suomensuojelija

You are currently browsing articles tagged suomensuojelija.

Uutta juttua on blogiinkin tuloillaan, mutta sitä odotellessa suosittelen radion kuuntelua. Anna-Liisa Haavikko kävi jokin aika sitten minua jututtamassa Ylen Viikon tietokirja -nimiseen ohjelmaan. Tuloksena on haastattelu, jossa puhun Suomensuojelija-kirjasta ja suomen kielestä yleensä. Mukana on tietenkin paljon tämän blogin lukijoille tuttua asiaa, mutta ehkä jotain uuttakin.

Ohjelman lähetysaikoja en nyt muista, mutta kun verkossa ollaan, niin Ylen Areena on varmasti helpoin tapa haastattelun kuuntelemiseen:

Tämän blogin päivitystahdin hitaudesta huolimatta en ole vain lepäillyt. Kirjoittelen nimittäin ajatuksiani suomen kielestä nyt myös kahdessa uudessa yhteydessä. Ensimmäiset kirjoitukset ovat jo luettavissa.

Aiemmin jo mainitsinkin, että Aku Ankka -lehden blogiin tulee jatkossa myös Suomensuojelija-juttuja. Esittäydyin siellä pari viikkoa sitten ja nyt on julkaistu myös ensimmäinen varsinainen kirjoitus. Käykää lukemassa, mitä sanon kääk-sanasta. Muistakaa kommentoida!

Olen myös sopinut kirjoittavani kevään aikana kolumneja Suomen Kuvalehteen. Ensimmäinen, Suomen maabrändiä ruotiva kirjoitus julkaistiin jo 12. helmikuuta, lehden numerossa kuusi. Seuraava on tulossa 17. maaliskuuta. Kuvalehden kolumnit eivät valitettavasti ole verkossa luettavissa, joten en voi niitä tänne linkittää.

Tämä blogi on kuitenkin edelleen ensisijainen kirjoituspaikkani. Seuraavaksi on tulossa katsaus siihen, mikä viime vuosikymmentä tarkoittavista sanoista on tällä hetkellä voitolla: ensikymmenluku, nolkytluku vai ehkä nollis.

Kuva: bookgrl (Flickr)

Oma kieli on monille rakas. Ainakin nettikirjoittelusta voi näin päätellä. Usein rakkautta vannotaan varsin negatiivisella strategialla: kielivirheitä haukkumalla, toisten kieltä moittimalla tai muutosta päivittelemällä. Epäkohtia onkin helppo bongata. Sen voi huomata myös lukemalla joitain tämän blogin aiemmista kirjoituksista.

Arvelen kuitenkin, että negatiivista lähestymistapaa tehokkaampi olisi positiivinen strategia. Itse olen Suomensuojelija-kirjassa ehdottanut esimerkiksi seuraavia positiivisen strategian mukaisia kannustustapoja:

  • Osta suomalaista kulttuuria. Suomen kieli elää suomalaisessa kirjallisuudessa, musiikissa, teatterissa jne. Näiden tekijät elävät osin apurahojen turvin, mutta pitkälti myös ostavan yleisön avulla.
  • Käytä kirjastoja. Kirjastoilla on suomen kielen levittämisessä monella tapaa merkityksellinen rooli. Niitä käyttämällä voi varmistaa myös niiden rahoituksen, sillä poliitikot tuijottavat käyttötilastoja.
  • Kannusta. Nosta esiin osuvaa kielenkäyttöä. Kerro myös suomen kieltä käyttäville artisteille, kun he ovat mielestäsi onnistuneet.

Nämä ovat kuitenkin varsin yleisen tason ehdotuksia. Lisäkonkretia ei olisi pahasta. Ehkä suomensuojelijan pitäisi ottaa mallia Porkkanamafia-liikkeen ajatuksista. Heidän ideansa on torjua ilmastonmuutosta nostamalla esiin ympäristöystävällisiä yrityksiä. Käytännössä he palkitsevat mallikkaasti toimivia tai johonkin ympäristötekoon sitoutuvia yrityksiä ostotempauksilla. Porkkanamafialaiset toteavat itse verkkosivuillaan, että ”Porkkanamafia on uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä.” Positiivista strategiaa negatiivisen sijaan siis.

