porkkanamafia

You are currently browsing articles tagged porkkanamafia.

Kuva: bookgrl (Flickr)

Oma kieli on monille rakas. Ainakin nettikirjoittelusta voi näin päätellä. Usein rakkautta vannotaan varsin negatiivisella strategialla: kielivirheitä haukkumalla, toisten kieltä moittimalla tai muutosta päivittelemällä. Epäkohtia onkin helppo bongata. Sen voi huomata myös lukemalla joitain tämän blogin aiemmista kirjoituksista.

Arvelen kuitenkin, että negatiivista lähestymistapaa tehokkaampi olisi positiivinen strategia. Itse olen Suomensuojelija-kirjassa ehdottanut esimerkiksi seuraavia positiivisen strategian mukaisia kannustustapoja:

  • Osta suomalaista kulttuuria. Suomen kieli elää suomalaisessa kirjallisuudessa, musiikissa, teatterissa jne. Näiden tekijät elävät osin apurahojen turvin, mutta pitkälti myös ostavan yleisön avulla.
  • Käytä kirjastoja. Kirjastoilla on suomen kielen levittämisessä monella tapaa merkityksellinen rooli. Niitä käyttämällä voi varmistaa myös niiden rahoituksen, sillä poliitikot tuijottavat käyttötilastoja.
  • Kannusta. Nosta esiin osuvaa kielenkäyttöä. Kerro myös suomen kieltä käyttäville artisteille, kun he ovat mielestäsi onnistuneet.

Nämä ovat kuitenkin varsin yleisen tason ehdotuksia. Lisäkonkretia ei olisi pahasta. Ehkä suomensuojelijan pitäisi ottaa mallia Porkkanamafia-liikkeen ajatuksista. Heidän ideansa on torjua ilmastonmuutosta nostamalla esiin ympäristöystävällisiä yrityksiä. Käytännössä he palkitsevat mallikkaasti toimivia tai johonkin ympäristötekoon sitoutuvia yrityksiä ostotempauksilla. Porkkanamafialaiset toteavat itse verkkosivuillaan, että ”Porkkanamafia on uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä.” Positiivista strategiaa negatiivisen sijaan siis.

Tämähän on kuin suoraan tehty muunkinlaiseen suojelutoimintaan, myös suomen kielen asian ajamiseen. Mekin voisimme valita tuettavaksi jonkin yrityksen, joka tekee konkreettisia tekoja suomen kielen hyväksi. Sellainen voisi olla esimerkiksi

  • levy-yhtiö, joka julkaisee poikkeuksellisen paljon suomenkielistä musiikkia
  • kustantaja, joka satsaa riskialttiiseen suomenkieliseen kustantamiseen
  • teatteri, jossa esitetään nuorten kirjoittajien tekstejä
  • yritys, joka mainostaa nuorisotuotteita suomen kielellä
  • peliyritys, joka satsaa suomenkielisiin peleihin tai pelien kääntämiseen suomeksi

Olisiko ehdotuksia tukikohteeksi? Sana on vapaa.