassa siis esillä vuosikymmenen sanat!

Vuosikymmenen sanoja voi listata monista lähtökohdista: on aivan uusia, on vanhojen sanojen uusia tulemisia, on hauskoja, on puhuttaneita. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Mitä missä milloin -kirja listaavat vuosittain (kirjakielen) sanoja, jotka ovat joko uusia tai muuten vain runsaasti käytettyjä. 1980-luvulta voi poimia vaikka listan paikallisradio, rikesakko, cd-levy, matkapuhelin, ystävänpäivä, saattohoito ja elämänkatsomustieto. 1990-lukua taas määrittävät esimerkiksi sanat uusavuttomuus, kotisivu, hymiö, pätkätyö, sauvakävely, lasikatto, infoähky ja viinaralli.

Mitkä sanat sitten kuvaisivat nollakymmenlukua? Seuraavassa on muutama eri näkökulmasta laadittu viiden sanan lista. Ehdotukseni viime vuosikymmenen sanoiksi,  olkaa hyvät:

Viisi 2000-luvun puhekielen sanaa
ihku
tuunata
ege
pissis
heruttaa

Viisi 2000-luvun laitetta
taulutelevisio
digiboksi
muistitikku
mokkula
älypuhelin

Viisi 2000-luvun lainasanaa
googlettaa
dissata
blogi
handsfree
citykani

Viisi 2000-luvun oivallusta
mäyräkoira
salarakas
laajakaista
vertaisverkko
etanaposti

Viisi 2000-luvulla puhuttanutta ilmiötä
ilmastonmuutos
tosi-tv
piratismi
sikainfluenssa
metroseksuaalit

Myönnän, että listat ovat hieman mielivaltaisia eivätkä erityisen tasakoosteisia. Mutta jostakin pitää aloittaa. Antakaa siis palaa: Mitkä sanat teidän mielestänne kuuluisivat esitetyille listoille? Entä minkälaisia muita listoja itse tekisitte?

Pakollinen mainos: Lisää uudissanoista ja niiden synnystä löytyy kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla. Kirjoittajina allekirjoittanut ja Annukka Varteva.

Kyse on aluehallinnon uudistuksesta, josta on kirjoitettu jo paljon. Katsokaa vaikka Eero Voutilaisen kirjoitusta (Eero muuten kommentoi asiaa jo kielisammakkokeskustelun yhteydessä tässä blogissa) tai Hesarin tämän päivän toista pääkirjoitusta. Uudistuksen sisällön ongelmista suomen kielen kannalta voi poimia vaikka seuraavat yksityiskohdat:

• Pohjois-Suomi sijaitsee uudistuksen jälkeen Lapin eteläpuolella.
• Käytössä on pian osin samoista ja osin eri alueista termit Keski-Suomi, Sisä-Suomi ja Väli-Suomi.
• Kun lääni korvataan aluehallintovirastolla, seurauksena on aikamoisia nimihirviöitä: ehkä esimerkiksi aluehallintovirastoalue, aluehallintovirastoaluejako.

Aika helposti näkee siis, että ainakaan yksiselitteisempään suuntaan hallintokieltä ei olla kehittämässä. Suomen kielen uusi omistaja toteaa kuitenkin valtiovarainministeriön suulla tyynesti: ”Tässä on kyse kielen muutoksesta. Aina tulee muutoksia ja uusia ilmaisuja vanhojen tilalle” (Ylen nettisivuilta).

Kieroa retoriikkaa, sillä tottahan tuo tavallaan on. Kyse on kuitenkin siitä, kuka muutoksen sanelee. Normaalisti kielen muuttuminen ei ole yksittäisten puhujien vallassa, vaan siitä päättää lopulta kieliyhteisö eli me kollektiivisesti. Kun ministeriö ottaa sanan Pohjois-Suomi käsittelyynsä, miten kieliyhteisö voi enää asiaan vaikuttaa? Kieltäytymällä käymästä kyseisissä virastoissa? Tässä olisi kyllä selvä kansalaistottelemattomuuden paikka, mutta miten kummassa tällaista viranomaisten sanelua voi vastustaa? Ehdotuksia otetaan vastaan.