Tämähän on kuin suoraan tehty muunkinlaiseen suojelutoimintaan, myös suomen kielen asian ajamiseen. Mekin voisimme valita tuettavaksi jonkin yrityksen, joka tekee konkreettisia tekoja suomen kielen hyväksi. Sellainen voisi olla esimerkiksi

  • levy-yhtiö, joka julkaisee poikkeuksellisen paljon suomenkielistä musiikkia
  • kustantaja, joka satsaa riskialttiiseen suomenkieliseen kustantamiseen
  • teatteri, jossa esitetään nuorten kirjoittajien tekstejä
  • yritys, joka mainostaa nuorisotuotteita suomen kielellä
  • peliyritys, joka satsaa suomenkielisiin peleihin tai pelien kääntämiseen suomeksi

Olisiko ehdotuksia tukikohteeksi? Sana on vapaa.

Nyt voin (vihdoin) ilokseni ilmoittaa, että tämän blogin kanssa samalla nimellä kulkeva kirja on ilmestynyt. Löytyy hyvinvarustelluista kirjakaupoista. Jos ei juuri tänään, niin ainakin hyvin pian. Tilausohjeet löytyvät myös tuosta sivupalkista.

Kirjan saa myös ainakin WSOY:n osastolta Helsingin kirjamessuilta. Olen samaisella osastolla itsekin selittämässä puhumassa kirjasta sunnuntaina klo 16. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan ja kommentoimaan. Ja tulkaa ajoissa, sillä minun jälkeeni puhuu Sofi Oksanen. Silloin voi olla ryntäystä…

Voihan debit!

Tästä kirjoitettiin Hesarissa tänään, Ylen nettiuutisissa kesällä, Kalevassa jo alkuvuodesta ja onpa aiheesta pari riviä Suomensuojelija-kirjassakin. Kyseessä on sanan pankkikortti muuttuminen englanninkieliseksi (tosin latinasta periytyväksi) debitiksi pankkiautomaateissa ja kauppojen maksulaitteissa. Kysymys ei siis enää kuulu ”pankki vai luotto” vaan ”debit vai credit” (tai ehkä suomalaisittain ”tepiitti vai krediitti”).

Olen kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä olla huolissaan suomen kielen asemasta? Pitäisikö suorastaan  nousta barrikaadeille? VAI onko Debit-sanan vastustamisessa ylilyönnin vaara? Olisiko tällaisen pikkusanan vastustaminen suorastaan Monty Python -sketsin tapaan kuin metsästäisi hyttysiä haulikolla?

Argumentteja on totta kai puoleen jos toiseen. Huolestumista puoltaa esimerkiksi se, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Suomenkieliset rustaavat toisille suomenkielisille niin mainoksia, ruokalistoja, esitelmiä kuin työsähköpostejakin englanniksi. Debit on siinä kakussa vain kirsikka.

Huolestumista puoltaa myös se vanha fakta, että kaikki suomalaiset eivät sentään osaa englantia. Debitin ja creditin eroa on vähän hankala hahmottaa ilman vieraiden kielten taitoa. Tässä tapauksessa onneksi monen muunkin kielen osaaminen auttaa.

Debittiä voi toisaalta ymmärtääkin. Esimerkiksi siitä näkökulmasta, että onhan suomen kielessä vaikka kuinka paljon lainasanoja jo ennestäänkin. Nykyään ne tulevat lähinnä englannista: hands free, googlettaa, diili, blogi. Osuuspankin johtohenkilö ennustaakin Hesarin jutussa sanan debit vakiintuvan melko nopeasti suomen kieleen. Joku koiranleuka voisi kyllä huomauttaa, että yleensä uusia sanoja eivät lanseeraa suuryritykset eivätkä varsinkaan vanhojen ja toimivien sanojen tilalle.

Oma vaakani kallistuu joka tapauksessa ärsytyksen puolelle. Olkoonkin vaikka kuinka pieni muutos, en hevillä niele sitä, että muutoksen sanelevat pankit. Pankkien mukaan jotkut asiakkaat ovat vaatineet luottokorttinostosta veloitettavaa palvelumaksua takaisin, koska ovat vahingossa painaneet väärää nappia. Mitä jos kaikki ihan tarkoituksellakin credit-nappia painaneet vaatisivat ”vahinkoon” vedoten maksua takaisin? Heräisivätkö pankit?

Mutta mitä mieltä olette: turhaa jupinaa vai älämölön paikka?

Lisäys: Pankkien edustajat antavat ymmärtää, että kielen muuttaminen oli tekninen välttämättömyys, jolle ei voi tehdä mitään. Kuulostaako uskottavalta?

Tervetuloa. Tämä blogi käsittelee suomen kielen tulevaisuutta ja nykytilaa Tarkoituksena on käsitellä samoja teemoja kuin kirjassa Suomensuojelija. Ohjekirja kielen pelastamiseen (WSOY 2009). Pian lisää!