Totta kai Matti Putkosen leirinvaihto oli kovan luokan poliittinen pelaajasiirto, mutta uutisoinnin laajuutta edesauttoi myös kovan luokan retoriikka. Ainakin lehtien otsikoista päätellen sanapari ”Soinin sotilas” osui toimittajiin. Esimerkiksi Hesari yhtenä monista otsikoi: ”Putkonen Soinin sotilaaksi”.

Näinhän maailma toimii. Uusia sanoja ja tuoreita sanontoja keksimällä on jo pitkään pyritty niin tuotteiden kuin aatteiden myyntiin. Esimerkkeinä tulevat mieleen Himanen kohtaamisyhteiskuntineen ja Sarasvuo huomiotalouksineen. Perussuomalaiset ovat ”maisterisjätkä” Soinin johdolla osanneet ennenkin käyttää retorisia kuvioita hyödykseen.

Itseäni silti vähän epäilyttää. Soturi-metaforan mukana ujutetaan meille myös tietynlaista maailmankuvaa. Sellaista, jossa politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitamista, vaan sodankäyntiä. Huomattiinko se toimituksissa otsikoita sorvatessa?

Mitä mieltä olette tapaus Soinin sotureista? Kuka vei ja ketä? Mokasiko media, kun se lähti täysillä mukaan Perussuomalaisten retoriikkaan, vai rikastetaanko tässä nyt vain suomen kieltä uusilla termeillä? Tuleeko mieleen muita vastaavia esimerkkejä – joko onnistuneesta mediavaltauksesta tai oman maailmankuvan levittämisestä?

1) Lainasanat eivät tuhoa tai tapa kieliä.

Kieliä kuolee jatkuvasti, mutta ei siihen, että niiden sanastoon kuuluu lainasanoja, vaan siihen, että niiden puhujat eivät puhu niitä. Kielet eivät siis mätäne sisältäpäin, vaan uhka tulee tavallaan kielisysteemin ulkopuolelta. Lainasanojen vaikutuksesta on olemassa oikeastaan aivan päinvastainen esimerkki: englanti. Englanti on historiansa aikana ollut kontaktissa lukemattomien kielten kanssa. Lainasanoja se on saanut esimerkiksi latinasta, kelttiläisistä kielistä, skandinaavisista kielistä ja erityisesti ranskasta. Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että englanti olisi näihin lainoihin kuolemassa.

2) Mahdolliset ”vanhat ja paremmat vastineet” eivät välttämättä tarkoita samaa kuin uusi sana.

Sanojen merkitystä ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi koira ja rakki tarkoittavat periaatteessa samanlaista nelijalkaista räksyttäjää. Harva kuitenkaan sanoisi, että sanat ovat aivan samanmerkityksisiä. Samaan tapaan myös uudissana tuunata merkitsee hieman eri asiaa kuin sana virittää. Jälkimmäisestä tulee mieleen mopopoika mopoaan rassaamassa. Kyseinen sävy ei oikein sovi samaan kuvaan, kun teinityttö parantelee eli tuunaa vaatteitaan.

3) Lainasanoja on moneen lähtöön.

Selvää on, ettei hands free ole erityisen osuva suomen kielen ilmaus. Se ei ole mitenkään mukautunut suomen kielen järjestelmään, sitä on mahdoton sellaisenaan taivuttaa ja sanan lausuminenkin on aika hankalaa. Toisaalta monet lainasanat on sulautettu suomen kieleen aika oivaltavasti esimerkiksi johtimien avulla. Esimerkiksi käyvät monet puhekielen verbit: tuunata, rulettaa ja oikeastaan jopa googlettaa.

4) Kieli rikastuu lainasanoilla.

Kaikki ajattelu ei tapahdu Suomessa. Siksi myös uusia asioita syntyy muilla kielillä kuin suomeksi. Näille uusille asioille voimme tietenkin yrittää keksiä omakielisen sanan omista aineksista (esim. pölynimuri, tietokone). Nykykieli kuitenkin muuttuu niin nopeasti ja niin monella rintamalla, että kyseinen keino ei yksin taida riittää. Lisäksi suomen kielen äänne- ja tavujärjestelmään mukautunut lainasana ajaa usein saman asian. Suomen kieleen syntyy tällä tavalla ihan oikeita suomen kielen sanoja. Tässä pari esimerkkiä vuosien varrelta:

• vanhoja balttilaisia: heinä, siemen, tytär, morsian, hammas
• vanhoja germaanisia: kana, kulta, rauta, kansa, pyhä
• venäjästä: kasakka, rosvo, porkkana, tarina, mesta
• ruotsista: lasi, tuoli, uuni, sali, torstai
• japanista: manga, anime, cossata, otakuilla

- – - – - -

Lopuksi lienee vielä syytä huomauttaa, että teen eron lainasanan ja englannin kielen sanan välillä. Jos otamme tuosta vaan tekstiimme englannista sellaisen sanan kuin vaikkapa debit tai finnjumping, ne eivät heti muutu suomen kieleksi. Ne ovat englantia ainakin siihen asti, että ne vakiintuvat osaksi suomen kieltä.

