oikeinkirjoitus

You are currently browsing articles tagged oikeinkirjoitus.

Suomen kielen lautakunta yllätti meidät kaikki hyväksymällä (vihdoin) alkaa tekemään -muodon yleiskieleen sopivaksi. Päätös on aiheuttanut hurjan määrän keskustelua, mikä on hienoa! Kieli kiinnostaa.

Niin kuin tällaisessa keskustelussa usein tuppaa käymään, faktat jäävät tunteen palon alle. Olen itsekin osallistunut keskusteluun sosiaalisessa ja vanhanaikaisessa mediassa aika lyhkäisillä ja osin provosoivilla kannanotoilla. Siksi tämä blogiteksti. Otsikon olen lainannut Ilona Herlinin artikkelista kirjasta Verbit ja konstruktiot (SKS 2012). Samasta lähteestä olen ottanut tekstiin pari esimerkkiä.

Väite 1: Alkaa tekemään on kielen rappiota.
Kyseessä on suomen kieleen satoja vuosia kuulunut rakenne, joka on ennen 1800-lukua jopa kuulunut kirjakieleen. Vuoden 1642 Bibliassa sanotaan ”[Jumala oli] jälleens alcanut hänen armons heille osottaman.”

1800-luvulla suomen kirjakieltä rikastettiin itämurteiden sanoilla ja muodoilla. Tuossa mullistuksessa alkaa tehdä vei alkaa tekemään muodon paikan. Kyse oli kieliasiantuntijoiden päätöksestä, jonka meidän aikamme kieliasiantuntijat nyt kumosivat.

Koska alkaa tekemään on kuulunut kieleemme jo iät ja ajat, sen kutsuminen edes kielen muutokseksi, on kyseenalaista.

Väite 2: Kahden vaihtoehdon yhtäaikainen hyväksyminen on mahdotonta.
Ehtiä tehdä, ehtiä tekemään. Saada tehtyä, saada tehdyksi. Vihta, vasta. Kieli on täynnä esimerkkejä kahdesta melko tai aivan samanmerkityksisestä parista. Useimmat olisivat sitä mieltä, että kielen synonyymien määrä kertoo kielen rikkaudesta. Miksi sama ei pätisi rakenteiden tapauksessa?

Väite 3: Alkaa tekemään on pelkkää puhekieltä.
Tämä on nykyaikana helppo kumota, sillä esimerkiksi sanomalehtitekstejä on koottu isoihin korpuksiin eli tekstikokoelmiin. Niistä voi yksinkertaisesti tarkistaa, käytetäänkö lehtitekstissä jotakin sanaa tai rakennetta. ”Kun tehtiin oikein myöhään, alkoi pikku hiljaa väsymään, kirjoittaa Turun Sanomat. ”Keravalainen Jari Eklund alkoi rokkaamaan 1970-luvulla ja rokkaa edelleen”, toteaa Aamulehti. Ja niin edelleen. Eikö ole tavallaan kohtuutonta vaatia koululaisilta normeja, joita edes ammattitoimittajat eivät käytä? Hyvän kirjakielen oppiminen on osin mallioppimista. Mielestäni Turkkari ja Aamulehti ovat edelleen ihan kelpo malleja.

Väite 4: Alkaa tekemään on kielitajun vastainen, ruma ja niin edelleen.
Hyvin mahdollista. Koska alkaa tekemään on alkuaan länsimurteinen, on odotettavissa, että moni itämurteiden alueelta tullut vierastaa sitä. Sama pätee toisinkin päin.  Voi myös pohtia, miksi juuri tämä murrepiirre meitä niin ärsyttää, kun siedämme normaalisti ihan hyvin toisten murteita. Harva ottaa kierroksia, jos toinen sanoo mää tai mie.

Itse epäilen, että inho on koulussa opittua. Muotoon ja sen kitkemiseen on kiinnitetty vuosikymmenet erittäin paljon huomiota. Se on niin sanotusti opittu inhokki.

Väite 5: Alkaa tekemään -muodolla on aivan sama merkitys kuin alkaa tehdä -muodolla.
Otsikossa lainattu Ilona Herlinin artikkeli on toista mieltä. Lyhyesti tiivistettynä alkaa tekemään liittyy usein sellaisiin yhteyksiin, joissa jotakin jotakin aletaan tehdä  hiljalleen. Esimerkiksi ”olemme päättäneet alkaa lähiaikoina harjoittelemaan laulua”. Alkaa tehdä taas sopii paremmin kontekstiin, jossa aloittaminen tapahtuu kertaheitolla: ”heti kun uutiset loppuvat, alan haastatella sinua”. Sivumennen sanoen kehitteillä oleva merkitysero sopii A-infinitiivin ja MA-infinitiivin merkityseroihin laajemminkin. Mutta siitä voitte lukea enemmän Herlinin artikkelista.