Tässä siis joitain perusteluja. Olkaa vapaasti eri mieltä ja kommentoikaa!

• ensikymmen, ensikymmenluku (Kielitoimiston ehdotus)
• nollakymmenluku, nolkytluku
• alkukymmen
• liuta puhekielisiä: nolari, tuutauseri, ensari, nosari, noplari

Virallinen suositus eli pari ensikymmen/ensikymmenluku on herättänyt vastarintaa, enkä itsekään siitä joulukuisessa blogitekstissäni kauheasti innostunut. Uusimmassa Hiidenkivessä, joka on eräänlainen humanistisen kulttuurialan aikakauslehti, Riitta Eronen puolustaa kuitenkin suositusta närkästyneenä. Toimittaja Ritva Liisa Snellman (HS 3.1.2010) on nimittäin arvioinut ensikymmenluvun olevan ”tanttamainen” sana, ja Eronen todistelee kirjoituksessaan toista. Erosen mukaan kilpaileva nolkytluku on sekin ihan kelpo sana, mutta liian arkinen virallisiin teksteihin (Eronen sivuuttaa jostain syystä nolkytluvun kirjakielisemmän version nollakymmenluku).

Minusta tuntuu, ettei sanan mahdollinen sopivuus tarkoitukseensa ratkea sillä, että todistelemme sen tanttamaisuudesta suuntaan tahi toiseen. Oleellisempia ajatuksia tuli esiin esimerkiksi kommenteissanne joulukuiseen kirjoitukseeni. Nostitte siellä esiin sen, että käytettävän sanan pitää toimia sarjassa muiden vuosikymmenten nimien kanssa: siis seitsemänkymmentäluku, kahdeksankymmentäluku, yhdeksänkymmnentäluku ja mikä? Myös nyt käynnistyneen vuosikymmenen nimen pitäisi sopia tähän sarjaan. Tässä mielessä nollakymmenluku toimii paremmin: yhdeksänkymmentäluku, nollakymmenluku, kymmenluku, kaksikymmentäluku. Puhekielellä vastaava olisi siis ysikytluku, nolkytluku, kybäluku (?), kakskytluku.

Tämäkin on tietenkin pelkkää spekulointia. Ratkaiseva on kielenkäyttäjien ääni. Sitä on vielä vaikea arvailla. Leikkimielisesti voi kuitenkin katsoa, mitä sanoja verkossa käytetään. Google antaa pääkandidaateista seuraavat lukemat (haku tehty 25. helmikuuta):

• ensikymmenluku 277 hakutulosta
• nolkytluku 536 hakutulosta
• nollakymmenluku 91 hakutulosta

Kisa vaikuttaa suhteellisen tasaiselta. Ainakin kaikkia vaihtoehtoja käytetään. Tarkempi vilkuilu hakutuloksiin kuitenkin osoittaa, että suurin osa maininnoista on sellaisia kuin juuri lukemanne blogiteksti: niissä vasta pohditaan, mitä sanoista tullaan käyttämään. Kiinnostavamman listan saa hakemalla sijamuodolla, jota luultavasti käytetään vuosikymmenistä todella puhuttaessa (eli adessiivilla):

• ensikymmenluvulla 1 hakutulos
• nolkytluvulla 297 hakutulosta
• nollakymmenluvulla 3 hakutulos

Internetissä puhekielinen muoto siis jyrää. Muiden osalta kisa ei tunnu kunnolla edes alkaneen.

Google ei tietenkään ole kovin luotettava väline tällaisiin laskelmiin. Tarjotkaapa parempia tapoja selvittää asiaa. Tai etsikää samaan tapaan omia suosikkejanne ja jakakaa täällä laskelmanne!

Tällä kertaa suomen kieltä venyttää Valtiovarainministeriö. Eilen julkaistun VM:n raportin huolenaiheena on se, riittääkö raha nykyaikaisen hyvinvaltion palveluihin. Tälle huolelle kaikki sympatiani. Silti on pakko ihmetellä kieltä, jolla ongelmasta meille kerrotaan. Työryhmä on nimittäin uudelleenkeksinyt sanan kestävyys. Tässä muutamia raportissa käytettyjä kestävyys-yhdyssanoja:

• kestävyyshaaste
• kestävyysvaje
• kestävyysongelma
• kestävyyslaskelma
• kestävyystavoite
• kestävyysraportti

Kirjassa Mummonsuomi laajakaistalle nimitimme tällaisia sanoja saippuasanoiksi siksi, että niiden merkityksestä on hankalaa saada otetta. Ne ikään kuin luiskahtavat käsistä, kun niihin yrittää tarttua.

Kun kaksi jo ennestään abstraktia sanaa naitetaan, seuraa melko varmasti ymmärrysongelmia. Niin tässäkin tapauksessa, sillä VM:n raportin argumentointia on aika vaikea seurata. Esimerkiksi käy seuraava virke:

“Valtiovarainministeriö arvioi, että talouskriisi ja heikko työllisyystilanne yhdessä väestön ikääntymisen kanssa ovat syventäneet julkisen talouden kestävyysvajetta.”

Mitä kummaa tarkoittaa “kestävyysvajeen syventäminen”? Ennen eilistä se ei kai tarkoittanut vielä mitään. Luulisi, että julkisen raportin tarkoituksena olisi, että mahdollisimman moni saa tietoa tärkeästä asiasta. Miksi siis käyttää sumeaa kieltä ikään kuin tarkoituksena olisikin asian hämärtäminen?

Tilannetta ei ole omiaan parantamaan se, että tiedotusvälineet ympäri maan kopioivat raporttia sanasta sanaan. Ainakin Helsingin Sanomat, STT ( Savon Sanomien mukaan)  ja Ylen verkkosivut julkaisivat saman kummallisen virkkeen lähes sanasta sanaan. Kansan Uutiset repii sentään raportin kielestä huumoria.

Lopuksi vielä ehdotus. Sen lisäksi, että naureskellaan näille kummallisuuksille yhdessä, voisimme yrittää keksiä myös positiivisia esimerkkejä. Onnistuisiko?

Sivupolku: Päivätyö on ikävästi vienyt aikaa muilta töiltä. Pahoittelen siis hidasta päivitystahtia. Olen myös lupautunut kirjoittamaan pieniä blogikirjoituksia Aku Ankan nettisivuille. Linkitän tänne, kunhan pääsen vauhtiin.

Ennen joulua alustin täällä viime vuosikymmenen nimestä, ja keskustelu onkin sen jälkeen ollut kiihkeää. Mitään lopullista vastausta ei tietenkään ole syntynyt. Kielitoimiston ehdottama ensikymmenluku on saanut varteenotettavan haastajan esimerkiksi nollakymmenluvusta, joka lyhenee puheessa kätevästi muotoon nolkytluku. Selvää on kuitenkin, ettei mikään näistä ole vielä erityisen vakiintunut. Vuosikymmen jätti kuitenkin myös paljon pysyviä sanoja kieleemme. Seuraavassa siis esillä vuosikymmenen sanat!

Vuosikymmenen sanoja voi listata monista lähtökohdista: on aivan uusia, on vanhojen sanojen uusia tulemisia, on hauskoja, on puhuttaneita. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Mitä missä milloin -kirja listaavat vuosittain (kirjakielen) sanoja, jotka ovat joko uusia tai muuten vain runsaasti käytettyjä. 1980-luvulta voi poimia vaikka listan paikallisradio, rikesakko, cd-levy, matkapuhelin, ystävänpäivä, saattohoito ja elämänkatsomustieto. 1990-lukua taas määrittävät esimerkiksi sanat uusavuttomuus, kotisivu, hymiö, pätkätyö, sauvakävely, lasikatto, infoähky ja viinaralli.

Mitkä sanat sitten kuvaisivat nollakymmenlukua? Seuraavassa on muutama eri näkökulmasta laadittu viiden sanan lista. Ehdotukseni viime vuosikymmenen sanoiksi,  olkaa hyvät:

Viisi 2000-luvun puhekielen sanaa
ihku
tuunata
ege
pissis
heruttaa

Viisi 2000-luvun laitetta
taulutelevisio
digiboksi
muistitikku
mokkula
älypuhelin

Viisi 2000-luvun lainasanaa
googlettaa
dissata
blogi
handsfree
citykani

Viisi 2000-luvun oivallusta
mäyräkoira
salarakas
laajakaista
vertaisverkko
etanaposti

Viisi 2000-luvulla puhuttanutta ilmiötä
ilmastonmuutos
tosi-tv
piratismi
sikainfluenssa
metroseksuaalit

Myönnän, että listat ovat hieman mielivaltaisia eivätkä erityisen tasakoosteisia. Mutta jostakin pitää aloittaa. Antakaa siis palaa: Mitkä sanat teidän mielestänne kuuluisivat esitetyille listoille? Entä minkälaisia muita listoja itse tekisitte?