Väite 6: Nyt saa kirjoitella mitä vaan ja pian se hyväksytään normiksi.
Moni on keksinyt verrata uutta normia milloin yhdyssanasääntöjen vapauttamiseen milloin pilkkujen unohtamiseen. Edellä sanotusta varmaankin käy jo ilmi, että alkaa tekemään on ollut jo erittäin pitkään osa suomen kieltä. Kyse ei siis ole mielivaltaisesta ”mikä tahansa kelpaa”-päätöksestä. Yhdyssanojen ja pilkkusääntöjen muuttamiselle ei ole vastaavaa kielen systeemistä tulevaa painetta. Yhdyssanoissa oikeastaan päin vastoin. Maksa laatikko ja maksalaatikko ovat edelleen aivan eri asia. Pilkkusäännöt ovat kyllä omasta mielestäni turhan monimutkaiset, mutta olen varma, ettei suomen kielen lautakunta yhdy tähän mielipiteeseeni.

Väite 7: Kaikkien on vastedes pakko käyttää muotoa, jonka kokee huonoksi.
Suomen kielen lautakunta ei päättänyt mitään alkaa tehdä -muodosta. Jokainen joka kokee sen paremmaksi kuin rakennesisarensa, saa sitä jatkossakin käyttää. Kyse oli pikemminkin elä ja anna toistenkin elää -tyyppisestä ratkaisusta.

Voidaan myös kysyä, minkälainen valta suomen kielen lautakunnalla tällaisessa asiassa on. Olisitko itse valmis kirjoittamaan tästedes esimerkiksi “minun talo”, jos lautakunta niin päättäisi? Nyt tehty päätös sopii kuitenkin lautakunnan päätösvallan piiriin. Esimerkiksi äidinkielen opettajien ja vastaavien virkamiesten tulisi päätöstä noudattaa. Tavallinen kadunmies taas tekee niin kuin parhaaksi näkee. Niin kuin on kaiketi aina tehnyt.

- – - -

Tässä oli siis muutama keskusteluissa esiintynyt väite ja omat kommenttini. Vastustakaa vapaasti. Alla on tilaa.

Kirjoitin viime viikon Suomen Kuvalehteen (35/2012) kolumnin oikeinkirjoituksen merkityksestä. Sain ärsykkeen kuultuani, että Kuvalehden oikeinkirjoitustesti

on Suomen Kuvalehden verkkohistorian suosituin juttu. Vuoden alussa ilmestynyttä oikeinkirjoitustestiä on kokeillut yli 200 000 surffailijaa. Aikamoinen määrä mielestäni!

Kolumnissani pohdiskelin asiaa hieman kieli poskessa. Onko oikeinkirjoitus todella isompi asia kuin esimerkiksi jytky, Euroopan talouskriisi tai arabikevät, joista kaikista on myös kirjoitettu Suomen Kuvalehden verkkosivuilla? Miten pilkut ja yhdyssanat ovat voineet ylittää suosiossa olympialaiset ja kesän potkupallokisat? Keksin kolumnissani joitain syitä, ja koska teksti nyt kuitenkin on omani, lainaan tähän hieman pidemmän pätkän:

Nippelit ovat ihania, mutta eivät ne sentään ole kielen keskiössä. Puhumattakaan siitä, että ne vaikuttaisivat suomen kielen tulevaisuuteen.

Ajatelkaapa. Oikeinkirjoitussäännöt on laatinut muutama kärttyinen ukko viimeisen 150 vuoden aikana. Suomen kieltä kokonaisuudessaan taas ovat hioneet nykykuntoonsa miljoonat ihmiset jo parin tuhannen vuoden ajan.  Todellista talkoistamista ja vapaata lähdekoodia jo paljon ennen linuxeja ja wikipedioita!

Mitä väliä pilkkujen sijoittelulla siis on? Olen tavannut tarjota selitykseksi sitä, että ihmisten on itsensä kannalta tärkeää osata kirjoittaa kunnolla esimerkiksi työhakemus tai viranomaiskirje.

Verkkotestin kommentit antavat toisenkin selityksen. Samalla selviää syy oikeinkirjoitustestin valtavaan suosioon.

Korrektien kirjoitusmuotojen vahtaamisesta on nimittäin muodostunut kansanurheilua. Unohtakaa hiihto ja sauvakävely, nyt korjataan toisten tekemiä oikeinkirjoitusvirheitä. (SK 35/2012)

Olen saanut kirjoituksesta poikkeuksellisen paljon palautetta. Siksi halusin siirtää keskustelun tänne blogin puolelle, jotta kommentteja voi jakaa hieman suuremmalle yleisölle. Ajatukseni siis oli lyhyesti:

  1. Kieli- ja kirjoitustaito on muutakin kuin oikeinkirjoitusta. Testi (jota siis itsekin olen ollut tekemässä) antaa kirjoittamisesta aika yksipuolisen kuvan.
  2. Oikeinkirjoituksen osaamisesta on tullut lyömäase. Ikään kuin kortti, jonka voi aina nostaa esiin ja jolla voi nollata toisen kirjoittaman tekstin. Sama se, mikä oli kirjoituksen varsinainen aihe.
  3. Minusta on hieman kummallista, että  olemme valmiita nielemään äidinkielen opettajalta vuosikymmeniä sitten opitut ohjeet ikuisena totuutena. Jos henkilö A ei opi monimutkaiselta tuntuvaa sääntöä, onko vika aina henkilössä A?

Mitä tuumaatte? Olenko aivan väärässä? Kuinka monta svetisismiä ja oikeinkirjoitusvirhettä löydätte tästä tekstistä? Heh.

P.s. Pahoittelen tämän blogin pitkää hiljaiseloa. En ole ollut aivan toimettomana, mutta palaan siihen tuonnempana.