Pakollinen mainos: Lisää uudissanoista ja niiden synnystä löytyy kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla. Kirjoittajina allekirjoittanut ja Annukka Varteva.

Kieli on useimmiten vakava puheenaihe. Tässäkin blogissa huomaan jo ehtineeni valittamaan yhdestä jos toisesta asiasta. Siksi on pakko muistuttaa, että kieli on myös hauskanpitoa. Esimerkiksi sanaleikit, arvoitukset ja useimmat vitsitkin pelaavat kielen moniselitteisyydellä ja huvittavuudella.

Hauskanpito ja luova kielenkäyttö ovat tärkeitä myös suomen kielen hyvinvoinnin kannalta. Ne ikään kuin pitävät kielen virkeänä. Yksi esimerkki ovat uudet sanat.  Suomensuojelija-kirjassa olenkin listannut sanoja, jotka ovat ainakin minulle ja sanojen keräämisessä auttaneille tutuilleni uusia – ja kaiken lisäksi aika hauskoja. Tässä pari esimerkkiä:

• ikeapuu = lastulevy
• talonmiehen jaffa = keskiolut
• pikkumusta = jääkiekko
• kranumafia = miesenemmistöisen perheen miesväki

Viime viikolla kuulin, että verbiä äidittää käytetään tarkoittamaan äitimäistä huolehtimista jonkun toisen asioista. Siis vähän samassa merkityksessä kuin verbiä paapoa. Uudisverbi seksiä taas kuuluu olevan nuoremman väen käytössä merkityksessä harrastaa seksiä. Virallisemmissakin yhteyksissä osataan. Tänään työntekijäliiton johtaja puhui radiossa kitkerään sävyyn yritysten kvartaali-intoilusta. Yhteen aika neutraaleista osista koottuun sanaan mahtui aimo annos ivaa.

Uusia sanoja syntyy siis kaiken aikaa ja kaikkialla Suomessa. Minä en tietenkään ole niistä kuullut kuin pienen murto-osan. Kertokaa siis kaikille kuulemanne uudet sanat! Tuossa alla on tilaa.

Lisäys. Uusia sanoja löytyy myös netistä osoitteesta www.urbaanisanakirja.com ja tietenkin kirjasta Mummonsuomi laajakaistalla.

Olen kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä olla huolissaan suomen kielen asemasta? Pitäisikö suorastaan  nousta barrikaadeille? VAI onko Debit-sanan vastustamisessa ylilyönnin vaara? Olisiko tällaisen pikkusanan vastustaminen suorastaan Monty Python -sketsin tapaan kuin metsästäisi hyttysiä haulikolla?

Argumentteja on totta kai puoleen jos toiseen. Huolestumista puoltaa esimerkiksi se, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Suomenkieliset rustaavat toisille suomenkielisille niin mainoksia, ruokalistoja, esitelmiä kuin työsähköpostejakin englanniksi. Debit on siinä kakussa vain kirsikka.

Huolestumista puoltaa myös se vanha fakta, että kaikki suomalaiset eivät sentään osaa englantia. Debitin ja creditin eroa on vähän hankala hahmottaa ilman vieraiden kielten taitoa. Tässä tapauksessa onneksi monen muunkin kielen osaaminen auttaa.

Debittiä voi toisaalta ymmärtääkin. Esimerkiksi siitä näkökulmasta, että onhan suomen kielessä vaikka kuinka paljon lainasanoja jo ennestäänkin. Nykyään ne tulevat lähinnä englannista: hands free, googlettaa, diili, blogi. Osuuspankin johtohenkilö ennustaakin Hesarin jutussa sanan debit vakiintuvan melko nopeasti suomen kieleen. Joku koiranleuka voisi kyllä huomauttaa, että yleensä uusia sanoja eivät lanseeraa suuryritykset eivätkä varsinkaan vanhojen ja toimivien sanojen tilalle.

Oma vaakani kallistuu joka tapauksessa ärsytyksen puolelle. Olkoonkin vaikka kuinka pieni muutos, en hevillä niele sitä, että muutoksen sanelevat pankit. Pankkien mukaan jotkut asiakkaat ovat vaatineet luottokorttinostosta veloitettavaa palvelumaksua takaisin, koska ovat vahingossa painaneet väärää nappia. Mitä jos kaikki ihan tarkoituksellakin credit-nappia painaneet vaatisivat ”vahinkoon” vedoten maksua takaisin? Heräisivätkö pankit?

Mutta mitä mieltä olette: turhaa jupinaa vai älämölön paikka?

Lisäys: Pankkien edustajat antavat ymmärtää, että kielen muuttaminen oli tekninen välttämättömyys, jolle ei voi tehdä mitään. Kuulostaako uskottavalta?